Yksityinen ei voi olla olla julkista palvelua edullisempi

Suomessa  laki määrää valtiolle ja kunnille määrätyt tehtävät. Nämä tehtävät tuotetaan pääsääntöisesti verovaroilla ja niiden toteutuksesta päätetään demokraattisesti. Missään ei määrätä, että veroakantavien yhteisöjen tulisi tuottaa veronmaksajalle suunnatut palvelut itse. Kun po. systeemiä luotiin, oli pyrkimyksenä tuottaa yhteiskunnallista tasarvoa tarjoamalla peruspalveluja myös suurelle vähävaraiselle enemmistölle. Niinpä lakien ja pykälien luojilla tuskin edes kävi mielessä yksityisen köyhille tuottamat palvelut.

Jos kaksi hoitajaa tekee työnsä samalla vauhdilla ja samalla laadulla; ensimmäinen tekee työnsä suoraan veronmaksajalle eli veroakantavalle yhteisölle, mutta toinen ökytalossa asuvalle ja ökyautolla ajavalle, toisen hädästä hyötyvälle, itsekkäälle porvarille; eikö silloin ole täysin selvä, että ensimmäinen palvelu on asiakkaalle eli veronmaksajalle selvästi edullisempi?

On siis täysin mahdotonta väittää matemaattisesti todistaen veronmaksajan vinkkelistä, että yksityinen olisi julkista palvelutuottajaa tehokkaampi. Koko keskustelun voisi periaatteessa lopettaa tähän. Yksityisen tehottomuuden voi osoittaa hyvin, jos vertailemme yrityksen kunnalle myyvää tonnin päivässä maksavaa kandia kunnan omaan valmiiseen lääkäriin, joka työskentelee 8 000€ kuukaisipalkalla.

Neuvostoliitto osoitti käytännön toimillaan, kuinka se tuotti kansalaisilleen edullisesti monipuolisia ja edullisia tuotteita ja järjesti siinä sivussa edullisia matkoja sikäläiseen Lappiin eli Siperiaan - pääsipä joku aina avaruuteen saakka. Neuvostoliiton romahduksen voidaan todeta alkaneen jo siinä vaiheessa, kun neuvostot lakkautettiin. Tuolloin loppui demokratia ja vähäinenkin tulosvastuullisuus. Mutta entäpä kuntamme, miksi niitä voidaan verrata palveluntuottajina Neuvostoliittoon?

Ensinnäkin yksityinen jotuu myymään palvelunsa eli jos ne eivät mene kaupaksi millään ilveellä tai hinnalla, joutuu yrittäjä lopettamaan. Kunnan on pakko järjestää määrätyt palvelut, sillä niinhän laki määrää. Palvelut rahoittaakseen kunnalla oikeus määrätä verojen ja taksojen hinnat. Yrityksen on aina toimittava tulosvastuullisesti, kunnalta ei vastaavaa vaadita.

Kun edellämainittu huomioidaan seuraa siitä automaattisesti se, että yrityksen huipulla häärivät osaajat, ammattilaiset, alan innovaattorit ja tietäjät. Yritys on valmis maksamaan ylihintaa, jotta saa sopivan osaajan takaamaan toiminnan tulosvastuullisen jatkumisen. Sen voi, perustellusti väittää, ettei kunnassa koskaan osaajaat tee ratkaisevia päätöksiä. Vai voitteko väittää, että siivousasioista päätettäessä valtuustossa istuisi 43 siivoojaa tai puutarha-asioista päätettäessä 43 puutarhuria?

Edellä mainittu tilanne olisi sama, jos summassa umpimahkään kaveruus- ja sukulaisperustein valittu porukka päättäisi jonkin yrityksen linjauksista, suunnitelmista tai käytännön toimista. Osaamisen ja tietämisen sivuttaminen mukavuudella ja muilla arvoilla on vastoin tulosvastuulisuuteen tähtäämisen periaatteita. Jotkut kutsuvat tätä myös voiton tavoitteluksi ja sen maksimoinniksi, mutta sillähän yritys turvaa tulevaisuutensa.

Joskus perustetellaan kunnan päättäjinä olevien kunnan työntekijöiden tuovan päätäntään tietoa kuntaorganisaatiosta, mutta onko näin? Käytännössä mainitut kunnan työntekijät vastustavat muutosta ja kehittämistä, koska heidän tulosvastuunsa rajoittuu omien tulojen turvaamiseen. Kun tältä pohjalta ryhdytään tekemään kauppoja, niin kunnan työntekijöiden liittoumasta tulee kunnan kehittämisen jarrupoljin.

Entäpä esittelijät ja heidän työnsä laatu? Jos esittelijä on äärettömän pätevä sellaisella alalla, jolla on toimintaa yksityisellä sektorilla, hän siirtyy yksityiselle sekstorilla. Vai voiko joku väittää arkkitehdin suunnittelevan mielummin tuulimyllyä keskelle kaupungia kuin merkittävää musiikkitaloa pääkaupunkiin, entä oletko mielummin hyvää tulosta tekevä juristi mielenkiintoisessa työympäristössä kuin listapalkalla tympeiden listojen kanssa touhuava listapalkkalainen?

Edellämainitusta johtaa väkisinkin kunnallisen kolleegan alhaisempi taso yksityisen sektorin toimijaan nähden. Niinpä määrättyjen toimintojen esittelyn laatu on kunnissa väkisinkin onnetonta. Kun näitä onnetomia vaihtoehtoja pohtivat ja niistä päättävät asioihin perehtymättömät ja niistä ymmärtämättömät päättäjät, voidaan hyvän päätöksen syntymistä pitää suurena megaihmeenä. Aivan omaan onnettomaan tasoon pudotaan silloin, jos valmistelussa on siirrytty manipulointimalliin eli yhden vaihtoehdon valmisteluun ja sen automaattiseen päätökseksi siunaamiseen..

Puhutaan hienosti asuvista ja hienoilla autoilla ajavista yrittäjistä. Mutta eipä napavirkahenkilöiden verottamalla tienattu vastaava omaisuus juuri kalpene yrittäjien tulosvastuullisesti ja riskit ottaen tienatuista taloista ja autoista. Ainoa ero on se, että veronmaksaja voi valita, mitä yrittäjää käyttää ja kenen elämää sitä kautta rahoittaa, mutta paikkakunta vaihtamatta veronmaksaja ei voi vaikuttaa kenen virkahenkilön posaa kasvattaa.

Surkeimmillaan kunnallinen päättäjäorganisaatio lähtee itsekritiikittömyytensä osamaattomuutensa sokeuden vuoksi seikkailemaan lakisääteisten sektoreiden ulkopuolelle. Näin syntyvät miljoonien eurojen tappiot, joihi  lurahtavat nekin rahat, joilla pitäisi kustantaa lakisääteisetpalvelut. Näin ajaudutaan säätöjen, leikkautusten, lomautusten, irtisanomisten, korotettujen verojen ja taksojen tielle, jonka kustantajana veronmaksaja kokee huonompina palveluina.

Kun tarkastelemme Uuttakaupunkia ja sen palvelujen kustannustehokkuutta ja siihen liittyviä tavoitteita, voimme todeta, että suossa ollaan ja syvemmälle mennään. Niin valmistelijoista kuin päättäjistä, jälkimmäisistä jopa enemmistö, ei omaa minkäänlaisia realiteetteja kaupungin toimintojen saattamiseksi kilpailukykyisiksi. Kun vielä edellämainittujen päättäjien tolloilujen vuoksi maksetaan "tontonmäkiä" ja muita miljoona munauksia, on kilpailukykyiset itse tuotetut palvelut silkkaa utopiaa ja niihin uskominen typerää itsepetosta. Vasta muutokset henkilöstössä ja etenkin päättäjissä mahdollistavat edes puhumisen kaupungin toiminnan kilpailukyvystä.

Ehkäpä kaupungin olisi vähitellen syytä nöyrtyä valvovan viranomaisen rooliin ja omalta osaltaan taata yksitysten palveluntarjoajien keskinäinen kilpailu. Ilman kilpailua siirrytään monopolimalliin, jolloin kovalla hinnalla tarjotaan huonoa. Valvonnassa kaupungilla on erittäin vastuunalainen ja haastava tehtävä varsinkin silloin, kun tuntettomat yrittäjät pyrkivät maksimaaliseen hyötyyn kuntalaisten hätää, terveyttä tms. härskisti hyväksi käyttäen.

Periaatteessa yksityinen palvelu ei voi olla edullisempaa kuin kunnan itse tuottama palvelu, mutta käytännössä asia juuri päin vastoin. Tämän ratkaisevat toisenluokan valmistelijat ja asioihin perehtymättömät päättäjät. Jos tästä etsii jotain tasa-arvovaikutusta, löytynee se siitä, että ammatissaan onneton tyyppi voi kunnan napahenkilönä elää riskittömästi ja tulosvastuuttomasti yhtä leveästi kuin elämänsä peliin pistänyt onnistunut muita työllistävä yrittäjä.