torstai 3. huhtikuuta 2014

KUN TALOUS ON VÄLINE, SÄÄSTÖTARVE ON SEURAUS!!!

Säästötarve on seuraus väärästä toiminnasta eli ylivarojen elämisestä. Jos tähän tilanteeseen on ajauduttu, täytyy ensimmäiseksi valita ongelman kuntoon saattajiksi heidät, ketkä eivät pidä taloutta vähäpätöisenä välineenä vaan suhtautuvat talouteen realiteettina sekä toiminnan rajat ja laadun mahdollistavana tekijänä. Tämän jälkeen on syytä paneutua osaavalla ja tilanteeseen vakavasti suhtautuvalla porukalla niihin syihin, jotka ovat ajaneet talouden siihen tilaan, että tarvitaan säästöjä. Historia on hyvä ja lahjomaton opettaja, mikäli siihen suhtautuu rehellisesti ja vakavasti.

Siis mistä taloudellinen tilanteemme johtuu? Olemmeko kenties satsanneet liikaa opetukseen, vapaa-ajan puitteisiin tai vastaaviin? Emme ole - nuo sektorit ovat olleet jo viimeisen kymmenen vuotta säästökohteita. Entä sote-sektorimme, löytyykö sieltä korjattavaa? Siellä mennään vuodesta toiseen tyylillä: ensin alibudjetoidan ja sitten miljoona ylityksiä kauhistellaan. Näin mentiin koko viime valtuustokausi. Talousarviota tehdessä jopa paukuteltiin henkseleitä ja todettiin kaiken olevan kuosissa, mutta viimeistään loppukesästä po. sektori tarvitsi ruhtinaallisesti lisää rahaa. Esim. erikoissairaanhoidossa luvatut miljoona säästöt eivät koskaan toteutuneet!

Elinkeinotoimintamme on kaikkien paradoksien äiti. Aivan kuten Saddam Hussein uhmasi muuta maailmaa kaikkien sotien äidillä ja lähti taistoon 1970-luvun venäläisellä kalustolla, samoin me uhmasimme muuta maailmaa 1970-luvun hallivetoisella ja rahaa yrittäjän käteen -elinkeinopolitiikalla ja tulos oli sama: Toisaalla maa on raunioina ja täällä talous on raunioina! Ennalta aivan älyttömältä näyttäneet ja tuhoon tuomitut kuviot meni läpi: Me teimme ja teemme vieläkin teollisuustiloja vaikka koko Suomi ja maanosa on täynnä tyhjiä tehdashalleja ja etenkin panimotiloja. Vaikka tarkastuslautakunta ja muutama muu varoitti jopa laskelmin ja selkein esimerkein mihin tilanne johtaa, kukaan ei välittänyt pätkääkään. Päin vastoin varoittajat tuomittiin, ja enemmistö jatkoi sokeasti kuin Saddamin pelossa, kaikkien hallien äiti -politiikkaa. Tätä älyttömyyttä jatkettiin vielä viime kesänä, vaikka valtuustossa jotkut varoittivat mihin ollaan menossa.

Puhutaan edellisen hallituksen jättämästä 8 miljoonan miinuseuron perinnöstä, mutta todellisuudessa tuon summan taakse kätkeytyy tuplaten ellei triplaten suurempi munaussaldo: Olemme myyneet miljoonilla kaupunkilaisten omaisuutta, olemme saaneet 1,5 milj. € valtion harkinnanvaraista apua, olemme nostaneet verot ja taksat tappiin. Entäpä kummoinen lasku seuraa esim. Tontonmäestä, katulamppuhassauksesta, vai joko ne on pistetty sisäisiin vuokriin ja maksatetaan liikunta-, kulttuuri-, terveys-, sosiaali-, opetussektoreilla?

Nyt päästään viimeinkin itse säästämiseen. Otetaan siitä esimerkiksi nuorisoja- liikuntatoimi: Koko sektoria pyörittävä ihminen pistetään pihalle. Luonnollisesti se herättää närää, kuinka organisaation ainoa säästöihin pystynyt henkilö pistetään ulos, mutta yhtälailla mieleen herää kysymys: Kuinkas tästä jatketaan eteenpäin?
Olen yrittänyt saada tähän vastauksia, mutta ensin todettiin: Katsotaan keskustellaan; tämän jälkeen todettiin korvaavan ratkaisun löytyvän; kun vielä tivasin miten tämä hoidetaan ja kenen voimin oli vastaus: TEHTÄVIÄ JAETAAN UUDELLEEN!

Olemmeko kaavailtujen säästöjen seurauksena luomassa maailman mystisintä hallintokuviota: Kirjastonjohtaja vastaa oman toimen ohessa uimahallista, museonjohtaja saa hoitaakseen jäähallin ja kulttuurijohtaja vastaa punttisaleista sekä ulkokentistä. Sinänsä esittämieni henkilöiden osaaminen uusiin tehtäviin on sopusoinnussa suhteessa kaupunginjohtajan vastaaviin avuihin: Eihän hänelläkään ollut minkäänlaista osaamista tai kokemusta kaupunginjohtajaksi valittaessa!

Eiköhän viimeinkin kannattaisi toimia, kuten hyvät päättäjät toimivat eli perehtyä historiaan, sen tekijöihin ja vaikutuksiin. Totuus on nimittäin se, että nykyisen säästösohelluksen rinnalla jopa Tontonmäki näyttää nerokkaalta oivallukselta ja Saddam Hussein demokraattiselta kaikkia kuulevalta johtajalta ja ylivertaiselta sotapäällikköltä!

62 kommenttia:

  1. Kulttuurijohtajalle sopii hyvin ulkokentät.Onhan hän vanha kuopiolainen jalkapalloilija ja muutama vuosi sitten oli lehdessä oikein kuvakin, jossa hän halasi kulmalippua kuin Roger Milla aikanaan.
    Museossa on talvikaudella sen verran hiljaista, ettän museonjohtajalle jäähallin johtamiseen jää hyvinkin aikaa. Senhän voi sitten muuttaa kesäksi sadepäivien suunnistushalliksi.
    Kirjastojohtaja voi laittaa uimahalliin esille vaikka Urho Karhumäen kirjan Avoveteen, joka voitti 1936 Berliinin olympialaisissa taidesarjan.
    Kaupunginjohtajalle voisi lukemiseksi halliin laittaa turkulaisen kirjan"Ai mää vai", josta ote mieheltä suihkusta: "Tuling mää vai ong tämä hoitoainett"

    VastaaPoista
  2. Lisäksi todetaan että kaupung ei ol missä kriisis. Rahast on vaan vähän niukkuutta ja siksi on tehtävä säästötemppuja

    VastaaPoista
  3. Kiitos vierailuista ja loistokommenteista! Talousratkaisun ongelma on se, kuinka sataman voisi myydä uudelleen tai lopettaa koulut vielä kerran. Ensimmäisestä tulee rahaa ja toisella pannaan väline pysyvästi kuntoon.

    VastaaPoista
  4. Tunneli Helsinki - Tallinna välille? Miksei. Aloitetaan viinaputken laskemisella Itämeren pohjaan kansalaisaktiivisuutta helpottamaan.''(pysytellään siis vaan olelliisessa.

    VastaaPoista
  5. Javan pitäisi antaa työrauha hyville päättäjille. Niitä istuu hallituksessa. Java ei ole kuin varavaltuutettu, joka ei tiedä mistään mitään.

    VastaaPoista
  6. Varavaltuutettu on valtuutettu kokouksessa. Ja olen eri mieltä myös hänen tietämyksestään. Toisaalta en tiedä mitä valtaosa valtuutetuista tietää, kun en koskaan näe heidän kannanottojaan. Sen kuitenkin tiedän, että ensimmäistä kertaa valtuutettuna olevia istuu Kh:ssa. Mistä heidän tietämyksensä kumpuaa ? Ainakin yhdellä Raumalta, totta kai.

    VastaaPoista
  7. Muutoksesta tais tulla nyt kokoomuksen apupuolue joten se siitä omasta tietämyksestä

    VastaaPoista
  8. Alustus on kaikkein eniten vastaan kokoomuspolitiikkaa. Joten edellä on aika vähällä älyllä esitetty kommentti.

    VastaaPoista
  9. Parvianen haalii valtaa ja palkkaa itselleen. Siinä päätöksen ydin.

    VastaaPoista
  10. Otsikko taas iskee suoraan demarinaisnupin sanomisiin. Otapa näistä selvää. Mutta hei sitten kysymys. Onko tämä ukis.fi Muutos 2011-puolueen äänenkannattaja ja oletteko anoneet lehdistötukea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätoimittaja vastannee. Päätoimittajan nimi pitäis muuten löytyä sivuilta kuten myös yhteystiedot.

      Poista
    2. Vastauksia:
      Ei pidä löytyä päätoimittajan nimeä tässä tapauksessa (ukis.fi) eikä ukis.fi ole minkään yksittäisen puolueen äänenkannattaja.
      Päin vastoin, se kannattaa kaikkia puolueita!
      Mikäli ukis.fi:n lukijoilla on tarve antaa palautetta (mikä on suotavaa), niin siihen on ukis.fi- sivuilla ainakin kaksi eri mahdollisuutta:
      a) voi kommentoida juttuja kullakin ukis.fi:n sivulla
      b) voi lähettää palaute- painonapin takaa palautteen. Painonappi (lomake) löytyy päävalikosta ukis.fi:n etusivulta.
      c) kohta ukis.fi- sivuille avataan myös kolmas palautemahdollisuus
      extra: nämä em. vaihtoehdot a ja b sisältävät jo nyt mahdollisuuden lähettää palautetta myös anonyyminä!

      JAa

      Poista
    3. Kiitos vilkkaasta vierailemisesta ja viestityksestä! Demaritaustainen Juhan on aivan oikeassa, mutta, selvyyden vuoksi siirrymme heti alkuun muutoksen tielle ja pistämme yhteystiedot näytille. Vaikka ne tulevat näkyviin ennen illan peliä, toivon ettei sen aikana oteta yhteyksiä.

      Poista
    4. Demaritaustainen Juha on väärässä jos kyseessä on verkkojulkaisu

      Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä:

      "Julkaisijan tulee määrätä aikakautiselle julkaisulle ja verkkojulkaisulle vastaava toimittaja."

      "Julkaisijan on huolehdittava siitä, että julkaisussa, aikakautisessa julkaisussa ja verkkojulkaisussa on tieto julkaisijasta. Julkaisijan ja vastaavan toimittajan on huolehdittava siitä, että aikakautisessa julkaisussa ja verkkojulkaisussa on tieto myös vastaavasta toimittajasta."

      Poista
    5. Kiitos kiinnostuksesta! Eli Juha oli oikeassa; päätoimittajasta ei puhuta mitään. Hyvin ovat ihmiset Juhan ja minut asian tiimoilta löytäneet, mutta kuten totesin ollaan muutos- tai pikemminkin täydennyslinjalla.

      Poista
    6. Päätoimittajaa kutsutaan lakitekstissä vastaavaksi toimittajaksi

      Poista
    7. Persutaustaisen Javan pyynnöstä lisäsin ukis.fi- sivuille päätoimittajan yhteystiedot. Mitä tulee klo 14.04 kirjoitettuun kommenttiin, niin vähän vielä on syytä opiskella termejä kuten aikautinen julkaisu ja verkkojulkaisu. Eli mikä mikin on jos on.
      JAa

      Poista
  11. Java.jauhaa ikuista paskaa. Aina on olevinaan muita viisaampi.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi 11.03. Mitä sillä on väliä mitä omassa blogissaan kirjoittaa ? Ihan järkevää tuo Javan juttu nytkin on. Joskus ehkä on toistoja edellisistä.

    VastaaPoista
  13. Järkeä Java kirjoittaa. Asia on ydin, ei jonkun puolueen puolesta tai vastaan oleminen.

    VastaaPoista
  14. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Hallituksen jäsenet eivät ole käyneet po. lautakunnan kokouksissa, joten ei heillä ihmeempää tietoa ko. asioista voi olla. Itse olen istunut kaksi mennyttä kautta nuoriso- ja liikuntalautakunnassa, joten tällaiseenkin päähän on matkanvarrelta täytynyt jotain jäädä. Inkeri Parviaisella ei ole roolia kyseisen säästöpäätöksen suunnittelussa. Pelkään, että pahimmillaan käy niin, että ensin vajailla tiedoilla tehdään päätös. Tämä jälkeen konkreettiset säästötoimet määrätään esimieskäskytyksellä Parviaisen tehtäväksi. Niinpä hän, jälleen kerran jää yksin koko kaupungin sylkykupiksi, kun suuret päättäjät piiloutuvat hänen selkänsä taakse ja TÄMÄ ON VÄÄRIN!

    VastaaPoista
  15. Kenen ajamia olivat opettajien saamat varotukset?????

    VastaaPoista
  16. Kiitos käynneistä osuvasta muistutuksesta! Eiköhän nimi mainita tuolla edellä!

    VastaaPoista
  17. Käsittämätöntä. Kaiken kokemansa jälkeen Java puolustaa Parviaista. Parviainen teki Javasta työpaikkakiusausilmoituksen ja silti Java puolustaa Parviaista. Minä en sanoisi enää edes päivää koko ämmälle.

    VastaaPoista
  18. Java sun nyt täytyy muistaa, että Parviaisen pitää asioitata esittää, mutta sillti esittelijä voi olla erimieltä.

    VastaaPoista
  19. Kukahan vaati,että uimahallin lomautukset toteutataan sesonki aikana jolloin kaupunkille tulee eniten tappiota, kukahan mahtaa olla tämä talousihme??????????????????????????????????????????Syytät java toisia ettei olla asioista perillä, oletko sinä aina????????????????

    VastaaPoista
  20. Kh hyväksyi lomautuksen sesonkiajaksi.

    VastaaPoista
  21. En usko, että kh määräsi lomaustusten ajankohdan vaan lomautustus päivien määrän.
    Kyllä päälikkö päätti ajankohdan, mutta kuka päälikkö?????Koska muutosta esitettiin ajankohtaan, mutta ei hyväksytty.

    VastaaPoista
  22. Kiitos vierailuista ja viesteistä! Muistaakseni säästöjen piti tulla vuoden loppuun mennessä. Kun vuotta ei ollut paljoa jäljellä jäi lomautukset väkisinkin loppuvuoteen. Olen todennut satakertaa, että asiat otan asioina kuntalaisen parasta ajatellen. Kosto, kauna, kateus, kina jne. täytyy heittää syrjään, yhteisten asioiden hoidossa. Yleensäkin itsensä liika korostaminen, omien esitysten personointi, vaihtoehtojen esittäjän näkeminen vihollisena ja selkä valehtelu, jotta pääsee elämässä viisi minuuttia eteenpäin, ovat kanssaeläjän avunhuutoja. Tällaista ihmistä pitää ymmärtää ja auttaa, se on inhimillistä!
    Ehkäpä siitä tuonnempana lisää, mutta muistakaa Zarathustran painotukset - AJATUKSET, SANTA, TEOT!

    VastaaPoista



  23. java valkonen5. huhtikuuta 2014 7.19

    Kiitos vierailuista ja viesteistä! Muistaakseni säästöjen piti tulla vuoden loppuun mennessä. Kun vuotta ei ollut paljoa jäljellä jäi lomautukset väkisinkin loppuvuoteen. Olen todennut satakertaa, että asiat otan asioina kuntalaisen parasta ajatellen.
    Lomautuksia ei ole vieläkään kaikkia pidetty, elikä 2013 vuoden lomautukset saadaan läpi vietyä 2014 vuoden lopussa.
    Javan mukaan uimahallin lomautukset oli pakko tehdä sesonikin aikana, että silleen.En yhtään ihmettele jos kaupunkin kassa on tyhjä kun näinkin yksinkertainen asia täytyy munia.




    VastaaPoista
  24. Mistä on todettavissa tämä:
    "Javan mukaan uimahallin lomautukset oli pakko tehdä sesonikin aikana, että silleen."

    Utelee
    JAa

    VastaaPoista
  25. Ei siinä lue pakko mutta väkisinkin lukee, ovat melkein synonyymejä toisilleen.

    VastaaPoista
  26. Kiitos vierailuista ja viesteistä! Jos loppuvuodesta ilmoitetaan säästötarve loppuvuodelle, se täytyy toteuttaa loppuvuonna tai työntekijä syyllistyy työstä kieltäytymiseen. Se taas on esim. irtisanomisen peruste.

    VastaaPoista
  27. Työntekijä ei päätä omasta lomautus ajankohdastaan vaan esimies. Lomautuksia ei tehty loppuvuonna kuin osa, ne jatkuvat edelleen. Jäähallinkin on vasta tulossa. Älä sinä Java aina puhu perättömiä.

    VastaaPoista
  28. Kiitos käynneistä ja hyvästä kommentista! Esimies on hallitus ja se määräsi aikataulun. Jäähalli oli jo viime vuonna lomautuslistalla, Lomautukset peruttiin, koska paikkakunnan joukkueet eivät olisi voineet osallistua sarjoihin. Se olisi ollut valtakunnantason skandaali.

    VastaaPoista
  29. Turkkarin mukaan ristiriita Rauman Kh:n ja sataman välillä. Arvostelua herättää myös käteisvarojen paneminen STX:n tiloihin..

    VastaaPoista
  30. Nyt puhut kyllä paskaa Java ja sanon ensimmäistä kertaa tämän sua kohtaan.

    VastaaPoista
  31. Kiitos käynneistä ja kommenteista! No, missä uusikaupunkilaiset olisivat kiekkoilleet ja pelanneet ringetteä - Kivimäen monitoimikentällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten voi 4 vuotta valtuutettuna ollut olla näin tietämätön vai oletko häikäilemätön valehtelija. Kirjoitat täyttä sontaa lomautuksista, uimahallista ja jäähallista.

      Poista
  32. Minkä helvetin takia puolustat Parviaista. Kukaan muu ei ole haukkunut sinua yhtä paljon vetänyt sinua oikeuteen. Olet täysin ihmeellinen tapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole tiennytkään, että Java on vedetty oikeuteen?
      Se on totta, että Java on persoona = ihmeellinen tapaus.
      Oli miten oli, niin päätoimittaja Valkoselle on lähetty sähköpostia tarkistettavaksi / myöhemmin julkaistavaksi.
      JAa

      Poista
  33. Kiitos käväisyistä niiden syistä ja viestityksestä! Jospa tarjoat sonnan tilalle faktaa, otan mielelläni vastaan oikeaa tietoa. En minä ketään puolusta, kerron NÄKEMYKSENI asioista!

    VastaaPoista
  34. Java uskoo ja kertoo kaiken mitä Parviainen käskee.

    VastaaPoista
  35. Anonyymi5. huhtikuuta 2014 18.54

    Nyt puhut kyllä paskaa Java ja sanon ensimmäistä kertaa tämän sua kohtaan.
    En tarkoittanut jäähalli kommenttisia

    VastaaPoista
  36. Kiitos käymisistä ja kommenteista! Jospa kertoisi jotain siitä mitä tarkoitat, etkä siitä mitä et tarkoita. Helpompi keskustella asiasta, jos tietää mistä siinä on kyse. Mielelläni myönnän, jos olen väärässä! Em. henkilö on vain huononpäivän tuttu, ketä tervehditään, jos välttelyistä huolimatta kadulla kohdataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukisit hyvä mies vaikka kh:n pöytäkirjat niin tietäisit jotain, ymmärtämisestä en ole varma. Kuka päätti lomautusajankohdat jne.

      Poista
  37. Niin minäkin.

    Ukilaiset polittiset päättäjät eivät osaa päättää missä säästetään vain säästetäänkö missään.Juupas eipäs menetelmällä leikillä ei saada tulos vaan siirretään ongelmaa jatkuvasti eteenpäin,jossakin vaihessa täytyy se lusikka ottaa oikeaan käteen ja tehdä se oikea päätös.

    VastaaPoista
  38. java valkonen5. huhtikuuta 2014 14.25

    Kiitos vierailuista ja viesteistä! Jos loppuvuodesta ilmoitetaan säästötarve loppuvuodelle, se täytyy toteuttaa loppuvuonna tai työntekijä syyllistyy työstä kieltäytymiseen. Se taas on esim. irtisanomisen peruste.
    Tämä java oli paskan puhumista tai olisi sen kauniimminkin voinut saman asian ilmasta.

    VastaaPoista
  39. Missä on ilmoitettu ja kuka on päättänyt, lomautuksella on oltava loppuvuoden aikana. Henkilökohtainen esimies ilmoittaa lomautuksen, lehti juttujen perusteella ei saa missään tapauksessa jäädä pois töistä.

    VastaaPoista
  40. Hakekaapas ihan oikeasti kh:n pöytäkirjoista vahvistus väitteidenne tueksi. Taas ammutte viestintuojia ja välillä myös omiin jalkoihinne.

    VastaaPoista
  41. Nuo Uudenkaupungin kaupungin työntekijät ovat tässä kaupungissa melkoisia vallankäyttäjiä. 1000 työntekijää, jumankaut ! Harva kusipää- poliitikko tässä kaupungissa ohittaa näin suuren äänestäjäjoukon. Itse en tunne sympatiaa tätä äänestäjäjoukkoa kohtaan, arvostan toki suorittavaa porrasta.
    Mutta se mikä piti sanoa: Kuka Javan on oikeuteen vienyt ? JAa kysyy sitä ihan oikeutetusti. Ei myöskään häntä ole viety oikeuteen. Syyttäjä ei ole nähnyt kummassakaan tapauksessa mitään aihetta.
    Tässä juuri tulee paikallislehden raukkamaisuus esille. Uutisoidaan vaan sitä mitä joku Koski on Kh:n välityksellä antanut poliisille, mutta mitä siitä on seurannut, ei ole kiinnostanut ketään. Täällä kyllä puhutaan oikeudenkäynneistä.

    Raumalla sen sijan on jo ristiriitaisuuksia havaittavista uuden KJ:n ja eräiden muiden tahojen kanssa. Siitä tuolla edellä oli jo kommenttikin.

    VastaaPoista
  42. Vain lapsilisistä voitiin leikata!!!
    http://www.talouselama.fi/uutiset/urpilainen kertoo lapsilisapaatoksesta ylella ei ollut oikein muutakaan leikattavaa/a2241755

    http://www.talouselama.fi/uutiset/tuulivoima syo yha enemman yhteiskunnan tukea kilpailevan uusiutuvan tuet 60/a2228536

    http://www.talouselama.fi/uutiset/tuulivoima saa valtion tukea yli kaksi kertaa sahkon markkinahinnan verran/a2135573

    VastaaPoista
  43. Jos ei kukaan ole käynyt Turussa, kävelykatu on hyvä turistikohde. Siellä konkretisoituu lapsilisien todellinen luonne: äiti työntää rattaita, jossa on noin viikon vanha lapsi, noin kaksi vuotias kävelee rattaita pidellen sivulla, toisella sivulla kävelee noin neljä vuotias pidellen kuusivuotiasta kädestä. Heidän edellään kävelee kaksi noin 10-13 vuotiasta, jotka seuraavat hyvin lisääntymiskykyistä isäänsä, joka kävele hyvin miesmäisesti ja tarkkailee samalla suhtaudutaanko häneen rasistisesti.

    Nämä ihmiset sentään asuvat Suomessa, mutta noin 20-30 miljoonaa menee Kelan välityksellä ties minne, lapsilisiin ja muihin. Esimerkiksi Tallinnan Kelan välityksellä.

    Ja me äänestämme näitä humanistipoliitikkoja jotka tämän mahdollistavat. Esimerkiksi TImo Soini on suurperheiden puolestapuhuja jo uskontonsakin puolesta.

    VastaaPoista
  44. On kaksi asiaa teot ja puheet,puheet eiole saamaa,kun teot.Uskonnossa aivan sama uskooko puukeppii tai Myllymäen tuulimyllyyn seon jokaisen hekilökohtainen asia.

    VastaaPoista
  45. Irvin oli aikaansa edellä lauloi Veksi Salmen sanoittaman laulun Haistakaa paska koko valtiovalta

    VastaaPoista
  46. Tässä touhussa ole minkään valtakunnan logiikkaa ja me tyhmät äänestäjät hyväksytään tälläinen pelleily.

    VastaaPoista
  47. Java on Inkerin buudeli.

    VastaaPoista
  48. Tuota en usko. Inkerin buudelilla ei ole karvoja.

    VastaaPoista
  49. Java on karvainen. Se tarkoitettiin apinaksi.

    VastaaPoista
  50. Huvia huruille.

    http://aijaa.com/kWa0wu

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!