torstai 17. huhtikuuta 2014

HALLITUS EKSYI OIKEILTA RAITEILTA JA ON TEHNYT TEHTÄVÄNSÄ!

 Yhdessä kamreerittaren ja kaupunginjohtajan kanssa nykyinen kaupunginhallituksemme teki merkittävän teon, se nosti kaupungin onnettoman taloudellisen tilan esiin ja vaati sen suhteen toimia. Kävipä kuitenkin niin etteivät johtavat virkahenkilöt kyenneet löytämään säästöjä. Tässä vaiheessa hallituksen olisi täytynyt näyttää ja käyttää auktoriteettiään. Kun näin ei käynyt, palattiin pian vanhaan rutiiniin eli virkahenkilöt valmistelivat ja esittivät rahan laittamista halliin sekä uuden väen palkkaamista kaupunkiorganisaation.Valtuuston enemmistö siunasi edellä mainitun, joten säästöjen sijaan kaupungin taloutta ajettiin entistä syvemmälle suohon.

Kaupungin talouden kuntoon saattamisen yhteydessä on mainittu myös kaupungin kehittäminen. Vaikka kaupunkimme elinehto on uusien asukkaiden hankkiminen, sen eteen hallitus ei ole tehnyt yhtään mitään. Päin vastoin säästösohlauksessaan ja irtisanomispäätöksissään kaupunginhallitus lähti tielle, joka vaikeuttaa uusien asukkaiden saamista Uuteenkaupunkiin ja tekee säästötarpeestamme kroonisen.

Kuten viime valtuustonistunto osoittaa, hallituksen kyky reagoida ulkopuolelta tuleviin ideoihin ja virikkeisiin on nolla. Voidaan siis todeta hallituksemme menettäneen auktoriteettinsa virkahenkilöstön suhteen, osoittaneen kyvyttömyytensä perehtyä asioihin sekä kykenemättömyytensä kaupungintaloudesta vastaamisessa. Tehtyjen irtisanomisten ja niiden jälkimaininkien yhteydessä hallitus tuo julki johtajuusvajeensa. Se haukkuu virkahenkilöitä onnettomiksi toteuttajiksi eli sama virsi jatkuu jo toista vuotta, mutta hallitus unohtaa olevansa itse virkahenkilöiden esimies eli se jonka haukkumisen sijaan tulisi käskeä ja saada tottelemaan.

Me voimme kiittää nykyistä hallitusta ongelman esiin nostosta ja talouden kuntoon saattamisen aloittamisesta. Nyt olemme siirtyneet seuraavaan vaiheeseen ja tarvitsemme hallituksen, joka pystyy viemään talouden tasapainottamisen menestyksellä loppuun. Tämä ei onnistu ilman johtajuutta. Hallituksen on kyettävä käskemään virkahenkilöitä toimintaan, joka tähtää kaupungin ja sen asukkaiden parhaaseen. Mikäli virkahenkilöt eivät kykene toimimaan kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi, on hallituksen kyettävä ratkaisuun, joka tuo kaupunkiin kykenevät toimijat. Meillä ei ole ollut ja on vielä vähemmän enää varaa kaupunkilaisten kustantamiin suojatyöpaikkoihin.

Tosiasiahan on se, että suurin osa valtuutetuista tietää keiden valmistelun ja tekemisten ansiosta kaupunkimme on nykyisissä ongelmissa. Jos nyt valtuustossa pidettäisiin suljettu, painostamaton lippuäänestys kahden johtajistoon kuuluvan jatkosta, he saisivat lähteä. Sen verran olen keskustellut tästä asiasta niin oikealla kuin vasemmalla istuvien kanssa, että asia on täysin selvä. Ikävä vaan, että hallituksemme istuu juuri tuon päätöksen ja siihen kykenevien päättäjien välissä. Tätä taustaa vasten en yhtään ihmettele, jos/kun toimet hallituksemme pään menoksi ovat alkaneet!


23 kommenttia:

  1. Jospa olisi noudatettu Harton neuvoja, olisi päästy vähemmällä eripuralla ja sakoilla:
    http://ukis.fi/2014/04/17/lansi-suomi-soijatehtaan-laittomista-lakoista-kymmenien-tuhansien-sakot/

    ja

    http://ukis.fi/viikon-keskustelu/hallitusta-ja-soijaa/

    VastaaPoista
  2. Laittovat sitten koko pääsiäiseksi Walan ja Valkosen rauhankekkerit näytille. Joku tässä nyt oikeesti mättää ja se varmaan nähdään. Säästöpäätöksien toteuttamistie valittiin ja nyt yksi julistaa valtuuston estävän tehdyt yksimieliset irtisanomiset. Nyt pojat tuulee ja lujaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vierailuista ja viestistä! Eihän kyse ole siitä etteikö taloutta pitäisi laittaa kuntoon, vaan siitä, että se myös saadaan kuntoon. Nykysäästäminen on verrattavissa menneisiin utopioihin ja niihin liittyviin päätöksiin: Kunhan, pienessä porukassa, päätetään jotain, perehtymättä asioihin ja vähät välittämättä niiden seurauksista. KAUPUUNKIIN TÄYTYY SAADA LISÄÄ ASUKKAITA JA SIIHEN PITÄÄ SATSATA - JO NYT OLLAAN VUOSIA MYÖHÄSSÄ!

    VastaaPoista
  4. Kuka uskaltaa väittää ettei Mooses ollut lakimies.
    Kirjoitti kahteen kivitauluun kymmenen lakipykälää,jotta kaikki oppisivat käyttäytymään asiallisesti.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Käynneistä ja kommenteista! Mooses oli varmaankin lakimies. Mutta oli myös aika huono kansan johtaja: Muutaman sadan kilometrin matkaan kului yli neljäkymmentä vuotta, joten on siinä oltu joku kerta eksyksissä.

    VastaaPoista
  6. Vuokrakerrostalo pitää heti rakentaa kaupunkin piikkiin, että muuttajat saa asunnon, etteivät muuta laitilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hullu! Täällä on tyhjillään 50-60 kaupungin vuokra-asuntoa jo ennestään!

      Poista
  7. Ukilaiset kunnalispolitikot ovat samallatavalla eksyksissä vaikka päättäjissä elimissä istuu lakimiehiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritätkö kertoa, että lakimiehet olisivat jotenkin fiksumpia/parempia ehkä jopa viisaampia kuin muut? Lakimies jossain organisaatiossa ei ole mikään mittari.

      Poista
    2. Kiitos käynneistä ja hyvästä keskustelusta! Pääsääntöisesti on kahdenlaisia lakimiehiä: Niitä ketkä valtakannan huipulla luovat kimurantteja sääntöjä, jotta maamme tarvitsisi juristien legioonia. Sitten ovat nämä kentällä häärivät juristilegioonat, jotka rikastuvat huipulla valmistelevien kollegojen säännöillä. Kansatalouden kannalta arvioituna II-divisioonan jääkiekkoilija antaa maallemme yhtä paljon kuin keskiverto juristi ja jos tämä jääkiekkoilija pelaa kotimaisella puumailalla, on hänen antamansa panos jo huomattavasti merkittävämpi!

      Poista
  8. Kiitos käynneistä ja näkemyksistä! Vuokrakerrostalossa ei saa olla hissejä, jottei tänne muuta talouttamme rassaavia huonojalkaisia terveyskeskuksessa ramppaajia. Niin ikään punaista väriä on vältettävä talojen ulkokuoressa. Tontonmäestä opimme etteivät ihmiset halua muuttaa punaisiin vuokrataloihin! Lisäksi talo on syytä ankkuroida hyvin maahan, jottei se katoa, kuten jo sadat asuntomme ovat tehneet. Ehkäpä tämän vuoksi meidän täytyisi myös tehostaa rakennusvalvontaakin. Rakennusten valvonnalla selviäisi mihin asuntomme katoavat. Kyse ei ole pelkästä materiasta vaan myös inhimillisestä tragediasta, sillä, väestökehityksen perusteella, asunnot ovat hävitessään vieneet asukkaat mukanaan!

    VastaaPoista
  9. Oli provoo toi kerrostalo, mutta tulipa hauska kommentti javalta

    VastaaPoista
  10. Valkonen on ihan selvästi rasisti

    VastaaPoista
  11. Lue Valkosen kirjoitus 18.04 klo21.17 ajatuksen kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni sitä ei ole kirjoitettu rasistisuus mielessä vaan päättäjiä piikitellen

      Poista
  12. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Esitän kaupunkimme linjaukseen sopivia perusteita vuokrakerrostalolle. Kun huomioimme, että kaupunki ylläpitää veronmaksajien rahoilla puistoa ja reliefiä, jotka kantavat valtakunnan ykkösnatsin nimeä ja kuvaavat häntä, sopii kaikkien ei kaksinaismoralistien myöntää kaupunkimme olevan avoimesti rasistinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet Java varmasti Vannaksen kimppuun käymisen vuoksi hänen elämäänsä perehtynyt. Kun eri lähteistä asiaa tutkii niin mielenkiintoinen on tämä lähde, joka arvioi myös Ylpöstä esitettyä ja sitä, kuinka laadukkaalla analyysillä tiedemiehillemme on asetettu hakaristiviittaa:

      http://www.tutkiva.fi/images/mot-analyysi.pdf

      TimoAJ

      Poista
    2. Kiitos kommentistasi! Esitin aikoinaan tutkintaa säätiön taustoista, syyttämättä ketään. Halutessaan hallitus olisi saanut minulta Markku Lehtolan "tutkielman" sekä erään lääketehtaan vuosikertomukset vuosilta 1940-1940, kaikista näistä oli jokaiselle hallituksen jäsenelle kopiot. Katsopa muutamien tyyppien kytkennät Lehtolaan. MOT-ohjelman Vannas osuutta Lehtola ei juurikaan kyseenalaista! On aivan kiistaton juttu, että Vannas oli SVL:n nokkamies, joten sen toteaminen ei ole mielipide vaan faktan esiintuonti!

      Poista
  13. http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/mielipide/lukijanaani/619466.html

    VastaaPoista
  14. otahan Valkonen unohtuneet pillerit

    VastaaPoista
  15. Luinkohan oikein: Valkonen panee nykyisen kaupunginjohtajan piikkiin kaupungin nykyisen ahdingon ! Minusta pohja tälle surkeudelle luotiin viime valtuustokaudella, jolloin kaupunkia johti Moosestakin korkeampi herra.

    VastaaPoista
  16. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Kaikkia mokia ei voida pistää missään oloissa Atson piikkiin, pari viimeistä valtuustokautta on kaiken takana. Laesterä piti, tilastoihin vedoten, ratkaisevana vuotena 2002. Atso on ollut saamaton vasta vuoden.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!