OLLAAN IHMISILLE IHMISIKSI MYÖS POLITIIKASSA!

Lutherin oppien suomalainen tulkinta on vuosisatojen saatossa nostanut suomalaisten työmoraalin huippuunsa. Siinä sivussa termit kunnianhimoinen, tehokas, menestyvä, ahkera ja varakas kuvaavat hyvin suomalaisten ihmisarvostusasteikon yläpäätä. Eikä em. ole mitään pahaa, jos menestyy työteliäisyyttä ja ahkeruutta ihannoivassa yhteiskunnassamme lakien puitteessa tai niitä hyväksi käyttäen.

Ongelma syntyy, kun menestystä ja sen mahdollisuuksia on hyvin rajallinen määrä. Tämän johdosta useat  menestyjät pitävät vähemmin menestyviä laiskureina, luusereina ja yhteiskunnan loisina. Nämä vähemmin menestyneet taas pitävät menestyjiä ahneina riistäjinä, hyväksikäyttäjinä ja loisina. Näiden ryhmien väliin jää suuri suomalaisten perusmassa, jossa on heitä, ketkä yrittävät menestyä, mutta jäävät apujensa puutteen vuoksi keskikastiin. Suuri osa tästä keskikasti on tyytyväinen elämäänsä. He eivät tavoittele rikkauksia vaan ainoastaan kohtuullisen laadukasta elämää ja turvallista tulevaisuutta.

Kun, nykyisen Suomen kuviossa, tutkimme yksilön yhteiskunnallisia paineita, ne ovat joillekin valtavia. Näiden paineiden takaa löytyvät yhteiskuntamme arkielämän synkät tragediat: mielenterveysongelmat, työuupumus, masennus, koulusurmat, itsemurhat jne. Meillä ns. kunnon työtä eli yhteisölle tuottavaa työtä tekevä keskiluokka voi pahoin. Siihen kuuluvat joko haluavat menestyä paremmin kuin menestyvät tai ovat katkeria heille ketkä menestyvät paremmin. Ne keskiluokkaiset, jotka eivät kuuluu kumpaankaan em. ryhmää pelkäävät tulevaisuuden epävarmuutta.

Sen sijaan, että haukkuisimme Nallea ahneudesta, pohtikaamme arkea ja toimia kaukaisessa kaupungissa ja siellä olevien ihmisten elämän paineita vaikkapa tuon kaupungin virkakoneistossa. Kuvittele, että olet itse päässyt korkeaan asemaan, joka on luonut sinulle määrätietoisen, periksiantamattoman ja kunnianhimoisen menestyjän statuksen. Heilut huipulla muiden huipputyyppien kanssa ja saat osaksesi kansan arvostuksen. Mutta entäpä, jos oletkin päässyt liian korkeaan asemaan? Olet saanut itsellesi tehtävän, jota et pysty hoitamaan? Yrität peittää kyvyttömyyttäsi tehtäväsi hoidossa, koska saavuttamasi statuksesi vuoksi et voi todeta: Minusta ei ole tähän!

Jos luovut merkittävästä tehtävästäsi toteamalla, ettei sinusta ole sen hoitjaksi, sinut leimataan luuseriksi, epäonnistujaksi. Sinut heitetään ulos valtapiiristäsi, putoat keskiluokan hyljeksimänä koko kulmakunnan ravintoketjun pohjalle. Olet tyyppi, joka ei osannut, joka epäonnistui, joka petti lähipiirin ja jopa perheensä. Miten tällaiseen ihmiseen pitäisi suhtautua? Pitääkö häntä tukea massan mukana niin kauan kuin muutkin tukevat ja lopulta muiden mukana tuomita pohjalle pudonnut sanomalla: Tätä minä epäilin jo aikaa sitten!

Asemassaan kyvyttömällä saattaa olla muitakin kuin työpaineita. Hänen henkilökohtaisesta kaapistaan saattaa löytyä mitä suurempia mörköjä ja luurankoja eli ikäviä asioita, joista hän ei uskalla, voi eikä halua puhua kenenkään kanssa.  Kun kaikesta tästä kertyneet paineet liitetään yhteen, niiden alle jäävä ihminen on pieni ja yksinäinen. Eikö tällainen ihminen tarvitse tukea ja kuuntelijaa? Sen sijaan, että autamme häntä salaamaan osamattomuuden tehtävässä, jota hän ei pysty hoitamaan, meidän on tuettava häntä luopumaan tästä tehtävästä kunniallisesti. Kun puhutaan em. kaupungin asioista, päättäjistä sekä valmistelijoista, on osaamattomien auttaminen tehtävästä luopumiseen jopa välttämätöntä. Väärän ihmisen luopuminen oikeasta tehtävästä, on suurin palvelus hänelle itselleen, kun ehkä vuosikymmenien, valheessa elämisen, paineet poistuvat. Myös kaupunkilaiset saavat osaamattoman tilalle osaajan, joten hekin voittavat.

Yhteiskunnassamme syntyneiden menestyspaineiden alle jääneen ja omilla synkillä salaisuuksiien kanssa elävien auttaminen ei ole helppoa. Oman osaamattomuuden myöntäminen ja esim. näkyvästä virasta luopuminen ovat hankalia asioita. Tilanteessa elävä hakee mielellään tukea organisaation muilta osaamattomilta ja on, oman osaamattomuutensa vuoksi, esim. esimiestensä hyväksikäytettävissä. Tällaisen ihmisen auttaminen on äärettömän vaikeaa, sillä hän näkee totuuden ja siitä puhuvan auttajan suurena uhkana itselleen. Tämän uhkan torjuminen saattaa purkautua primitiivisinä ja brutaaleina paniikkireaktiona: tutkintapyyntöinä, perättöminä väittäminä ja jopa julkisina vainoina. Sen sijaan, että tällaiselle ihmiselle antaa samalla mitalla takaisin, on hänelle annettava aikaa ja mahdollisuus purkaa itseään. Kosto ei auta ketään, se lisää vain molemminpuolista pahoinvointia.

Paineen alla elävä pieni ihminen tarvitsee apua ymmärryksen ja keskustelun muodossa. Mitä enemmän apua tarvitseva pistää hanttiin, sitä enemmän häntä on pyrittävä auttamaan. Asemaansa puolustava ihminen ei ole koskaan vastaanottavainen hänen rajallisuutensa todistavien faktojen suhteen. Hätä ja paineet synnyttävät ihmisessä totuuden vastaisen puolustusreaktion. Pahimmillaan tällainen ihminen on valmis valehtelemaan itselleen ja hän jopa uskoo omat valheensa. Hädässä olevan lähimmäisen tilanteen selvittäminen käy työstä, sillä jo hänen luomansa suojamuurin läpi pääsemiseen tarvitaan kuuntelemista, hoksaamista ja, mitä mielikuvituksellisempien, vastahyökkäysten sietämistä.

Lähimmäistä auttavan tehtävä on vaativa ja se saattaa, yhdessäkin tapauksessa, viedä vuosia aikaa, mutta sitä suurempi on hyvä olo niin autetulla kuin auttajalla mitä hankalammasta prosessista on kyse.  Parhaimmillaan ja useimmin paineista päässyt ihminen saa, avautumisen, keskustelun ja näistä syntyneen luottamuksen myötä, takaisin luovuutensa, työintonsa ja pystyy uudelleen motivoituneena jatkamaan tehtävässään. Useimmiten tässä tapauksessa hänen paineidensa aiheuttajina on ollut sairas työyhteisö, narsistin johtama organisaatio, valheessa elämisen kulttuuri tms.. Totuus on kummallinen asia, sen kuuleminen saattaa sattua, mutta sen jälkeen jatketaan aina puhtaalta pöydältä. On paikallaan muistaa, että sitä hankalampaa pöytä on puhdistaa, mitä kauemmin totuutta vältetään.

Kosto, kauna, itsekkyys ja valehtelu kuuluvat em. lähimmäisen auttamisen ja kunnioittamisen vastakohdiksi eikä niillä kyetä koskaan rakentamaan mitään hyvää. Sitä huonommaksi asiat menevät, mitä enemmän kaunaisia, itsekkäitä ja valehtelevia kostajia on kuviossa mukana. Luitpa sitten Raamattua, Koraania, Tanakia, Zarathustraa tai Blavatskya, missään näiden teksteistä ei käsketä kostamaan tai toimimaan epärehellisesti tahikka itsekkäästi.

Kaiken inhimillisyyden ja lähimmäisen rakkauden perustu löytyy lähimmäisen huomioimisesta, kuuntelemisesta, hyväksymisestä ja vilpittömästä sekä pyyteettömästä auttamisesta. Jos tämä auttaminen vaatii anteeksiantoa isoissa asioissa, siinä mitataan ennen kaikkea anteeksiantajan suuruutta. Näillä eväillä pyrin, joskus huonosti onnistuen, suhtautumaan lähimmäisiini ja toimimaan heidän kanssaan. Kun tähän lisätään Hannah Arendtin näkemys ihmisen toimimisesta politiikassa, ollaan lähellä minun tavoitteitani. Edellä esitetyllä halusin toimintani kyseenalaistajille osoittaa, ettei se ole millään muotoa ristiriitaista!