tiistai 11. elokuuta 2026

YLEN PUOLUEETON ASIANTUNTIJA LYTTÄÄ TALOUDEN VAIKUTUKSET!




YLE:n, satasen tunnissa tienaava, Maria af Goebbels osoitti sopivansa hyväpalkkaiseen tehtäväänsä yhtä mainiosti kuin Hitler Jerusalemin pormestariksi. Em. naisoletetun johtama mammuttiyritys korostaa journalisminsa puhtautta ja tasapuolisuutta tavan takaa. Jos YLE olisikin tasapuolinen ja korkeamoraalinen journalistinen tiedonvälittäjä, sen ei tarvitsisi toitottaa omaa erinomaisuuttaan ja puolueettomuuttaan niin paljon, että jo se toistoillaan syö YLE:n uskottavuuden ja ylevyyden. Jos esim. missi valitaan Suomen kauneimmaksi, ei hänen siitä tarvitse itse toitottaa, media pitää asiasta huolen. Mikäli taas missi alkaa ylistämään tavan takaa omaa kauneuttaan, saa hän pikaisesti itsekkään kusipään ja omahyväisen narsistin maineen. Samoin YLE:n omat, kyllästymiseen asti toistuvat, ylistysmainokset leimaavat lähes 600 miljoonalla eurolla pyörivää manipulointikoneistoa kusipäiden johtamaksi stadin kaveria ei jätetä -temmellyskentäksi. 

Nyt YLE:n johdolla alkavat olemaan läjät lahkeissa, kun maamme talous on kääntynyt viimeinkin nousuun. Ko. median manipulaattorit ovat kuumeisesti etsineet asiantuntijoita vähättelemään talouden vaikutuksia eli jotain joka torjuu kohenevan talouden positiiviset plussat tavallisen suomalaisen elämään. Kun aikansa etsii, niin sokea kanakin löytää jyvän ja lopulta YLE julkaisi talouskasvun vaikutuksia vähättelevän uutisen, joka nojasi asiantuntijalähteisiin. Tuskin YLE:n itseriittoinen kerma hoksasi koko kuvion kääntyvän sitä itseään ja sen hyysäämää vihervasemmistoa vastaan, kun istuvan hallituksen talouspolitiikkaa ja sen seurauksia väheksyvät asiantuntijat löytyivät Kalevi Sorsa -säätiöstä. Voiko olla, tässä asiassa, enemmän puolueellista tahoa kuin ko. säätiö? Luulisi tämän hoksaavan jopa Maria af Goebbelsin harmaan hoono soomi -esikunnan!

YLE:n johtoa pitäisi äkkiä entrata, koska se hävittää pian koko YLE:n uskottavuuden ja raiskaa viimeisetkin uskottavan journalismin rippeet. Vallan keskittäminen YLE:ssä muutamiin käsiin on verrattavissa Neuvostoliiton tiedotusmonopolin luomiseen tai nazi-Saksassa luotuun kuvioon. Samalla nuijitaan palasiksi demokratia peruskivi eli äänestävän kansan oikeus puolueettomaan tietoon; ilman sitä tiedottaminen on manipulointia ja ihmiset äänestävät omaa etuaan vastaan eikä tuolloin voida puhua demokratiasta tai kansan valitsemista kansanedustajista. Vai onko niin, että YLE:lle riittää, että kansaa edustavat kansanedustajat, ketkä eivät aja oman kansan etua, vaan toteuttavat käytäntöä: OMA KANSA ENSIN AJATTELU ON VÄÄRIN!

LINKKI:




8 kommenttia:

  1. Tyypillistä Ylen puolueellisuutta. Miksi kukaan ei puutu tähän?

    VastaaPoista
  2. Demareiden äänitorvella on löysät lahkeissa.

    VastaaPoista
  3. Etsimällä etsitään syytä päästä haukkumaan hallitusta.

    VastaaPoista
  4. Tekisi mieli kysyä että millä kapasiteetillä nuo Sorsa-säätiön oraakkelit meuhkaavat.
    Miksi eivät ole jo ajat sitten kertoneet että pieleen menee.
    Onhan tässä ollut jo parikymmentä vuotta aikaa.

    VastaaPoista
  5. Miksi Sorsa säätiö ei neuvonut Marinin hallitusta

    VastaaPoista
  6. Eipä tuota paremmin enää osaisi tiivistää.
    Löytyisiköhän joku toimittaja joka vasiten kysäisisi ohimennen ihan vaan läpällä.
    Siellä voisi moni naama olla valkeana ja jauhot nenässä.

    VastaaPoista
  7. Mistä tuollainen säätiö on tempaistu esiin?

    VastaaPoista
  8. Kiitos vierailuista ja hyvistä kommenteista. Jatkan viuelä samalla aiheella uudessa kirjoituksessa.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!