Kun kirjallisuuden kautta perehtyy Sanna Mariniin, niin luontoa ja heikompia tuo nainen tyttönä puolusti. Hän yritti pistää kampoihin nuorempana jopa "metsänhoidolle". Samoin Sanna Marin toimi Tampereella jämäkästi heikompien edessä suojakilpenä kulkien. Avioliitto ja perhe-elämäkin sujui mainiosti jalkapalloilija miehen keralla. Kukaan ei voinut sanoa, etteikö Marinin asiat näyttäneet olleen kunnossa ja elämän arvot sopusoinnussa aatetaustan kanssa. Myöskään siitä ei saa lukea kirjoista, että nuorella Sanna Marinilla asema tai julkisuus olisi kihonnut häiritsevästi kupoliin.
Miltään kusipäältä ja itsekkäältä pyrkyriltä ei Sanna Marin alun alkaen vaikuttanut. Hän näytti Suomen politiikkaan sitoutuneelta pitkäaikaiselta tulevalta demarivaikuttajalta ja naiselta, kuka olisi vielä tulevaisuudessa ravistellut presidentti-instituutiota siinä missä hän ravisteli pääministerikuvaa. Näillä odotuksilla hän lähti vaaleihin tai niin hän ainakin antoi ymmärtää, keräsi valtavan äänisaaliin. Kaikkien yllätykseksi Sanna Marinin politikointi loppui siihen ja loppui kuin seinään. Hän lähti pörräämään Euroopan jetsetpiireihin ja liittyi jopa Tony Blairin, monen sotarikollisena pitämän tyypin, järjestön vaikuttajaksi/työntekijäksi. Tässä vaiheessa ero siihen, mitä Sanna Marin oli nuorena poliitikkona ja mitä hän oli äänikuningattarena, kasvoi valtavaksi. Mutta miksi näin kävi?
Jokaisen täytyy myöntää, että melkoisen erikoisiin ja ihmisluontoa muokkaaviin tilanteisiin Sanna Marin joutui juuri enne pääministerin pestin alkua. Ensin hän joutui, jo ministerinä, seuraamaan kuin oman puolueen vallanhimoiset haaskalinnut pyörivät henkitoreissaan ja koomassa makaavan Antti Rinteen ympärillä. Seuraavaksi Antti Rinne heitettiin postisotkujen vuoksi pääministerin pallilta. Tätä seurasi pääministerivääntö: Lindtman vs. Marin. Kolmella äänellä Marin voitti ko. äänestyksen puoluevaltuuston kokouksessa. Väitetään tappion lyöneen vahvasti Antti Limndtmanin tunteisiin ja hänen paenneen yksinäisyyteen kuivaamaan tappion kyyneleitä.
Tulkintani kirjojen perusteella on, että Rinteen hallitukseen Lindtman ei halunnut ministeriksi ja Marinin hallitukseen häntä ei aidosti haluttu ministeriksi. Vielä tänään demareiden kärkityyppeinä heiluu paljon Marinin kera puolueen huipulle nousseita poliitikkoja, ketkä ovat kaukana duunarin 2026 elämästä ja SDP:n vapauden, veljeyden ja tasa-arvon julistuksen liittämisestä suomalaiseen nykyarkeen. Pilasiko Sanna Marin näillä valinnoillaan työväenpuolueen ja teki siitä haihattelevan ympäristöpuolueen, joka käänsi tylysti selän tavalliselle suomalaisen etujen ajamiselle? Jos demarit voittavat vaalit, tiivistyykö Marinin tukijoiden rintama, jakaako se ministerin paikat toisilleen ja Lindtman jää jälleen lehdellä soittelemaan?
Jos Marinin aikana SDP muuttui, niin samoin muuttui Marin itse. Hänen lähtönsä Eurooppaan valtavan vaalimenestyksen jälkeen osoitti valtaannousun jättäneen jälkensä hänen tyyliinsä, aktiivinen metsässä tapahtunut motojen vastustus muuttui aatelisnaisen tyyliseksi salonkisosialismiksi ja pörräämiseen Euroopan kerman kekkereissä - mutta kumpi pilasi kumman vai voittivatko molemmat, ainakin taloudellisesti Sanna Marinilla menee mainiosti. Lukiessa kirjoja politiikoista, ne avaavat usein päähenkilöä paremman ja rehellisemmän kuvan tapahtumien sivuhenkilöistä, heidän toimintatavoistaan ja tulevaisuuden mahdollisuuksistaan.
Kirjoja lukiessa väkisinkin mieliin nousee Antti Lindtmanin käytös silloin, kun Antti Rinne muodosti hallitusta ja etenkin silloin, kun Antti Rinne makasi koomassa ja kolkutteli taivaan portteja. Kun tähän liitetään se symppiskuva, mitä esim. YLE yrittää nyt luoda Lindtmanista, alkaa väkisinkin pohtia: ottiko media io oman uskottavuuden kannalta liian suuren palan nieltäväksi ja on ikään kuin samassa tilanteessa kaverin kanssa, kuka väittää Hitleriä epäitsekkääksi ja avarakatseiseksi juutalaisten ystäväksi? Mielenkiinnolla odotan SDP:n sisäisiä käänteitä: nouseeko esim. Krista Kiuru esiin, kuten 2019? Kirjoja lukeneiden on vaikea uskoa, että Tuppurainen tai Lindtman johtaisivat todellisuudessa SDP:tä vai onko tämäkin yksi sellainen osa, minkä Marin ja hänen perintönsä pilasi demareissa?
Suomalainen suhtautuu kannattamansa puolueen politiikkaan vähän kuin lukkofani Lukko Ässät otteluun: kaikki mitä oma joukkue tekee, on oikein ja sallittua. Vastustajan hienotkin suoritukset kuitataan säkällä ja voitto, jos muuta ei keksitä, toteutui tuomaripelillä. Tämä suhtautuminen omiin ja vastustajiin ei rajoitu ainoastaan demareihin, vaan se paljastuu kaikkien puolueiden aktiivisiin taustavoimissa. Jos puolueaktiivit, läpinäkyvän ja oman aseman parantamiseen tähtäävän puoluekihojen perseen nuolemisen sijaan, vaatisivat omilta kansanedustajilta jotain konkreettista, istuisi eduskunnassa vähemmän mitäänsanomattomia ja aikaansaamattomia nynnyjä. Tälläkin hetkellä noin 130 kansanedustajaa tulee maakunnista ja silti maakuntia kuritetaan ja Moskova tyylinen ja Suomelle lähes lisäarvoa tuottamaton hallintokeskittymää kerää runsaimmat hedelmät yhteisestäverokorista ja kasvaa.
LINKIT:
Demarit on kaukana alkuperäisestä tarkoituksesta.ajaa köyhien asiaa
VastaaPoistaMolemmat on pilalla. Onko väliä kumpi ensin?
VastaaPoista