maanantai 17. elokuuta 2026

EROON POTILAALLE HYÖDYTTÖMISTÄ LÄÄKÄREISTÄ!


Suuri osa Suomessa lääkärin palveluita käyttänyt ihmettelee saamaansa kehnoa, mutta sitäkin arvokkaampaa kohtelua. Lähipiiristäni löydän muutaman vuoden sisällä kolme terveyspalvelujemme viitoittamaa kuolemaan johtanutta hoitotietä. Kammottavimpana pidän sitä, kun pakkaskautena muistisairas vanhus viedään terveyskeskukseen suojaan itseltään, ettei hän lähde kotoaan kylmään ulkoilmaan toikkaroimaan ja kuolemaan, silti muutama päivä terveyskeskukseen sijoittamisen jälkeen hänet löydetään parinsadan metrin päästä terveyskeskusta 20 asteen pakkaseen kuoliaaksi paleltuneena. YLE:n uutisissa asia kuitataan: vanhus karkasi. Ihmettelen, minkälaisia kilpikonnia terveyskeskuksessa valvoo ko. tapauksen kaltaisia, kun vanhus, keneltä 20 metrin matkan kulkemiseen menee minuutti? 


Em. hoitotie sisältää kammottavan päätöksen ikäihmisen elämälle, kuka koki evakkotaipaleet, teki ikänsä töitä, maksoi veronsa ja vanhuuden päivänsä. Koko epäinhimillinen tragedia olisi kyetty estämään samanlaisella, ulko-oveen asennetulla vitosen Lidlissä maksaneella liiketunnistimella, joka meillä ilmoittaa, koska kissa on oven takana ja haluaa sisälle. Menkääpä katsomaan onko kyseinen vika korjattu. Tuo oli esimerkki alkuvuoden tapahtumista ja sen seurauksista, jotka rajoittuvat epätoivoisiin selityksiin ja varmaankin kokousten kautta ongelman ja potilaan turvallisuus vajeen korjaamisen unohtamiseen. 

Muutama kuukausi sitten puhuttiin kuinka suomalaiset saavat norjalaisia huonompia syöpähoitoja ja kuolevat syöpään ennen aikojaan. Tuolloin, sote-uudistuksen luomisen aikaan ministerinä häärinyt, poliitikkolääkäri ei tiennyt tämän taivaallista Norjan syöpäsysteemeistä ja halusi perehtyä niihin. Ministerilääkäri ei perehtynyt/perehdy muualla käytettäviin potilasta, meidän järjestelmää, paremmin kohteleviin hoitoteihin, vaan kysyy niistä toimittajalta. Onko siis ihme, että tänään YLE:n aamutelevisiossa puhuttiin siitä, että meidän tulisi ottaa taas mallia Norjasta, jotta päästäisiin eroon potilaille hyödyttömistä hoidoista. Jos potilaat saavat itselleen hyödyttömiä hoitoja eikä niiden takaa löydy silloin potilaalle hyödyttömiä lääkäreitä. Olisiko meidän viimeinkin tunnustettava muutama asia: ensinnäkin Suomessa sote-uudistuksen seurauksena terveyspalvelujen lähtökohta on se, että potilas on lääkäreitä varten eikä toisinpäin - toiseksi suomalaiset lääkärit eivät kykene takaamaan potilaan kannalta parasta hoitojärjestelmää saati yhteiskunnan kannalta taloudellisesti kestävää terveyspalveluvalikoimaa. Ratkaisuna tähän kysyn: pitäisikö meidän palkata norjalaisia lääkäreitä, ketkä potkivat pihalle itsekkäät potilaasta vähät välittävät, mammonaa rakastavat omat lääkärit ja luomaan Suomeen ensisijaisesti potilasta palveleva terveyspalvelujärjestelmä

LINKIT:


4 kommenttia:

  1. Niin se on että kaikissa ammateissa on ne, jotka osaavat ja viitsivät ja ne, jotka eivät. Oman kokemukseni ja kuulemani perusteella liika luottaminen lääkäreihinkään tai muuhun hoitohenkilökuntaan saattaa joskus olla hengenvaarallista tai ainakin tuskallista tai kallista.

    VastaaPoista
  2. Lääkäripuolue käyttää asemaansa hyväksi. Rajoittavat koulutuksen lisäämistä ja nostaa palkkoja.

    VastaaPoista
  3. Turhista ja vahingollisista hoidoista esimerkkejä. Kannattaa katsoa linkki. Ja pysyä valveilla, jos joutuu potilaaksi.
    https://www.kaypahoito.fi/valta-viisaasti

    VastaaPoista
  4. Kiitos käynneistä ja kommenteista se kä hyvästä linkistä! Käykääpä yllä olevan linkin takana tutustumassa, kiitos siitä! Lääkäreitä kuten muitakaan ihmisiä ei kannata pistää yhteen nippuun varsinkaan siihen umpi mulkkujen nippuun! Kaikki ollaan yksilöitä ja kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!