On aivan selvää, että taustaltaan persujen ja demareidenäänestäjät kuuluvat jokseenkin samaan kastiin, tarkasteltiin sitten työtuloja tai valtiovallan päätöksien vaikutuksia. Kun mennään maakuntiin ja siellä asuvaan 3,5 miljoonan suomalaisen joukkoon persu- ja demarikannattajien mainittujen yhteneväisyyksien samanlaisuus korostuu. Persujen mainetta haittaa nykyhallituksen vähätuloisiin kohdistuneet leikkaukset, joilla maakuntien demarikannattajat moukaroivat persuja. Maakuntien persut taas lyövät demareita Marinin hallituksen silmittömällä rahan tuhlaamisella ja Lindtmanin sekä Tuppuraisen velkavetoisilla ja verojen korotusta lupaavilla tulevaisuuden kuvilla. Maakunnissa mainittua keskustelua käyvät somessa lähinnä puolueiden johtajistoa nuolevat paikalliskellokkaat, jotka kyllästyttävillä toistoillaan vaikuttanevat tuleviin vaaleihin lähinnä passivoimalla äänestäjiä, tämä taas sataa tunnetusti kokoomuksen ja keskustan vaalilaariin.
Demareiden oppositiopolitiikka perustui hallituksen kyvyttömyyteen parantaa valtion taloutta. Vuosien toistojen seurauksena Lindtmanin pilkallisen hymyn seasta ulossyljetyt syytökset ja Tuppuraisen samaa säestävä pärinä sekä epäuskottavat haihattelut toistoineen ovat kokeneet inflaation, jota kasvattaa maassa alkanut talouskasvu. Kun tähän vielä lisätään Heinäluoman ja kumppaneiden asuntokeinottelu, niin voi todistetusti todeta demareiden johdon pelanneen korttinsa väärin. Ja sen, että demarijohdolle jää tässä pelissä käteen punainen Pekka takaa ulostuloillaan ja kauhisteluillaan Nasima Razmyar, kenestä demarit hyötyvät täsmälleen saman verran kuin aavikolla vaeltava karavaani hyötyy kamelin perseessä jomottavasta punaista verta tihkuvasta pukamasta.
Luonnollisesti valtamedia, kuten YLE eilen pääuutislähetyksessä yrittää puolustaa vihervasemmistoa taatakseen itselleen ja suosikeilleen valtajakkarat ja makoisan tulevaisuuden. Eilen uutisten joukkoon ujutettiin Laboren tiedonanto siitä kuinka hallituksen leikkaukset kohdistuvat Suomen köyhiin. Tämä ei ollut uutinen, mutta se olisi ollut uutinen, jos Laboren tilitys olisi tukenut hallitusta, sillä YLE:ltä jäi kertomatta, että Labore(entinen palkansaajien tutkimuslaitos) on yhden demarien rahoittajan ay-liikkeen johtama toimija. Tässä sen hallitus: Jyrki Konola, SAK ry, pj. Henrik Haapajärvi, Ammattiliitto PRO, varapj. Timo Eklund, Teollisuusliitto ry. Jarkko Harju, Tampereen yliopisto. Juho Koistinen, Labore. Miia Nahkuri, Osuuskunta Tradeka. Samuli Sinisalo, JHL ry. Tom-Henrik Sirviö, STTK ry ja Antti Veirto, PAM. Ovelasti Laboren sanoma, jopa asiantuntijalla höystettynä ujutettiin uutisiin, joita seuraa lähes 800 000 suomalaista. Melkoista mediapeliä epäuutisella, jolla lyötiin hallitusta.
Demarit ovat pakotettuja muuttamaa näkemyksiään esim. maahanmuuttoon varsinkin, kun isotäti Tanskasta tuli pistämään pisteen Lindtmanin ja Tuppuraisen haihattelulle. Siksi puolueen linjaa reivattiin lähemmäs persuja maahanmuuttoon asennoitumisessa. Demarijohdon mittavain pelko onkin siinä, että maakuntien tavalliset persut ja demarit hoksaavat, että mehän olemme samassa veneessä, ryhdytään soutamaan samaan suuntaan, jotta oma kansa alkaa hyötymään Suomen politiikassa. Tuolloin väistämättä puhkeaa virkahenkilödemareiden luoma kupla ja sen myötä tavalliset maakuntien duunarit korvaavat Lindtmanit, Tuppuraiset, Heinäluomat ja muut ns. ökydemarit. Maakunnissa äänestysprosentti ratkaisee paljon ja äänestysprosentin taas ratkaisevat persujen ja demareiden omia johtajiaan kritiikittä nuolevat itselleen korkeampaa oksaa tavoittelevat pikkuiset puoluekihot. Omahyväisyydessään ja omalle toiminnalleen sokeina he mielestään nokkelilla vastustajan mollaamisillaan luulevat tekevänsä puolueilleen hyvää, mutta todellisuudessa saavat äänestäjät tuntemaan koko politiikan vastenmieliseksi itsekeskeisten idioottien puuhaksi sekä vaaliuurnat kierrettäviksi ja kenenkähän laariin tämä satoikaan?
LINKKI:
demareiden sisällä käy kova taistelu. Kohta taas kiusataan
VastaaPoistaDemareide ja persujen yhteistyö olisi parasta mitä voi kuvitella. Tuppurainen, Antti, Purra ja Halla-aho ei taida sopia samaanpöytään, siksi tarvitaan uudet johtajat molmpaan puolueeseen.
VastaaPoistaTuo köyhien kurittaminen on valhetta, joka vaan näyttää menevän läpi. Minä olen monta kertaa blogissani todistanut, kuinka suomalainen yksin asuva saa perustoimeentuloa n. 100€/kk enemmän kuin Ruotsissa ja siis vielä näiden leikkausten jälkeen. Lisäksi Ruotsissa siihen kuuluu usein työntekoa.
VastaaPoistaPetteri Orpo haluaa nyt poistaa kotihoidontuen kokonaan ja se on hieno asia. Ajatelkaa mamu- lasta, joka viedään tarhaan ja oppii pikavauhtia kielen, ammattilaiset leikittävät oikein ja lapsi saa kavereita.
Minulla oli joskus naapurina kantasuomalainen insinööriperhe, jonka rouva hoiti kotona pentä tytärtään. Ihmettelin aina, kun äiti luki kirjaa tai lehteä penkillä ja tytär yksin hiekkalaatikolla. Heti esikoulun alettua onneton pikkutyttö joutui puheterapiaan!
Meiltä lähti vuokratuki ja jouduttiin muuttaa pinempään asuntoon. Kohta lähtee vaimolta työ, järjestöiltä leikataan. Kiitos persut. Saa taksia ajaa, että pysyy hengissä. Kiitos persut
PoistaSuomessa mennään nyt amerikan mallilla kommentointeja tulkiten. Tätäkö on tässä maassa haluttu ? Toisaalta on myös aivan selvää että tilanne, jossa pärjää paremmin yhteiskunnan tuilla kuin töitä tekemällä on järjenvastaista.
PoistaTyön pitäisi olla niin kannattavaa, ettei tarvi tukia
VastaaPoistaTaannoin päätin, että eduskuntavaaleissa en ikinä tule äänestämään demareita. Saa nähdä pitääkö pyörtää päätös, jos demarit ottaa persujen linjan maahanmuuttoasioissa? En koe, että olen "oikeistolainen", mutta haluan järkeä maahanmuutto- ja rahan jakamisen ulkomaille loppuvan, ainakin siihen asti, kun ollaan velattomia.
VastaaPoistaMiten Ugin vastaanottokeskus käyttää rahat, jotka se saa myydessään ukrainalaisille lahjoitettuja tavaroita?
VastaaPoistaJakaa ne musuille!! Kuinkas muutenkaan. Ovathan musut paljon parempia ihmisiä kuin oikeaa sotaa paenneet ukrainalaiset. Ja lisäksi vielä HAAVOITTUVASSA asemassa. Ainakin meidän valevaltamediamme mukaan.
PoistaMiksi Uudenkaupungin veronmaksajien pitää maksaa näiden ukrainalaisten tai muidenkaan vastaavien palveluja tai "työttömyyssakkoja". Ei näitä ryhmiä tarvita nostamaan kaupungin väkilukua kun nettomaksajia niistä ei ole !
VastaaPoistaMinkä tahansa paikkakunnan suomalaisten kannattaa mieluummin maksaa ukrainalaisten tuet kuin ryästävien ja raiskaavien musujen mitään tukia. Vaan kun se ei noin mene koska ne musut ovat nostettu jumalaakin korkeammale jalustalle!!!!
PoistaTännehän haalitaan pitkäaikaistyöttömiä ja roimasti ulosottoja omaavia muualta Suomestakin ja annetaan vielä yksinelävälle kaupungin 3 hh. Kela ja kaupunkilaiset maksavat.
PoistaTuohan on kaupungilta aivan typerä teko!
PoistaUkrainalaiset on hyvää ja työteliästä väkeä
VastaaPoistaKun vaan olis töitä
PoistaValiteetavasti kaikki ei ole
PoistaKiitos käynneistä ja kommenteista! Väestöryhmien leimaaminen yhden tai muutaman tyypin vuoksi on väärin, meitä on moneen junaan joka porukassa ja joku jää aina asemalle. Nils-Aslakille kiitos huomioista. Meidän suurin ongelmamme on se, että julkisen puolen kulut ovat niin suuret, ettei tämä maa pidä itseään päällä ja tästä johtuu kova verotus, joka taas syö yritysten kannattavuutta ja duunarien ostovoimaa. Kun kaiken kukkuraksi otettiin velkaa velan päälle, niin koko homma vaatii rajuja leikkauksia, mutta jostain kumman syystä sieltä ei laikata mistä pitäisi. Ensimmäinen pelkonäkymä ja sen seuraus SDP:lle povatusta vaalivoitosta: Panda lopettaa suklaan valmistuksen Suomessa ja siirtää sen Viroon. Näin toimii omistaja, joka tulee Norjasta, jolle me maksetaan, IRAN:n sodan vuoksi noussutta, kovaa hintaa öljystä. Sitä meidän Neste jalostaa kohta Belgiassa, kunhan ensi kuppaa suomalaisilta tankilla rahat investoinnin viimeistelyyn. Näin maailma pelastuu - kuinka käy Suomen, se ei ministeriöiden virkakihoja ja stadin herroja juuri kiinnosta!
VastaaPoista