lauantai 17. tammikuuta 2026

DEMARIKIUSAUS VEI YLEN OLEMATTOMAN USKOTTAVUUDEN




Demareiden kopelointiepäilycase sivujuonet paljastavat paljon, jos sen seuraajalla pelaa hiukankin muisti ja hän kykenee avoimesti vailla ennakkoasenteita arvioimaan mediaa. Muistakaa vastaavan tapaista tapausta, kun kokoomuksen kansanedustajaa epäiltiin lähimmäisen häirinnästä. Media nosti asian sellaiseen julkisuuteen ja sellaisella tavalla, että kyseinen, julkisesti mollattu kansanedustaja lopulta jätti kokoomuksen. Kuitenkin jälkeenpäin oikeus totesi ettei ko. poliitikolle langeteta tuomiota eli koko mollaus ja takaa-ajo perustui perättömään tietoon.


Joku vuosi taakse päin, kun väärät puolueet voittivat vaalit ja valtamedia sydämistyi siitä sekä näytti mahtinsa. Se täysin tekaistuin perustein leimasi persukansanedustaja naziksi. Tätä seurasi sellainen mediamyllytys, jotta ministeriksi valittu perussuomalainen kansanedusta joutui jättämään ministerin tehtävät. Kyseiset tapaukset osoittavat valtamedian luonteen: se haluaa päättää, ketkä ovat Suomessa vallassa ja media kostaa säälimättä, jos toisin käy. Tietenkin valtamedian paineisiin alistuminen osoittaa myös sen mahdin alla nöyrtyvien selkärangattomien puoluepäättäjien heikkouden.

Verrattuna muutaman edlliseen esimerkkiin, vihervasemmisto saa valtamedialta totaalisesti toisenmoisen kohtelun: demarikansanedustajan selkeät hyökkäykset etnisiä ryhmiä kohtaan ohitetaan lähes tyystin, samoin puolueenpuheenjohtajan kammottavaa käytöstä esittävään nauhaan ei valtamedia puutu mitenkään, se ei edes halua selvittää ko. tallenteen aitoutta tai kysyä puheenjohtajalta asiasta. Nämä kaksi tapausta, kuten nyt esiin noussut eduskunnan kiusauskohu eivät nosta mediassa läheskään niin valtavia myrskyaaltoja kuin muutaman persun idioottimainen silmien venytys.

Karkeaksi ja vastenmieliseksi vallitsevan tapauksen kohottaa eritoten se, että vaaleissa kyseinen porukka ratsastaa vapaudella, veljeydellä ja tasa-arvolla. Sataavuotisilla teeseillä ja nykypäivään sovelletulla näennäisinhimillisyydellä tavoitellaan laajaa kannatusta. Siksi sopii aivan kohtuudella vaatia selvitystä kyseisen puolueen sisäisestä hierarkiasta ja valtakäytännöistä. Kun kyseisessä joukossa on tapahtunut jopa itsemurha, niin koko liikkeen valtakäytännöt ja mahdolliset sisäiset vääryydet täytyy avata puoluettomalla selvityksellä rehellisesti kaikelle kansalle. Kuvitelkaapa, jos vastaava tapahtuisi jossain valtamedian vihaamassa poliittisessa ryhmässä, silloin ei varmasti itsemurhaa sivuutettaisi muutamalla krokotiilin kyyneleen vierittämisellä ja teennäisellä pikasurulla.


Loogisena yhteenvetona voi valtamediamme nykykäytöksestä vetää johtopäätöksen: se toimii kuten Nazi-Saksan ja Neuvostoliiton lehdistö aikoinaan: valehtelemalla, valikoimalla ja vaikenemalla julkaistavat asiat sekä uutiset hallittaan, ohjaillaan sekä pidetään kansa tyytyväisenä. Ainoa ja äärimmäisen huomattava ero vertailukohtien välillä nousee esiin siinä, että mainituissa maissa, niiden totalitarismin aikana, media toimi vallanpitäjien välineenä, kun meillä puolestaan media on väline, joka pyrkii valitsemaan mieleisensä vallanpitäjät pitämällä kansan tyytyväisenä tarjoamalla sille ikävän ja tyytymättömyydestä kiukkuun kasvattavan faktapohjaisen asiasisällön sijaan vain hömpän kaltaisia sirkushuveja! 

LINKIT:



 

8 kommenttia:

  1. Mitään ei kerrota, siitä demarit pitävät huolen.

    VastaaPoista
  2. Yritäppä lähettää rakentavaa kritiikkiä YLE:lle esim. demari-YLE uutisessaan mamujen sosturvasta: kirjoitin kriittisen, mutta rakentavan kommentin... vastaukseksi, kuten aina:

    "Kiitos osallistumisestasi keskusteluun! Tällä kertaa viestiäsi ei julkaistu aiheesta Hallitus aikoo leikata maahan­muuttajien sosiaaliturvaa – kielitaito ratkaisee tuen tason. Keskusteluja moderoidessa tarkastelemme kokonaisuutta ja valitsemme julkaistavaksi viestejä, jotka vievät keskustelua eteenpäin ja täydentävät aihetta."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari kertaa on jäänyt viesti julkaisematta samasta syystä. Pienellä pohdinnalla viestit voi kirjoittaa niin, että ne julkaistaan.

      Poista
  3. Onko jotain demariedustajaa jo nimetty tikun nokkaan kivitettäväksi vai onko tämä demarien terapeuttivillen vaalikampanjointia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puheejohtajaa ei uhrata. Puheenjohtaja päättää kenet uhrataan.

      Poista
    2. Kävikö niin, että uhrattava ei alistunut. Ja hän ehti iskeä ensin?

      Poista
  4. Sofia Virta sen kertoo facebookissa
    https://www.facebook.com/share/p/1ACe4Ps1us/

    VastaaPoista
  5. Voiko blogisti kertoa, kun hänet pistettiin Uudenkaupungin persuissa pimentoon ja äänisaalis romahti. Jätä muut puolueet rauhaan, kun oma pesä puruaa pasaa.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!