tiistai 14. helmikuuta 2023

TAANTUMUS VIE UUTTAKAUPUNKIA 7-4

 Luottamustehtävien lisänä saa nauttia voimakkaasta harmituksesta, joka kasvaa yöunet syöväksi sielua kalvavaksi pedoksi. Niin kävi nytkin, kuten käy yleensä aina, kun yrittää toimia kaupunkilaisten edun mukaisesti. Jos otamme lähtökohdiksi sen, että kaupungissamme oli aikoinaan 18 000 asukasta ja kolmisenkymmentä vuotta on siitä, kun kaupunkimme viimeinen merkittävä uusi kaupunginosa syntyi, voimme rehellisesti todeta, että perseelleen on mennyt ja äärimmäisen pahasti. Tämän vuoksi, oikeiston vaalilupauksia mukaillen, yritimme saada valtuustoaloitteella Uudenkaupungin kasvu-uralle.


Aloitteella ja sen jatkokäsittelyssä esitimme, että kaupunkimme maankäyttöä hyödyntämään perustettaisiin työryhmä/toimikunta, joka yhdessä arkkitehdin kanssa alkaisi suunnitella/valmistella rantoja, saariamme ja muita maa-alueita asumiseen ja viihtymiseen. Ja kuinkas kävi, kun asiasta äänestettiin? - Jos viime kaudella hallituksessa taantumus voitti tiukasti 6-5 lähes jokaisen äänestyksen, nyt kävi niin, että sama toteutui äänin 7-4. Siis taas kerran, tässä tuhansien käyttämättömien mahdollisuuksien kaupungissa, taantumus voitti. Eli onneton menomme jatkuu - repikää siitä ja hyvää yötä!

15 kommenttia:

  1. Tuostakin asiasta monesti puhuttu jo edesmennyt Harto Forss. Mutta mikään hyvä ei etene, mutta huuhaa hankkeet välillä todella nopeasti. Pian ei investoida mitään, kun sihy nielee kaikki rahat ja verot tappiin.

    VastaaPoista
  2. Ja kukas se sanoikaan, että ainoa, mitä paha tarvitsee päästäkseen voitolle on se, etteivät hyvillä aikeilla varustetut ihmiset tee mitään! No, on kai ongelma siinäkin, että hyvät ihmiset eivät halua tai osaa uskoa kanssaihmisistään mitään pahaa - vaikka aihetta olisi ihan nokko.

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynneistä ja kommentistasi! Eikö tuo kuitenkin ole vähintäänkin ihmeellistä, kun viime valtuustokaudella vasemmisto nuiji hallituksessa päätökset läpi äänin 6-5, niin nyt oikeiston voitettua vaalit sama linja jatkuu ja eilen äänin 7-4.

    VastaaPoista
  4. Ukilainen demokratia on sosialidomogratiaa. Kaupunkilaisen tehtävä on maksaa hullutukset tai muuttaa pois.

    VastaaPoista
  5. Käytiin rakennusmessuilla Turussa. Vakka-Suomen kunnatkin olivat hyvin esillä, niin paitsi Uusikaupunki. Ei ollut mitään Wintteristäkään, kaikkihan sen nyt muutoinkin tuntevat...Kun Wintteri valmistuu joudumme varmasti pohtimaan ketkä saavat luvan muuttaa Uuteenkaupunkiin, niin valtava on ryntäys.

    VastaaPoista
  6. Eipä tässä kaupungissa ole paljon markkinoitavaa rakentamisessa. Vai pitäisikö mainostaa, tule katsomaan kirjastonikiremonttia, jo neljäs vuosi käynnistyy.

    VastaaPoista
  7. Tonttejaan ne muut kaupungit siellä esittelivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Atso Arkkitehti määrää. Tuulivoimalan saa tehdä keskelle kaupunkia, mutta kaikki muu rakentaminen on kiellettyy.

      Poista
  8. Lehdessä kehuttiin kuinka hyvin Varha on lähtenyt liikkeelle oikein politiikkojen suusta. No totuus on ihan toinen kun kuuntelee työntekijöitä. Uusi sote on täysi susi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökunta on pettynyt, mutta päättäjät tyytyväisiä. Tämä kertoo hyvistä kokouspalkkioista.

      Poista
  9. Vasemmiston kelkkaan menivät äänestyksessä Laura Kontu, Seppo Nikula ja Raimo Löfsted. Kokoomus teki jo ennen valtuustoa jonkun diilin demareiden kanssa, joten näin mennään.

    VastaaPoista
  10. Uskomatonta toi kokoomuksen touhu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä on kokoomuslaisten motiivi vastustaa kaupungin asukasluvun kasvattamista?

      Poista
    2. Nyt näyttää myös, että ääni kokoomukselle on ääni demareille ja vihreille, kun Orpoo kuuntelee.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!