maanantai 7. elokuuta 2017

41-2 ajoi valtuusto Walan waltaan!


Kun totuutta ei kunnioiteta ja sitä vaativille käännetään selkä, hukkuvat veronmaksajien miljoonat eurot pysyvästi tavoittamattomiin. Kun totuus tyrmätään lopullisesti lausahduksella SITÄ TIKULLA SILMÄÄN, JOKA VANHOJA MUISTAA, saattavat kaupunkilaiset äänestää juuri heitä, keitä he eivät totuuteen perehtyessään olisi ikinä  äänestäneet. Tämän toteutuessa voitaneen puhua irvokkaasta demokratian raiskaamisesta ja MINULLE VALTA KAUPUNKILAISTEN PARHAASTA VIIS -tyylistä.

Tartuimme Pertti Haverisen kanssa jo menneen valtuustokauden alussa edeltäneen valtuustokauden   ihmeellisyyksiin ja miljoonien eurojen katoamisiin. Mutta niinhän siinä kävi, ettei asioiden selvittäminen kiinnostanut kuin meitä kahta. Muut media mukaan lukien hyväksyivät menneet miljoonien menetykset ja piilottivat teot ja totuuden kaupunkilaisilta.

Toisin sanoen äänin 41-2 edellinen valtuusto pohjusti ja petasi 2017 kuntavaalien järkyttävän tuloksen. Luonnollisesti valtuutettujen enemmistön lisäksi, melkoista asioihin puuttumattomuuden roolia näytteli, vuosisadan nynnyin,  tarkastuslautakunta ja veltto media. Heikki Walan sopiikin kiittää sitä valtaisaa tukea, jota hän on saanut istuneelta valtuustolta ja etenkin kokoomukselta.

Haverisen ja minun jättämä valtuustoaloite:

"Viime ajat on kaupungissamme käyty vilkasta keskustelua virkahenkilön mahdollisesta taloudellisen edun tavoittelusta sekä päättäjien halusta salailla tapahtunutta. Kuppiloissa käydyt keskustelut perustuvat , tiedon puutteen vuoksi huhuihin sekä luuloihin. Huhujen ja luulojen kasvaessa valtaviin mittoihin, niiden seurauksista kärsivät yleensä eniten syntipukiksi ajautuneet viattomat lähimmäisemme.

Kaupunkilaisten laaja paisunut kiinnostus ja spekuloinnin halu Uudenkaupungin kaupungin valmistelua ja päätöksentekoa kohtaan on täysin ymmärrettävää: Huomattavasta omaisuuden myynnistä huolimatta viime valtuustokausi päättyi lähes kymmenenmiljoonan euron miinustulokseen. Kun kaiken mainitun lisäksi kaupunkilaistemme veroja ja taksoja korotettiin, palveluita alas ajettiin sekä kaupunkimme kehittämistä laiminlyötiin, ovat kaupunkilaiset ansainneet selkeitä vastauksia oudosta valmistelustamme ja päätöksenteostamme ja niiden seurauksena tapahtuneesta verovarojen käytöstä.

Haluan muistuttaa, että Uudenkaupungin kotisivuilla lukijaa tervehtii teksti:Kaupungin hallinto toimii avoimmuuden hengessä.” Jos todella haluamme olla kaupunkilaisten luottamuksen arvoisia luottamushenkilöitä, tarjoamme kaupunkilaisille salailun ja selitysten sijaan huhuja selventävää faktatietoa esim. elinkeinopuolen mahdollisista hämäryyksistä, ulkomailla pidetyistä virkahenkilöiden kokouksista ja virkahenkilöiden kaupungin piikkiin tekemistä risteilystä, luottamushenkilöiden ulkomaanmatkoista jne. jne.


Esitänkin, tapahtuneisiin ihmeellisyyksiin viitaten, jäävin valionkunnan perustamista niin, että tämä valiokunta kootaan kaikista valtuustoryhmistä siten, että valiokunta aktiivisesti pyrkii selvittämään mihin kaupunkilaisten rahaa on käytetty ja minne rahat lopulta menivät.

J. Valkonen - Pertti Haverinen
Uudessakaupungissa A.D 10.10.2016"

42 kommenttia:

  1. Enää ei ole teitäkään puolustamassa kaupunkilaisia.

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Haverisen putoamista pidän ikävänä asiana, samoin sitä etteivät Juha Aaltonen ja Seppo Nikula saaneet riittävästi ääniä. Oma lukunsa on se kuinka kokoomuksen nyhveröt nynnyilivät muiden neuvotellessa parhaan luottamuspaikan Walalle. Onneksi sentään nyt tarkastuslautakuntaan tuovat jämäkkyyttä Veera Kaitanen sekä Tarmo Kallio ja varmaan joku muukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansa on puhunut, pulinat pois.

      Poista
    2. Monille kuntalaisille nyt vaan oli mahdotonta nähdä esim. Nikulan suuruutta, jota jaksat toitottaa.

      Poista
  3. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Pulinat loppuivat jo ennen vaaleja, siksi vaalit meni niin kuin meni! Jokainen joka ymmärtää taloudesta jotain ja viitsii perehtyä siihen, näkee Junkola-Lehtosen ja Nikulan vetämien hallitusten paremmuuden edeltäjäänsä verrattuna. Nikula on parimetrinen, joten sitä minun ei tarvitse toitottaa, sillä hänen suuruutensa on siinäkin suhteessa fakta. Kokoomus kärsi tuplatappion: Ensin vaalityö Walan pussiin ja lopuksi neuvottelijat sössivät vallan Walalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Walan lupausten mukaan sairaalan pitäisi jo toimia yöllä.

      Poista
    2. Ei neuvotteluja sössitty ota Java asioista selvä. Javan oletusteoria on kaukana totuudesta.

      Poista
  4. Mikä Nikulassa on niin ihmeellistä. Hänen johdollaan kokoomus hävisi vaalit.

    VastaaPoista
  5. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Jos vähemmän ääniä saanut poliittinen päävastustaja, jonka touhu perustuu täyteen huuhaahan saa paremmat luottamuspaikat, ovat neuvottelijat sössineet ja rajusti - ALOITTIVAT SÖSSIMISENSÄ JO AIKAA SITTEN.

    Maija Junkola-Lehtonen lopetti puheenjohtajistoon perustuvan virkamiesdiktatuurin ja loi hyvän pohjan Seppo Nikulan jatkolle hallituksen puheenjohtajana. Katsokaa kaupungin taloutta Walan hallituksen ja Nikulan johtaman hallituksen jälkeen, se kertoo tekijöiden eron. Ja mikä tärkeintä: NIKULA JA FORSS LOIVAT UUSIKAUPUNKI PUOLUEEN, JONKA TULOKSET PUHUVAT PUOLESTAAN!

    On täysin käsittämätöntä, että kaikki merkittävät Uudenkaupungin taloutta nostaneet päättäjät ulostettiin hallituksesta. Neuvottelujen osalta en saanut mitään tietoa kokoomuksen kihoilta, muilta sitä tuli yllin kyllin. VALTAPAIKAT SUORASTAAN TYRKYTETTIIN WALALLE JA HÄNEN NISSEPOJALLEEN.

    Kokoomuksella oli oikein vaalipäällikkö, joten Nikulan johdolla vaaleja ei hävitty eikä olisi hävitty Nikulan johdolla!

    VastaaPoista
  6. Kokoomus heitti Walan törkeästi syrjään ja sai maksaa siitä vaaleissa. Kokoomus ei ole tehnyt mitään Walan hyväksi. Nyt Valkonen puhuu puppua.

    VastaaPoista
  7. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Eiköhän Wala lähtenyt itse paikalliskokoomuksesta, kun ei saanut jatkaa hallituksen puheenjohtajana. Aikoinaan Walan hallitus ei saanut valtuustolta vastuuvapautta ja perustettiin valiokunta setvimään asioiden taustoja. Ikävää, että tästä lautakunnasta koottiin Walan hallituksen suojelulautakunta. Niinpä rättihalliin upotettu puolimiljoonaa euroa siirrettiin kaikessa hiljaisuudessa kaupungin satamataskuun. Etanolitehdashaihattelu, johon upposi lähemmäs miljoona veroeuroa, vaiettiin kokonaan. Entäpä kuntoiluhalli, päättäjien ulkomaanmatkat, jotka tehtiin tehtiin kaupungin ollessa miljoona veloissa jne., miksei kukaan muu ollut näistä kiinnostunut kuin Haverinen ja minä? Normaalissa demokratiassa vastuulliset luottamushenkilöt olisivat noudattaneet lakia eli kaveriensa suojelun sijaan, he olisivat toimineet kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi!

    Totuus olisi muuttanut melkoisesti kevään vaalitulosta. Mutta nyt vallan saivat vanhat tunarit ja heidän suojelijat. Tämä ei ole mikään mielipide, vaan ihan totta!

    VastaaPoista
  8. Oikeat suojelijat löytyvät täältä eli
    näin suomalaisten mininisteriaudien takapenkeille päässeiden miesten ja naisten, useimmiten kansanedustajien suut suljetaan! Tästä ao. linkissä selviää, miksi ministerin paikasta ei haluta luopua tai miksi ministeriksi pyritään.
    Raha, raha ja raha. Lue: ministerien ELÄKE!

    http://m.iltalehti.fi/politiikka/201708072200310696_pi.shtml?_ga=2.30408700.2114809792.1502176105-1897489262.1494663174

    Kysymys: kai sinunkin eläkeikääsi jo nostettiin ja kai olet jo sopeutunut ajatukseen?

    VastaaPoista
  9. kokoomuksen vaalikampanja? En huomannut

    VastaaPoista
  10. Takinkääntäjä Java vaihtoi kokoomukseen ja käänsi jälleen takin ja haukkuu kokoomusta, kun ei menestynyt vaaleissa.

    VastaaPoista
  11. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuustoon valittiin uudet jäsenet 13.6.
    Miksi Pro-uki ei huolinut näitä paikkoja joissa pystyy vaikuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valaa kiinnostaa valta ja julkisuus. Vastuuta hän ei halua eikä pysty kantamaan. Kyvyt eivät riitä.

      Poista
  12. Näin kuntaliitoksesta tänään pääkirjoituksessa:
    "Uudessakaupungissa ilmapiiri liitoskeskustelulle on myönteisempi kuin muualla. Kaupunginjohtaja Atso Vainio ja valtuuston puheenjohtaja Heikki Wala kannustavat ennakkoluulottomaan ajatteluun. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaana Vasama toteaa, että Vakka-Suomi jää helposti isojen jalkoihin, ja kaikenlainen keskustelu yhteistyöstä ja alueen kehittämisestä on positiivista."

    Siis kuka on kuka?

    VastaaPoista
  13. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Vaalipäällikköä ei voi syyttää pahemmin vaalien lopputuloksesta, sillä hän tuli paikkakuntaa tuntemattomana untuvikkoina touhuun mukaan.

    Luonnollisesti Atsho mies ja Wala haluavat koko Vakka-Suomen johtoon. Tämä parantaisi rutkasti heidän heidän henkilökohtaista talouttaan. Ennakkoluuloton ajattelu on melkoisen abstrakti käsite. Ja varsinkin sitä se on silloin, kun se tulee tahoilta, joiden luulo pilasi eilispäivän ennakon eli tämän päivän. Herra varjelkoon vakkasuomalaisia hetkeltä, jolloin maakuntamme tulevaisuus asetettaisiin kyseisten tyyppien luovuuden, yhteisöllisyyden ja ahkeruuden varaan.

    Sen sijaan, kun lukee tämän päivän kirjoituksia niin Sami Laaksosen kuin Tomi Salon osalta, voi todeta, että ainakin heidän osaltaan Uusikaupunki voitti vaaleissa! Oivalluksia, hihojen käärimistä ja yhteistyötä tarjotaan ja otetaan vastaan! Uudenkaupungin tulevaisuus on hyvissä käsissä.

    En ole kääntänyt takkiani kertaakaan, olen aina ollut kaupunkimme kehittämisen kannalla. Hyviä ideoita täytyy tukea tulivatpa ne mistä suunnasta tahansa!

    VastaaPoista
  14. Laaksosen maakunta kirjoitus on mahdotonta yliampumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi täysin asiantuntematonta. Hän ei tiedä sitäkään mitkä ovat maakunnan ja mitkä kunnan tehtävät.

      Poista
  15. Mitä asioita kunnat voivat yhteisesti ajaa? Sote siirtää n. 60-70% asioista maakunnille. Kunnallistekniikka on liikelaitostettu tai yhtiöitetty. Valtakunnallinen infrastruktuuri tehdään tosiasioiden pohjalta. Karvalakkilähetystöjen ja siltarumpupoilittikan aika on jo ajat sitten ohitettu.

    VastaaPoista
  16. Kiitos käynneistä ja kommenteista! En vieläkään usko soten tuloon ja jos se kaavatunlaisena tulee, olen taipuvainen uskomaan myös sen purkamiseen. Uskon Laaksosen lähtevän ennakkoluulottomalla ajatuksellaan visioimaan mahdollisuuksia tilanteessa, jossa maakunnat muodostettaisiin vapaaehtoisesti. Jos haluaisimme Vakka-Suomen äärialueiden kunnat Nousiainen, Masku, mukaan luettuna Mynämäki, yhteistoimintaan kanssamme täytyisi siitä olla hyötyä po. kunnille eli meidän täytyisi tarjota niille enemmän, parempaa ja edullisemmin kuin Turku. Siinä lienee haastetta, kun ensin olemme onnistuneet hajottamaan Vakka-Suomen.

    Harto on harvinaisen oikeassa esittämissään asioissa. Vallan kaapanneet ja valtakunnan hallituksia pyörittävä virkahenkilömafia ajaa härskisti pääkaupunkiseudun ja virkahenkilöiden etua. Esim. opetustoimen säätely on äärimmäisen voimakasta, emme me voi poiketa juurikaan opetussuunnitelmista - pakkoruotsi itärajalla on hyvä esimerkki tästä. Voimme vaikuttaa esim. siihen, miten opetuksen puitteet ja tuntimäärät toteutetaan. Jos Uudenkaupungin tyyli otettaisiin käyttöön opetustoimessa Vakka-Suomen laajuisesti, tietäisi tämä romahdusta mm. Mynämäellä.

    Jos kykenemme tarjoamaan asukkaillemme muita kuntia paremmat puitteet ja palvelut, saa se muiden kuntien asukkaat muuttamaan tänne. Siinä kasvun edellytys. Täytyy sijoittaa hyvään, jotta voi niittää parempaa. Hauksaa on se, että Athsoh ja Wala kuuluttavat ennakkoluulotonta ajattelua, kun heillä mielikuvituksen ja aikaansaamisen vaje näyttää hälyttävän suurelta - poikkeuksena huuhaa hankkeet, päättäjien ulkomaan matkat ja valtuustonkokousten suorien lähetysten VALMISTELUUN paneutuminen.

    VastaaPoista
  17. Olet Java perinpohjin jäljessä ajasta. Kukaan mainitsemistasi kunnista ei halua Vakka-Suomen maakuntaan. Ne on ajat sitteen ilmoittaneet suunnakseen Turun kuten Taivassalo ja Kustavi. Miten Vakka-Suomen maakunta selviytyisi sotesta taloudelleltaan ja palveluiltaa. Kerta kaikkiaan höpö puhetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama mieltä. Miksi ihmeessä esim. Mynämäki haluaisi kuulua Vakka-Suomen maakuntaan ja pyllistää Turulle? Mynämäeltä 20 min matka Turkuub, joten käytännössä he ovat osa Turkua. Sama tilanne esim. Kustavilla ja Taivassalolla, heidän kannattaa myös kumartaa Turkuun.

      Kyllä Uusikaupunki on täällä niin yksin, että ei kannata mitään Vakka-Suomen maakuntaa haihatella. Ollaan vaan ihan näin ja panostetaan yhteistyöhön muilla tavoin kuin jotain näin hölmöä kaavailemalla.

      Poista
  18. Niin typerän esittämiseen kuin Vakka_Suomen maakunta pitää olla tohtori ja kannattajaksi ei löydy muita kuin Java.

    VastaaPoista
  19. Kiitos käynneistä ja todella hienosta kritiikistä! Totean jo aiemmin Vakka-Suomen maakunnan synnyttämisen olevan haasteellista ja näkojään joistakin se on peräti mahdotonta. Uusikaupunki vetoisesta minimaakunnan touhusta saivat muutamat kunnat jo vuosikymmeniä sitten tarpeekseen ja kääntyivät Turun suuntaan. Jos todellakin haluamme Vakka-Suomen maakunnan syntymistä, täytyy sen hyödyttää kaikkia Vakka-Suomessa asuvia. Tämän mahdollisuuden tuloksellinen pohtiminen vaatii ennakkoluulottomuutta, jota jotkut totaalisen saamattomat ja luomiskyvyttömät kehityksen jarrupoljinta painavat vaativat.

    Jospa Uusikaupunki kutsuisi Vakka-Suomen kunnat pohtimaan vaikkapa opetuksen ja vapaa-ajan toimintojen kehittämistä tavoitteena: VAKKA-SUOMI LAPSILLE JA NUORILLE PARAS SUOMI! Kuntien esim. opetustoimet lähtisivät toisiaan kuunnellen ja toisiaan kunnioittaen kehittämään monipuolista opetusohjelmaa liikunta/musiikki/taidekouluineen, satsaamaan yhdessä lasten ja nuorten vapaa-ajan luovaan kehittämiseen. Pyrkisimme saamaan alueelle tavallisten koulujen lisäksi Steiner ja Freinet -oppilaitoksia, koripalloa, musiikkia ja muita taiteita ja urheilumuotoja painottavia oppilaitoksia. Voisivatko Vakka-Suomen kunnat yhdessä toisiaan kuunnellen ja kunnioittaen rakentamaan puitteiltaan maamme modernimpaa opetusta? Voisimmeko lähteä kehittämään Vakka-Suomea, jossa EI OLE KOULUKIUSAAMISTA?

    Voisiko edellä mainitusta opetusyhteistyöstä löytyä se yhteinen tekijä, joka yhdistäisi Vakka-Suomen kunnat toimimaan niin, että kaikki vakkasuomalaiset hyötyisivät yhteistyöstä? Voisiko tästä yhteistyöstä syntyä tulevien vuosikymmenten saatossa Vakka-Suomen maakunta ja Suomen hyvinvoinnin tyyssija!

    On aivan selvää, että nykyisellään ei Mynämäkeä eikä edes Laitilaa kiinnosta Uudenkaupungin johtama suurkunta saati maakunta, niiden markkinoiminen ei edistä yhteistyötä vaan eristää Uuttakaupunkia entisestään. Tuskin kukaan, edes vaalitemppuna, kuvittelee, että keräämme adressin oman maakunnan puolesta ja sen seurauksena saamme eduskunnan siunauksella omat keskussairaalat, vankilat... ja virkahenkilöitä vilisevän maakuntahallintorakennuksen. Erään adressin häviäminen julkisuudesta osoittaa, kuten Harto toteaa: Karvalakkilähetystöjen ja siltarumpupolitiikan aika on jo ajat sitten ohitettu.

    Meillä kuulutetaan ennakkoluulottomia avauksia, mutka mitkä ovat sen seuraukset: Ne jotka näin kuuluttavat ja hokevat sitä tikulla silmään joka vanhoja muistaa, katsovat itse menneisyyteen, jonka tyylistä he eivät opi eivätkä pääse irti.

    VastaaPoista
  20. Ajatuksesi eivät toteudu. Kokoomuksessa ei olla kiinnostuneita opetuksen laadusta Vakka-Suomessa. Kokoomukselle koulut ja lapset ovat vain säästökohde.

    VastaaPoista
  21. Koulutus on nyt todella ajankohtainen asia Ukissa. Olemme suunnittelemassa uutta koulukompleksia. Vielä keväällä näytti olevan selvää uusi koulu. Ei ole mitään järkeä korjata vanhaa ja jatkaa perinteisellä pulpettikoululla. Mikäli satuit katsomaan aamu-tv:tä niin siellä kerrottiin mikä on nykyinen koulu. Minulla oli etuoikeus keväällä tutustua Hattulassa nykyaikaiseen kouluun. Se avasi silmät. Koulun pitää olla vähintään seuraavaksi 30 vuodeksi. Rakentamalla jo rakentamisaikaan vanhentuneen koulun emme pääse lähivuosikymmeninäkään uuteen aikaan. Vanhoillisten päästyä valtaan on alettu puhua koulukompleksin korjaamisesta. Herra varjele meitä siitä.

    VastaaPoista
  22. Kiitos käynneistä ja Hartolle sekä muille kommenteista! Ensinnäkin Uudenkaupungin kokoomuksessa on kiinnostusta ja näkemystä opetuksemme kehittämiseen. Esimerkkinä voin mainita Tarja Suveksen ja Johanna Kutilan. Kun tähän liitetään molempien tohtoreidemme tietämys opetuksesta ja esim. Mauri Partasen näkemykset opetuksen kehittämisestä oppilaskeskeisesti, voimme pitää tämän sortin tietämystä ja mahdollisuuksiamme kaupungissamme suurina.

    Meidän ongelmamme ja taantumuksen jatkumisen takaa totaalisesti epäonnistunut luottamuspaikkojen jako. Suht tuoreena tohtorina Sami Laaksonen hyödyttäisi eniten kaupunkilaisia opetuslautakunnan puheenjohtajana ja hänen jakkaralle hallituksessa istahtaisi Harto. Mutta kuten totesin, jaot menivät ahterilleen.

    Koulut ja opetus kehittyvät jatkuvasti ja itse sain jo vuosia sitten opetustoimenjohtajalta valistusta opetusolohuoneista. Suomalainen perinteinen koulumme on maailman ykköstasoa maailman laajuisessa vertailussa, joten en lähtisi sitä kerralla romuttamaan. Ehkäpä opetustoimemme voisi etsiä yhteistyökumppania yliopistotasolta. Tältä pohjalta voisimme lähteä kehittämään erilaisia kouluvaihtoehtoja. Parhaimmillaan lastemme opiskeluvaihtoehdot monipuolistuisivat ja saattaisimme saada jopa opettajakoulutusyksikön kaupunkiimme. Tämän uskoisin kiinnostavan myös naapurikuntia ja ehkäpä siinä voisi olla avaimet Vakka-Suomi -yhteishengen uudelleen herättämiselle.

    VastaaPoista
  23. Mani tooks. Ei ideologiat eikä haavekuvat. Tulette näkemään ettei väkiköyhään Ukiin tai Vakka-Suomeen tule freinetteja, steinereita saatikka opettajakoulutusta. Ne ovat todella isojen kaupunkien nyansseja tai erikoisuuksia.
    Miksiköhän tuo levy on muuten jäänyt Valkosella soimaan vuodesta toiseen?
    Sitten vielä nämä luetellut henkilösijoitukset ja tai kompetenssit eri pedagogisiin tehtäviin herättävät jokseenkin hilpeyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä esimerkki asenteesta, jolla Ukia ajetaan alas. toivottavasti Anonyymi 12. elokuuta 2017 klo 10.17 ei ole valtuutettu.

      Poista
    2. En ole valtuutettu. Ota nyt ne oikeat faktat kehiin ja esitä jokin uusi opetukseen liittyvä oivallus. Se ei ainakaan ole freinet- tai steiner-koulun tuonti tänne. Kertotaulun ulkoapänttääminen on edelleen tarpeellista. Siinä jo Heinon Hannulla oli oiva opetusmetodi.
      Nyt kun tuodaan ala-asteen opettajille ja oppilaille robottiohjelmoinnin perusteita opseihin niin johan alkaa tulla aukkoja jonnekkin.

      Poista
    3. Kas kun et esitä tietokoneiden korvaamista helmitauluilla.

      Poista
    4. En esitä, vaikka sen helmitaulun käyttöä ala-asteella voisikin muutaman tunnin opettaa. Otetaan esimerkki vaikka tietokoneista. Kuinka monella opettajalla, yläastelaisella, lukiolaisella tai ammattikoululaisella on hankittuna kansallinen ab-tietokoneen ajokortti?
      Vastaus on että ehkä yhdellä tuhannesta. Opeta siinä sitten ohjelmointia uusissa oppimisympäristöissä. Pitäisi osata käyttää ensin eniten käytetyissä tietokoneissa käytettyjä perusohjelmia.
      Sen verran vielä, että ilman matematiikan riittävää osaamista on turha haihatella ohjelmoinnin ymmärtämisestä.
      Vielä lopuksi. Kuulin eilen kun eräs koululainen väitti äitinsä säestyksellä että yhdellä yrittäjällä, ukilaisella, on uusi paatti. Se kuulemma maksaa miljoonan uutena. On kuulemma samanlainen kun eräällä toisella ex-yrittäjällä.
      1000 000 euron paatti! Onkohan yksi nolla tullut liikaa, oikealle?

      Poista
  24. Esitti Java mitä tahansa, niin nimettömät tyrmäävät aivan kaiken. Java löysi hyvää Laaksosen esityksestä ja opetukseen tarttui myös Forss. Älkää tyrmätkö, jos ette voi esittää parempaa.

    VastaaPoista
  25. Opettajien koulutusta Novidasta. Salli mun nauraa

    VastaaPoista
  26. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Jospa keskitytään urheiluun puoli viideltä junnukorista Pohitullissa ja sen molemmin puolin Lontoon MM-kisoja. Siinä minun ohjelmani - SUOSITTELEN!

    VastaaPoista
  27. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Kriittisyys on aina tervetullutta, silloin ei niin helposti urakalla taota kirvestä kiveen tai rakennella halleja niemiin notkelmiin. Uudistuksiin täytyy suhtautua harkiten varsinkin silloin. kun hyvästä yritetään tehdä parempaa ja suomalainen opetushan on hyvää. Steiner-, Freinet- Montessoripedagogiikkaa harjoitetaan tai myös opettajien koulutusta toteutetaan varsin pienilläkin paikkakunnilla esim. Vihti, Iisalmi, Orivesi, Rauma jne...

    Mielestäni kyse on luovuudesta ja sen soveltamisesta opetustoimen kehittämiseen. Se mitä meillä ei ole ollut on meillä uutta. Em. opetusmuotojen suhteen tilanteemme ei ole toivoton virkakunnan vuoksi, sillä onhan opetustoimenjohtajamme tehnyt gradun Steinerpedagogiikasta. Kokonaan toinen juttu on luottamushenkilöiden eväät positiiviskriittiseen, mutta tuloshakuiseen ja menestykselliseen opetustoimen pitkäjänteiseen kehittämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin sinä olet perehtynyt opetukseen.

      Poista
  28. Kiitos käynneistä ja kommentista! Koulutuslautakunnassa perehdytettiin loistavasti suomalaiseen opetukseen ja jos jostain jäi epätietoiseksi, kysymyksiin sai aina vastaukset. Lisäksi jokainen voi kartuttaa tietojaan soittelemalla niihin kuntiin ja kaupunkeihin, joissa on kokemuksia juuri päivän polttamasta asiasta.

    Tältä pohjalta tuntui nurjalta, kun aikoinaan, asioihin perehtymätön, hallitus käytti opetus ja liikunta -sektoreita vain säästökohteina. Näin tapahtui jopa siinä määrin, että se kävi kaupunkilaisille kalliiksi ja aiheutti lapsiperheiden väestöpaon kaupungistamme.

    VastaaPoista
  29. Käsky on käynyt, kun Java kehuu Inkeriä.

    VastaaPoista
  30. Kokoomus java kumartaa virkamiestä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!