Yletön ja ylellinen valtamedia vetää viimeisiään!

Oli varsin murheellista katsella A-studiota, jossa vajain eväin toimitettua keskustelua kävivät vajain tiedoin ja vajain näkemyksin mm. Lehti ja Heinäluoma arvioivat Yleä ja maksullista valtamediaa. Koko ohjelma lähestyi median ongelmia käsittämättömän rajoittuneesti ymmärtämättä tapahtuneita muutoksia ja mediamullistuksen tulevia käänteitä. Markkinamedian ongelmat Suomessa johtuvat pitkälti vanhassa roikkumisesta ja satojenmiljoonien eurojen hintaisista painotaloista, jotka ovat menettämässä täydellisesti vakuusarvonsa.

Niin Yhdysvalloista kuin Norjasta löytyy esimerkkejä, jotka kertovat perinteisen printtimedian pystyvän hyötymään käynnissä olevasta mediamurroksesta. Taloudellinen onnistuminen vaatii juuri päinvastaisia toimia kuin Suomessa eli toimitusten karsimisen sijaan niihin on satsattava entistä enemmän. Nopea sekä luotettava journalismi on aina löytänyt rahoittajan ja näin käy jatkossakin. Perinteistä printtimediaa ei pelasta vaatimukset Yleen kohdistuvista rajoitustoimista vaan niiden oma toiminnan oikaiseminen oikeaksi - Viimeinkin tarvitaan loputtoman säästämisen sijaan kehittämistä.

On täysin vailla perusteita väittää, että kansalaisten tiedonsaanti olisi nyt huonommassa jamassa kuin esim. kymmenen tai viisitoista vuotta sitten. Aikoinaan tiedosta kiinnostunut oli muutaman median varassa, joista osa oli, jo oman ilmoituksensa mukaan, puolueellisia esim. poliittinen lehdistömme ja sitoutuneet maakuntalehdet jne.. Nyt jokainen netin käyttäjä voi nopeasti päivittää tietonsa esim. Syyriasta kymmenien toimituslähteiden tarjoamalla uutisoinnilla. Automaattiset kääntäjät tekevät, päivä päivältä, suomalaiset uutistenvälittäjät tarpeettomiksi.

Netin ansiosta tiedonvälitys on aikaisempaa laajemmalla pohjalla ja voimakkaasti monipuolistunut. Tänä päivänä sadat suomalaiset tienaavat leipänsä pitämillään erikoisalojen blogeilla. Jotta tämä onnistuu, on blogin oltava kiinnostava ja tiedoiltaan luotettava eli laadukas. Printtimedialla oli mahdollisuus ja jopa ylivoimaiset resurssit vastaavaan - miksi se ei toiminut aikanaan ja jos toimi, niin toimi väärin eli säästi? Ylen syyttäminen printtimedian ahtaalle joutumisesta on täysin perusteetonta.

Pitkälti printtimedian nettiuutisointi nojaa ns. lainalähteisiin. Samoin on osittain Ylen uutisoinnin laita. Jos jompikumpi näistä häviää, ei se vaikuta vähääkään jäljelle jäävän osan toimintaedellytyksiin. Olisi paras pohtia mm. sitä, onko moisen uutisten välittämisen tapahduttava verovaroin ja jos on niin millä tasapuolisuusohjeistuksella? -Toisaalta toimintahan on täysin turhaa, sillä jokainen saa haettua haluamansa tiedon itse netistä. Vielä koomisempaa on nykyaikana lähettää toimittajia maailman ääriin, sillä ennen kuin heidän uutisointinsa saavuttaa täkäläisen vastaanottajan ovat asiat usein muuttuneet. Joskus tuntuukin lähinnä siltä, että ns. uutispätkän ainoa tarkoitus on olla todiste katselijoille ja kavereille siitä, että media ja toimittaja olivat fyysisesti paikalla.

Ulkomailla kuljeksivat ns. toimittajat ovat nykyään pitkälti jonkinmoinen vitsi. On selkä totuus, että Ukrainassa hotellissa lymyävä toimittaja saa netistä paremman kuvan maan oloista kuin kysymällä ensimmäiseltä vastaan tulevalta englanninkieliseltä maan oloista. Kankkoset ja Kronvallit ovat lähes vitsejä uutisoijana, jos toiminnalta odotetaan vähänkin journalistista ammattitaitoa tai objektiivista lähestymistä käsiteltävänä olevaan asiaan. On arveluttavaa kysyä yhdeltä tai kahdelta ihmiseltä jotain ja markkinoida vastaus koko kansan mielipiteenä.

Katri Makkonen osoitti aikoinaan laadukkaan toimitustyön vetovoiman. Tuolloin kahvipöytäkeskusteluissa toimittaja Makkonen nousi esiin ja hänen raporttiaan esim. Fukushimasta odotettiin suurella mielenkiinnolla. Makkonen ei pettänyt suomalaisten odotuksia, sillä hän on journalistina kansainväkistä huipputasoa. Sen sijaan, että Yle satsaisi kansainvälisen huipputason osaajiin kuten ennen, nykyään Yle tekee aamutelevision juontajista ja kulttuurikertojista ulkomaantoimittajia. Tämän seurauksena perusteltu kritiikki kumpuaa kansan keskuudesta Yleä kohtaan ja on kasvanut ennen näkemättömiin mittoihin. Yleensäkin,Dan Ekholmia lukuun ottamatta, ihmetyttää Ylen suorittama useiden ruotsinkielisten ns. toimittajien rekrytointi.

Kun huomioidaan mainos/tilausrahoitteisen median oma toiminta, katsokaa esim. kuutosen onnetonta auto-ohjelma tai naurettavan itsekeskeisiä SM-liigan selostuksia, ei Yleä voi syyttää kaupallisten toimijoiden onnettomasta taloudellisesta nykytilasta - itse ne ovat hautansa kaivaneet. Olisi aivan vastaavaa, jos pistäisi koulussa ilmaiseksi jaettavien aapisten syyksi sen ettei hepreankielinen Mein Kampf mene kaupaksi Jerusalemissa. Jokainen voi pohtia myös sitä, mikä on valtiovallan intressi pelastaa perinteiset kaupalliset mediatoimijat turvaamalla niiden taloudellinen asema tilanteessa, jossa ne ovat itse sössineet ylivoimaisen taloudellisen etumatkansa, jota kaiken lisäksi on vieläkin jäljellä.

Hömpän lisäksi ainoastaan urheilun saralla Yle kilpailee muiden viestimien kanssa ja pitkälti myös kepittää nämä mennen tullen - näin etenkin tapahtumien välittäjänä. Muistakaapa muutamanvuoden takaiset jääkiekon nuorten MM-kisat ja mtv-3:n toimitustyön taso - verratkaa sitä viime kisoihin, kiitos Niki Juuselan. Sama ero korostuu yleisurheilussa kiitos Juuselan lisäksi Mika Lehtimäen. Ylen poliittisesta toimituksesta toimituksesta löytyy laajalla rintamalla laatua esim. Ervasti, Auvinen ja Korkki. Sen sijaan jonkun Uosukaisen roikkuminen kymmenet vuodet politiikkakuvioissa pistää ihmetyttämään. Politiikan saralla Ylellä ei ole vahvaa valtakunnallista kilpailijaa.

Radion puolella Yle on aivan omaa luokkaansa heille, keitä kiinnosta uutiset ajankohtaiset aiheet, maakunnan asiat, toimitettu musiikki tai yleensä jokin muu kuin kanavan nimen ja kelloajan hokeminen. Sen sijaan ns. viihteen eli hömpän osalta Yle voisi perustellusti etsiä säästökohteita. Nykyaikana on kaavoihin kangistumista ahtaa toimintansa jonkun vanhanaikaisen ohjelmavirtamallin sisään. Kansalla on väylät, se liikkuu ja se tietää mitä katsoa ja mistä katsoa, joten juuri kukaan ei katsele uutisia Yleltä, jonkun jenkkisarjan vuoksi tai seurauksena. Jos kansa haluaa katsella vampyyrisarjoja, niin se näkee ne muualta, joko maksamalla ekstraa tai odottamalla.

Kaupallinen valtamedia on valtaa käyttävien päättäjiensä vanki. Nykyiseen tilanteeseen eli toiminnalliseen rappioon ajaudutaan yhä syvemmälle, jos luotetaan entiseen ja toimituksista säästetään juuri silloin kun niihin pitäisi investoida. Ylen ongelmana ovat urahississä olevat luomiskyvyttömät jäärät, jotka jo Neuvostoliiton aikana levittivät yhden totuuden uutisia. Uudistuksiin ja luovuuteen kyvyttömän johtajiston vallassa roikkuminen on äärimmäisen tuhoisaa niin kaupallisille tiedotusvälineille kuin Ylelle.

Koomisinta on valtamedian massiivinen hyökkäys MV-lehteä vastaan. Tämän hyökkäyksen ansiosta MV-julkaisua kohtaan on syntynyt valtava kiinnostus ja siitä on kasvanut jonkinmoinen busines. MV-lehden kasvanut lukijamäärä on paras osoitus siitä kuinka rajallisella tiedotus/mediaosaamisella ja onnettomalla psykoloogisella silmällä valtamediaamme pyöritetään. Toisaalla MV-lehteä haukuttuaan Yle mainostaa toimituksellista uskottavuuttaan, sellaisten toimittajien naamoilla, jotka eivät edes ole toimittajia. Miten omaa uskottavuuttaan kohottavat  Ylen trikkilaskuvarjohyppääjät, jotka eivät edes itse hyppää laskuvarjolla. Mitä valetoimittajien lumelaskuvarjohyppy  todistaa uutisten taustojen varmistuksesta ja toimitustyön laadusta tai uskottavuudesta? -Ei mitään, se vain lisää epäilyksiä!

Yle luulee, että pelkällä uskottelulla pystytään murtamaan suomalaisten korkealle kehittynyt medialukutaito. Ylessä pitäisi viimeinkin hoksata, että maailmalla on runsaasti erilaisia ja eri näkökantaa edustavia uutislähteitä. Jos Yle ei tasapuolisesti tarjoa kansalle näitä lähteitä, menevät suomalaiset lukemaan niitä suoraan ilman välittäjiä. Auttamatta takana ovat ne ajat, jolloin, tiedotusmonopolia hallinnut, Yle ja muu valtamedia pystyi vaikenemalla vaikuttamaan suomalaisten maailmankuvaan ja jopa vaalien lopputulokseen. Härkäpäisyydellä ja säästämisellä valtamedia on pudottamassa itsensä lopullisesti medialaivan kipparin paikalta.

Valtamedia todellinen uhka ei löydy MV-lehdestä ja vastaavista, vaan osaavasta ja tasapuolisesta journalismista. Tarvitaan vain muutamia luovia, tulevaisuuden mediamahdollisuudet ymmärtäviä ja osaavia toimittajia, jotka pyrkivät opettamisen ja mielenmuokkauksen sijaan tarjoamaan objektiivista tietoa kansalla - heillä on eväät ottaa itselleen valtamedialta pois valuva määräävä asema - eikä siihen vaadita edes rahaa. Tästä hyvä esimerkki löytyy Uudestakaupungista. Kaksi asioihin perehtyvää ja tulevaisuutta luovasti pohtivaa tyyppiä pystyi luomaan tyhjästä nettimedian, joka puolessa vuodessa nousi tasapuolisen uutisoinnin seurauksena kaupungin kakkosuutisoijaksi ja olisi noussut ykköseksi ellei sitä olisi toistuvasti haittaohjelmilla ammuttu alas. Po. nettimedian nousu tapahtui ilman markkinointia tai taloudellista satsausta tukeutumalla nopeaan, mutta luovaan ja objektiiviseen toimitustyöhön - vastaavia tulee jatkossakin ja ne ovat tulevaa valtamediaa!

Kun aikoinaan Sorbonnessa sai ylpeänä esitellä ja kiistatta osoittaa Kari Männyn, Erkki Toivasen, Ari Korvolan, Katri Makkosen jne. töiden avulla suomalaisen journalismin kuuluvan maailman kirkkaimpaan eliittiin, ei olisi voinut kuvitellakaan suomalaisen median ajautuvan muutamassa vuodessa nykyiseen alennustilaan. Ranskalaiset journalistit katselivat suu auki vanhalla Taunuksella ajavaa toimittajaa. Se oli suomalaista, uutta, luovaa ja katsojan pysäyttävää ohjelmantekoa - se oli nerokasta, kuten ranskalaiset asiaa pohdittuaan totesivat. Pitkälti kaikki suomalaisen valtamedian objektiivisuus, rehellisyys, ahkeruus ja luovuus on kadonnut valtamediasta muutamassa vuodessa ja tilalle on iskostunut tuloshakuinen ostoskanavatyyppinen mielikuvamyyttien myynti kansalle. Ylen Antti Kuronen on murheellinen osoitus osaamisesta ja tasapuolisuudesta, joka katoaa vuodessa.

Esim. Ylellä kyse ei ole täydellisestä osaamattomuudesta tai kyvyttömistä toimittajista, vaan osaamisen suitsimisesta. Antti Kuronen teki aikoinaan tasapuolisesti juttuja niin Ukrainan hallituksen kuin venäjänkielisten alueelta. Vajaassa vuodessa Kurosen tasapuolinen kriittisyys hävisi ja nyt voidaankin kysyä: Koska Ylen toimittaja on viimeksi vieraillut muualla kuin Ukrainan hallituksen alueilla saati tuonut tasapuolisesti sisällissodan molempien osapuolten näkemyksiä? Kuronen on hyvä osoitus journalistisesta osaamisesta, rohkeudesta ja luovuudesta. Kurosen toiminnan muutos taas on surullinen osoitus toimittajan luovuuden, osaamisen ja rohkeuden tarkoitushakuisesta rajoittamisesta sekä alistamisesta mielipiteenmuokkaukselle.

Niin ylellinen kuin yletön valtamedian huippu on kyvytön kehittämään journalismia tai uudistamaan tiedotusvälinekäytäntöjä. Huipulle nousseet johtajat haluavat hintaan mihin tahansa roikkua asemassaan aina eläkepäiviinsä asti. Voin vakuuttaa, että suomalaisen tiedon, ideoiden, luovuuden tai osaamisen kanavoituminen kehäkolmosen ulkopuolelta oman valtamediamme huipulle on paljon epätodennäköisempää kuin maailman metropolien suurimpiin tiedotusvälineisiin. Mediapäättäjiämme ei kerta kaikkiaan kiinnosta vastaanottaa ulkopuolista luovuutta, tietoa tai näkemystä.

Tähän uppiniskaiseen itsekkyyteen ja härkäpäiseen saavutetuissa asemissa roikkumiseen hyytyy koko suomalainen valtamedia. Se on ennustettavissa yhtä varmasti kuin lankapuhelimien katoaminen. Kaiken takana piilee osaamattomien muutospelko ja pelko syrjäyttämisestä työelämän kalkkiviivoilla. Aika syö kaiken taantuvan ja kaikki mitä ei pidetä toimintakunnassa lahoaa kuin Korvolan Taunus - tämä pätee myös mediaan. On sääli, että siinä sivussa häviää paljon muutakin hyvää - laadukas radioviihde, radion aamupäivien viihteelliset asiaohjelmat, suomalaisen median viimeinen ripaus sekä Ylen hyvä tulevaisuus!