INHIMILLISYYS YHTEISTEN ASIOIDEN HOIDOSSA

Joillakin ihmisillä on hillitön pätemisen tarve, hirvittävä kunnian himo, näyttämisen tarve tai tarve näyttää muita paremmilta ja silloin he useimmiten väsymättä treenaavat syntyessään saamiaan elämän apuja ja lahjoja. Näin kehittyvät huippu-urheilijat, taiteilija, kirjailijat, menestyvät liikemiehet, suuret visionäärit, merkittävät työelämän taitajat jne.. Entäpä, jos ihmiseltä ei löydy lahjoja tai henkilökohtaisia avuja, mutta pätemisen tarvetta, näyttämisen tarvetta ja kunnian himoa riittää vaikka muille jakaa? Silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää politiikka. Hän valitsee sopivan puolueen, nuolee ylempiään eikä vahingossakaan näytä johtajiaan älykkäämmältä tai luovemmalta ja lopulta kaveri/toverihissi nostaa hänet huipulle. Vähintään eläkeiässä hän huomaa istuvansa kotikuntansa luottamustoimien huippupaikoilla, hän on se kuka ohjaa puolueen noviiseja ja hän kirjoittaa, kuvalla varustetulle, omaa omalle palstalle paikallislehdessä.

Politiikassa kehittyminen on kuin negatiivista ravihevosten jalostamista, jossa sallitaan mukavien hiljaisten takarivin konien lisääntyä, kasvaa ja juoksennella. Kun samalla näitä nopeammat pannaan makkaratehtaalle, hitaat kaakit nousevat kohisten kärkipäähän ja ajan kanssa ne nousevat aivan huipulle. Voittajia tulee, mutta voittajan aika huononee vuosien myötä. Näin pärjätään omissa ympyröissä, mutta hännille jäädään auttamatta siellä, missä kehitys ja jalostus perustuvat parhaiden ominaisuuksien hyödyntämiseen ja kehittämiseen.

Toisin kuin raveissa politiikassaa huonot pärjäävät. Raveissa makkaratehdas hoitaa huonoimmat pois isoista ympyröistä, mutta entäpä politiikassa? Politiikassa ei mitata aikaa, ei pituutta eikä tulosta. Politiikassa voidaan selitellä kaikki asiat toisin kuin totuus on. Tästä johtuen politiikan jatkuvuus perustuu pitkälti valtaan päässeiden mitättömyyksien valehteluun. Valehtelu on jopa niin tavallista, että ko. sanan käyttöä ei sallita, täyty puhua valehtelun sijaan MUNNELLUSTA TOTUUDESTA! Miksi näin? Vain siksi, että politiikassa voitaisiin valehdella ilman, että ketään sanotaan valehtelijaksi.

Jos joku hyppää olympialaisissa pituutta 6 metriä, kaikki näkevät sen. Kukaan ei ala selittelemään kenellekään, että kun huomioidaan sitä tätä ja tota, niin voidaan äänestää kuuden metrin hypyn pituudeksi 9 metriä ja antaa kultamitali kuusi metriä hypänneelle sopivalle kilpailijalle. Toisin on politiikassa. Jos kaupunki on menettänyt 3 000 asukasta seudulla, missä muut samankokoiset kaupungit kasvavat, se voidaan selittää menestystarinaksi ja tekijä palkita vaikka makkarajuhlilla. Jos kaupungin lapsilta on viety koulut ja heidän opetuksentaso sekä kouluviihtyvyys on romautettu, se voidaan vaieta huippuosaamiseksi ja menestykseksi. Jos yritykset pakenevat kaupungista, pääkadulla tyhjien liikekiinteistöjen määrä kasvaa, työpaikat vähenevät, veronmaksajien rahoja syydetään hallihullutteluun, voidaan kaikki tämäkin toisaalta selitellä tai toisaalta vaieta menestystarinaksi ja palkita makkarajuhlilla. Tämä ei ole valehtelua tämä on politiikkaa.

Urheilussa tuomitaan vääryydet ja vippaskonstit aina dopingia myöden. Kun kuntalaisilta pimitetään asioita ja kerrotaan ne totuuden vastaisesti, voidaan politiikassa valehtelua verrata urheilun dopingiin. Kun pohdimme politiikkaa, koko touhu perustuu valehtelun eli poliittisen dopingin hyväksymiseen. Tämä on seurausta em. negatiivisesta kloonauksesta. Niinpä politiikan tekijöiden taso on laskenut kuin Suomen mäkihyppy! Muistakaa Rihtniemet, Aarne Saariset, Veikko Vennamot, Rafael Paasiot ja Virolaiset. Ei ole tämän päivän kataisista, urpilaisista ja arhinmäistä edeltäjiensä kanssa samalle viivalle. Sama pätee paikallispolitiikkaan. Uljaat ja älykkäät taivaalla lentävät kotkat ovat vaihtuneet tyhmiksi, helposti höynäytettäviksi kukoiksi ja kanoiksi. Tästä johtuen enemmistö vaikenee ja harvat äänessä olijat tuomitaan – oma osaamattomuutta ei voi päästää esille ja osaavat täytyy kyseenalaistaa, hiljentää sekä tuomita.

Yksikään valtuutettu ei ole saanut ääniään puolueelta vaan tavallisilta kaupunkilaisilta. Silti luottamuspaikat jaetaan puolue ensimmäiseksi huomioiden. Ihmisten pätevyydellä ei ole pienintäkään virkaa, kun heitä valitaan luottamustoimiin. Missään vaiheessa paikkoja jaettaessa ei kaupunkilaisen etua ajatella, vain omien napamiesten, oman puolueen ja oma etu merkitsee paikkajaossa. Kun joku yrittää muuttaa tätä vallanjako - ja valtakuviota, alkaa jumalaton haloo. Jossain jopa lehdistö saattaa puuttua peliin turvatakseen vanhaan käytäntöön perustuvan vallanjaon ja itselleen suotuisan valtakuvion jatkumisen.

Puoluekeskeisyys näkyy parhaiten/pahimmin virkanimityksissä. Kaupunginjohtajaksi valitaan täysin kokematon henkilö eli tapaus, kuka ei ole ollut päivääkään kunnan palveluksessa eikä edes kunnallisessa luottamustehtävässä. Pätevyydellä ei ole vähäisintäkään merkitystä kunhan virkaan saadaan tyyppi, joka ei ole tuon toisen puolueen tyyppi. Näin täytetään virkoja ja ihmetellään kuinka kaikki menee ahterilleen: jossain opetustoimenjohtaja hävittää lapsilta koulut ja antaa opetuksen tason romahtaa, toisaalla arkkitehti piirtelee kaavoja sinne minne kukaan ei rakenna jne. ja onpa paikka, missä kaupunginjohtaja puhuu momentumista vaikka se meni jo puoli vuotta sitten. Kuinka tämä on mahdollista, jos lain mukaan luottamushenkilön on toimittava kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi?

Kaiken takana on silloinkin  sydämellään tunteva ihminen, kun hän on ajautunut surkeaksi luottamushenkilöksi tai onnettomaksi virkahenkilöksi. Jos kyse olisi normaalista työstä tai urheilusta, hänet olisi koulutettu uuteen ammattiin tai ohjattu sopivamman urheilulajin pariin. Mutta hän on osa yhteiskunnan huonosti tuottavaa ja ontuvaa päätäntää tai onnetonta operatiivista johtoa. Onneton poliittinen, negatiivisesti kloonautunut, päättäjistö on muokannut surkealla toiminnallaan kuntien johtavista viroista liian usein tulosvastuuttomien tunareiden eläketyöpaikkoja. On lähes koomista, jos virkaan valitaan, vailla pienintäkään pätevyyttä oleva, henkilö, jonka ainoa ansio on se, ettei hän kuulu johonkin tiettyyn puolueeseen. Tämä ihminen saa opetella 15 000 ihmisen piikkiin pystyykö hän esim. tuottamaan noille 15 000:lle piikin omistajalle heidän terveytensä tai elämänsä kannalta välttämättömiä palveluja. Ja loppu tulema on se, että pystyi hän tai ei pystynyt, hän istuu hommassaan hamaan eläkkeeseen asti.

Entä elämä tällaisena tunarivirkahenkilönä tai surkeana päättäjänä, palkka ja palkkiot juoksee, mutta onko se pitkän päälle hauskaa? Ajatelkaapa itse, miltä tuntuisi kyykistyä olympialaisissa sadan metrin lähtöviivalle. Eikö hiukan nolottaisi, kun tietäisi kohta munaavansa itsensä, perheensä, kotikylänsä, kotikaupunkinsa ja vieläpä maansa. Kuinka moni päättäjä tai virkahenkilö on päivittäin yhtä onnettomassa tilanteessa? Kuinka moni päättäjä tai virkahenkilö kokee kammottavia henkisiä paineita, kun tietää taas kerran edessään olevan tehtävän, jota hän ei pysty hoitamaan. Minkälaisiin jättimittoihin nämä paineet kasvavat vuosien ja kenties kymmenien vuosien aikana? Kuinka monta elämää on mennyt pilalle tai loppunut kesken joko luottamus- tai virkatoimesta aiheutuneiden henkisten paineiden vuoksi. Osaamattoman ei ole henkisesti kevyttä ottaa vastuuta 15 000 ihmisen lakisääteisten palvelujen toiminnasta. Olo on kuin valelääkärillä.

Jokainen tietää kuinka vaikeaa on luopua saavutetusta asemasta. Kun epäpätevä ihminen on saanut jatkaa toimintaansa vuosia, hän on hyväksynyt osaamattomuutensa ja hänelle riittää puutteidensa peittäminen. Harva lähtee vapaaehtoisesti tehtävästä, vaikka hän tietää olevansa siihen epäpätevä tai peräti kelvoton. Olipa sitten kyseessä työ tai luottamustehtävä sen jättäminen sattuu syvältä ja tuntuu nololta, siksi po. tehtävissä roikutaan ja niiden jatkumiseksi tehdään ihmeellisiä tempauksia. Mutta pitkässä juoksussa olo helpottuu ratkaisevasti, sillä esim. potkujen tuottama mielipaha häviää pikaisesti ja päällimmäiseksi nousee uusi kevyt olotila, joka syntyy henkisten paineiden poistumisesta.

Lopputili tai erottaminen on tehtävässään epäpätevällä ihmiselle inhimillinen, joskus jopa elämän pelastava tapahtuma, kunhan vain joku muistaa pysyä potkut saaneen tukena. Ketään ei saa jättää yksin muutenkaan, mutta varsinkin tällaisessa tilanteessa lähimmäistä on tuettava ikävän tilanteen yli. Inhimillisyys ja lähimmäisen rakkaus ei ole ainoastaan toisen ilon jakamista ja hänen sokeaa puolustamistaan vailla totuutta tai perusteita. Todelliseen inhimillisyyteen ja ystävyyteen kuuluu nimeen omaan ikävien asioiden jakaminen ja totuuden sanominen ikävissä asioissa. Mitä isompia nuo ikävät asiat ovat ja mitä hankalampaa niiden kertominen on, sitä suuremmasta inhimillisyydestä ja ystävyydestä puhutaan.

Kun edellä mainittu tapahtuu kuntatasolla, on irtisanomisella muitakin voittajia kuin tuo paineiden alta päässyt pikkureppana. Hänen lopputilistä tai luottamusaseman menetyksestä hyötyy koko kunta ja sen asukkaat. Tuolloin myös noudatetaan kuntalain ohjetta, jossa luottamusmiestä vaaditaan toimimaan kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi! Jos olet luottamustoimessa tai työskentelet kunnassa johtavassa asemassa, katsopa ympärillesi ja pohdi rehellisesti onko jonkun lähimmäisesi taakka liian iso siksi, ettei hänestä ole valittuun tehtävään. Tällainen pohdinta kannattaa aloitta peilin edessä!

                           PIDETÄÄN TOISISTAMME AIDOSTI HUOLTA
           JA SIINÄ SIVUSSA HUOLEHDIMME 15 000 KAUPUNKILAISESTA!
               HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ ANTAKAA AJATUS LÄHIMMÄISELLE!