Vuokra-asunnot lisäävät rajusti investointitarvetta!

Meillä puuhataan julmetun kiihkon varassa vuokrakerrostaloja. Niiden uskotaan tuovan paikkakunnalle uusia asukkaita ja veronmaksajia. Kaiken koohotuksen pohjana on USKO eikä TIETO. Meillä on aina viis veisattu tiedosta. Uskon varassa on hakattu kaupunkilaisten varoja telakkaan, ”suurin seikkailuihin”, avaruusalusten ilmanpuhdistusteollisuuteen, huuhaa kaavoitukseen, pöpirakentamiseen jne. jne. ja mikä huvittavinta uskoon nojaten hävitettiin kaupungin vuokra-asuntokanta olemattomiin. Hävitys tapahtui myymällä vuokra-asunnot pilkkahintaan keinottelijoille. Nämä keinottelijat tekivät valtavan tilin myymällä tai vuokraamalla po. vuokra-asunnot eteenpäin.  Meillä on siis harvinaisen laaja kunnallinen kokemus yksityisellä sektorilla toimimisesta. Tuo kokemus on maksanut Uudenkaupungin asukkaille miljoonia euroja. Oppirahat on maksettu, mutta mitä on opittu ja mitä olisi pitänyt oppia?

Meillä päättäjät nojaavat vuokra-asuntoinnossaan kaupunkimme kasvuvuosiin. Kun silloinkin tänne saatiin väkeä vuokra-asunnoilla, niin miksei se onnistuisi nyt? Kun väkeä aikoinaan muutti Uuteenkaupunkiin, olivat muuttajien kotiolot aivan toista kuin tänään. Monilta puuttui viemärit, toisilta vesi, kolmansilta sähkö ja joiltakin kaikki nämä. Tuota taustaa vasten ei tarvittu kovinkaan kummoista asuntoa, kun se herätti muuttokiinnostusta.  Samoin kaupunkimme nousun aikaan monet suomalaiset halusivat itselleen ja perheilleen parempia ja varmempia tuloja eli asunnon kanssa työ sai heidät muuttamaan tänne, missä odotti parempi ja varmempi elintasoa ja elämisenlaatu.  Uudenkaupungin imun lisäksi eräät Suomen seudut työnsivät asukkaita, joten nyt ajat ovat totaalisesti toiset, eivätkä vanhat toimet välttämättä päde nykyisen Suomen sisällä.

Vuokra-asuntoja tulee olla tarjolla.  Halukkaille on taattava kyseinen asumismuoto. Sen sijaan laajamittainen vuokra-asuntojen rakentaminen romahduttaa asuntojemme hintatason.  Pitäkää mielessänne, että meillä on kateissa 900 asuntoa. Pahimmillaan harkitsematon, tiedon sijaan uskoon perustuva vuokra-asuntojen rakentaminen on viimeinen niitti koko kaupungille. Jos väkisin haluamme rakentaa kymmeniä tai satoja vuokra-asuntoja, on realistisesti pohdittava sitä, minkälaiset ihmiset muuttaisivat Uuteenkaupunkiin ja sen vuokra-asuntoihin. Aikoinaan ihmisillä ei ollut omia kulkuneuvoja, kuten nykyään, kun perheillä alkaa olla kaksikin autoa. 2000-luvun Suomessa ihmiset jopa tienaavat työmatkoillaan valtion sponsoroidessa po. matkustamista. Jos kaupunkimme palvelut klikkaavat ja huononevat koko ajan, jos keskustamme yleisilme on ahdistava ja se tuo auraamattomine lumineen ja tyhjine liikehuoneistoineen mieleen 1950-luvun Petroskoin, on tänne paha saada ketään muuttamaan työn perässä vain vuokra-asuntoja tarjoamalla. Ainoa vaihtoehto on tarjonnan suuntaaminen sinne mihin verrattuna tarjontamme ja elinpuitteemme ovat sikäläisten nykyisiä oloja paremmat.

Jos tavoittelemme realistisesti työperäistä muuttoliikettä Uuteenkaupunkiin ja vuokrataloihin, kannattaa katseet kääntää Baltiaan. Ehkäpä siellä asutaan oloissa, jotka tulojen ja asumismukavuuden osalta ovat rutkasti alta meidän tasomme. Ehkä sieltä löytyisi väkeä, jota kiinnostaisi työn teko ja vuokra-asuminen Uudessakaupungissa. Viron törkeästi syrjitystä venäläisvähemmistöstä saattaisi löytyä potentiaalisia muuttajia kaupunkiimme. Jotta heidät saataisiin kotoutettua uusikaupunkilaisiksi veronmaksajiksi ja palveluiden rahoittajiksi, tarvittaisiin kaupungin taholta melkoisia investointeja. Ensiksi pitäisi opetustoimen perustaa venäjänkielisiä luokkia ja rekrytoida tänne venäjänkieltä taitavia opettajia. Nykyisillä eväillä opetustoimemme tuskin pystyy tai edes pyrkii minkäänlaiseen toiminnan kehittämiseen tai opetuksen laadun parantamiseen. Tätä taustaa vasten ajatellen, on kohtuutonta odottaa opetustoimemme selviävän edes muutamien saati kymmenien, ei suomea puhuvien, lasten opetuksen järjestämisestä. Muutenkin niin yksityinen kuin julkinen sektorimme joutuisi satsaamaan melkoisesti mahdollisen vähemmistön tasapuolisten palvelujen turvaamiseksi. Ilman merkittäviä investointeja, me emme tule saamaan kaupungissamme viihtyviä asukkaita vuokra-asuntoihimme. Kaiken kukkuraksi tuntuisi hiukan oudolta, jos ensin ajamme kantaväestön lasten opetusta alas sekä karsimme näiden harrastusmahdollisuuksia ja tämän jälkeen satsaamme julmetusti muualta tänne tulleisiin lapsiin. Moinen toiminta herättäisi varmasti tunteita, joista saattaisi kehkeytyä suuriakin ikävyyksiä ja pahaa oloa. Lisäksi eräs peruskysymyksistä lienee se, suostuuko kukaan maksamaan balteille rehellisesti sellaista palkkaa niin, että heillä on edes teoreettisia mahdollisuuksia jäädä Uuteenkaupunkiin uusikaupunkilaisiksi veronmaksajiksi.

Kun otetaan huomioon omien pitkänlinja päättäjien saavutukset kunnallispolitiikassamme, suosittelen varovaisuutta vuokrakerrostalojen suunnittelussa. Varsinkin jos yksityinen ei lähde johonkin hankkeisiin, kannattaa kaupungin ja sen päättäjien ensin kriittisesti tutkailla omaa tieto- ja osaamistasoa po. hankkeiden suhteen. Kaupunginhallituksen pöydän ääressä istuu lukuisasti, jopa sellaisia jaakkimoita, ketkä ovat jo kerran ajaneet yhden kunnan konkurssiin ja pakkoliitokseen. Eikä heidän tuon jälkeinenkään osaamisensa talouden osalta säväytä muuten kuin miinusmerkkisillä miljoonilla. Palataanpa ensimmäisen kappaleen kysymykseen: Oppirahat on maksettu, mutta mitä on opittu ja mitä olisi pitänyt oppia? – Se on opittu, miksi jotkut eivät halua muistaa menneitä ja se olisi pitänyt oppia, että jossain vaiheessa riittävästi yrittänytkin laitetaan!