Valtamedia antoi tuskin kenestäkään valheellisempaa kuvaa kuin exministeri S. Marinista. Hänet kuvattiin uutena rockstara ministerinä, joka välittä luonnosta ja ihmisistä. Toisaalta nainen ravisteli ministeri-instituuttia niin, ettei juuri ministerin hommia ehtinyt hoitamaan. Ja jos hoiti, niin aika poskelleen meni. S. Marin sai naama pölyssä jorata ja jos joku vaati keskittymistä itse työhön, hän sai tuta niin ministeriltä kuin valtamedialta, jota muutama pääkaupunkilainen päätoimittaja pyörittää tahtonsa mukaan. Tuohon tahoon ei liittynyt tieto tahikka totuus, sillä viimeistään nyt jokainen voi todeta, että S. Marin oli vähän kuin Matti Nykänen, jonka toilailulla valtamedia teki tilin. Siksipä mainittua naista saanut arvostella vähääkään, vaan haukuttiin boomeriksi tai kenties miksi juntti moukaksi, kuka ei hoksaa häivääkään modernista maailman menosta!
Jotenkin tuntuu jännältä, kuinka ihmisestä luodaan valheellinen mielikuva, jonka sisältö saa tyhjääkin tyhjemmän kuplan näyttämään täydeltä. Jokainen näki jo ministerin suhtautumista hänen kanssaan eri mieltä oleviin, että hän ei juurikaan kykene vastaan ottaa tietoa tai edes keskustelemaan asiallisesti, muistakaa nyt vaikkapa naurettava huutointtäminen Purran kanssa vaalipaneelissa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun exministeri jätti, äänivyöryllä keräämänsä, kansanedustajan paikan, olisi valtamedian luullut avaavan silmänsä. Mutta mitä vielä, hän sai, median hehkutuksen saattelemana, liittyä sotarikoksista epäillyn Tony Blairin porukoihin ja jatkossakin exministeri sai paistatella julkisuudessa suomalaisen politiikka uudistaneena suurvaikuttajana. Totuuden nimissä po. tyypistä tulee mieleen kreikkalaisen taruston, lammesta omaa kuvaan tuijottanut ja siihen rakastunut, Narkissos.
Nyt muuttui ääni valtamedian toitotuksessa, kun tämä Blairin porukka ei ainoasta puhu vaan puuhaa väestönvaihtoa Gazan porukoille. Tarkoituksena on lyödä sadoilletuhansille Gazan tyypeille 9 000 euroa kouraan ja potkia heidät kotiseudultaan ulkomaille. Väestönvaihdossa em. porukan jättämälle alueelle tulevat ökyrikkaat viettämään rentoa rantalomaa ja heittämään noppaa uuteen Riviera-tyyppiseen ökykohteiseen. Se siitä, jokainen taplaa tyylillään, mutta, aina inhimillisyyttä korostava, valtamedia voisi ottaa selville, mitä kuuluu ja miten elää Marinin pieni lapsi, koska näki viimeksi äitiään?

LINKKI:
Marinin hallitus lupasi, kun uusi-sote tulee, jonot puretaan, mutta tuli sutta ja sekundaa.
VastaaPoistaSanna Marini on hyvä esimerkki miten raha muuttaa ihmistä. Äärivasemmistosta kapitalistiksi
VastaaPoistaSanna on lesbojen kasvattama pikkutyttö, joka ei ole päivääkään tehnyt ns. oikeita töitä. Vasuripässi muiden demarien tavoin eli järkeä ei ole, eikä ikinä tule.
VastaaPoista