keskiviikko 9. heinäkuuta 2025

RAISKAAJAN OIKEUS PYHÄÄN KOHTELUUN



Islamilaisten nykytyylinen alistaminen oman mielemme mukaisiksi on lievästi sanottuna outoa. Toisaalla puhutaan kotoutumista, mutta yhtäällä tehdään kaikki niin, ettei kotoutuminen vähimmässä määrinkään onnistu. Yleensä maahanmuuttajiin suhtaudutaan kuin lemmikkeihin. Ehkäpä joidenkin päättäjien kannattaisi ennen, islamilaisten asioihin keskittymistä, hankkia itselleen iso koira. Viimeistään siinä vaiheessa, kun, vasten luontoaan kohdeltu, koira puree omistajaansa, pistää se ajattelemaan, mitä tuli tehtyä ja kuinka kohdeltua koiraa. Ongelmamme juurihan piilee siinä, että valmistelijoille ja päättäjille islamilaiset näkyvät lukuina ja numeroina, he eivät käytännön arjessa juurikaan kohtaa maahanmuuttajia. Asioita valmistelevat ja niistä päättäjät asustavat jo tulojensa puolesta paikoilla, missä ei juurikaan islamilaisia näy. Useimmiten islamilaiset asutetaan sinne, missä he heidät saadaan pois valmistelijoiden ja päättäjien silmistä eli halpoihin lähiöihin, jotta he aiheuttavat mahdollisimman vähän kuluja yhteiskunnalle.


Mainituissa lähiöissä asuu useimmiten juuri se porukka, joka vähiten välittää vierasmaalaisten siitä porukasta, jonka kulttuuri muokkaa erilaiset arkirutiinit ja juhlahumut, kuin kantaväestöllä. Tästä taas seuraa ikäviä tilanteita, mutta niin kaukana ongelmien luojista, että ne näkyvät päättäjille vain lukuina ja numeroina. Poliisi hoitakoon asian ja niin edetään ongelman oireita hoitaen puuttumatta niiden todellisiin syihin. Valmistelijat/päättäjät eivät perehdy siihen tuskaan ja niihin inhimillisiin kärsimyksiin, mitä heidän toimensa aiheuttavat, vain rahalla on merkitystä - niin rikkaat asian käsittelijät ajattelevat, kun he katsovat ongelma ihmisiä ja ongelmia numeroina ja kuluina. Koko homma näyttää varmaankin hienolta ja taloudellisesti tehokkaalta paperilla ja ruudulla, mutta numerot eivät paljasta tuskaa, kärsimystä tai muitakaan tunteita, joten ne jäävät piilon ja tavallisten kulkevaisten kuten maahanmuuttajienkin kestoriesaksi.


Jos joku on elänyt satoja vuosia vanhan kulttuurin vaikutteiden muokkaamana, me täällä emme voi sanoa hänelle hänen perinteistään: tuo on hyvä piirre, sen saat säilyttää, mutta tuo toinen on huono, sen unohdat. Ihminen on kulttuurinsa kasvatti ja vanki. Meillä tiede kykeni selittämään paljon asioita, kuten myrskyt, ukkoset jne., joiden peloilla uskonnot alistivat ihmiset nöyriksi seuraajikseen. Lait muuttuivat ajan saatossa ja kirkon rooli arjessa haalistui. Toisin olisi tilanne, jos Raamattuumme olisi kirjoitettu arkea säätelevä laki ja vieläpä olisi sellainenkin rajoitus, että pyhiä tekstejä eivät saisi tulkita muut kuin harvat kirjanoppineet. Nyt yritämme jonkun kristillisen armokäsitteen avulla ymmärtää esim. islamilaista raiskaajaa ja päästämme hänet kuin koiran veräjästä - tämänkin kuvion luoneet päättäjät eivät koskaan kohtaa raiskaajaa tai hänen uhriaan, he näkyvät vain numeroina tilastoissa. Jos kerran hyväksymme monikulttuurisuuden, niin miksemme hyväksy sitä kokonaan ja hyväksy sitä, että olemme kaikki satavuotisten kulttuuriemme muokkaamia vankeja! Vaikka esim. islamilainen elää keskuudessa, täytyy huomioida hänen taustansa ja kunnioittaa taustan vaikutusta häneen. Siis jos joku rikkoo yhteiskuntamme sääntöjä sekä oman kulttuurinsa sääntöjä on kohtuullista pohtia rangaistukset samoista suunnista.  On vähintäänkin oikein ja kohtuullista kunnioittaa sekä taata islamilaiselle hänen kulttuurinsa mukainen pyhä kohtelu, joka raiskaustapauksessa on yksi selitteisen selkeä kuoleman tuomio! Näin se loogisesti ajateltuna menee vai oletko vieraita kulttuureja väheksyvä rasisti?

10 kommenttia:

  1. Loogisen ajattelun mestari. Päätöksen seuraukset eivät haittaa päättäjiä

    VastaaPoista
  2. "vähintäänkin oikein ja kohtuullista kunnioittaa sekä taata islamilaiselle hänen kulttuurinsa mukainen pyhä kohtelu" WTF! Hänenkö 'kulttuurinsa' meidän on täällä Suomessa otettava ohjenuoraksi? Sehän on vastoin kaikkia kotoutumisen pyhiä periaatteita. Ainoa perusteltavissa oleva tapa toimia raiskaajien osalta on kyörätä heidät välittömästi ja ilman valitus- ja paluuoikeutta takaisin sinne ihku ihanaan musulmaanikotoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogisti on loogisen ajattelun ytimessä. Islamilaiselle uskonnon mukainen pyhä rangaistus. Raiskaajaa odottaa Koroonan mukaan kivittäminen kuoliaaksi. Siinä olisi pelotetta. Mikä rangaistus on lähettää raiskaaja kotiin isin ja äitien luokse.

      Poista
  3. Hesari vähättelee tuota Kivenlahden törkeää ryöstöä ja kertoo kyseessä olevan hieno Roadman- kulttuuri. "Minulla ainakin on turvallista täällä", kertoo mustatukkainen ja tummahipiäien ulkomaalaispoika. Juuri tätähän imaamit ja muslimijengit haluavatkin; vain heillä on turvallista niillä alueilla!

    Vanhempi koiraansa ulkoiluttava suomalaisnainen taas kertoo olevan arveluttavaa mennä metsään kävelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama asialla. Miten toimittajat voivat olla noin tyhmiä ja lapsellisia. Ruotsissa on jo 2500 nuorisoryöstöä vuodessa ja todellinen luku on monta kertaa suurempi. Koska muslimiryöstäjät ovat tulleet koteihin ja hakanneet poliisille ilmoittaneita,

      https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000011353383.html

      Poista
    2. Sama tilanne kuin kuin blogisti kertoo päätäjistä. Toimittajat ei kohtaa arkena mamuja. siksi ne ei tunne tilannetta.

      Poista
  4. Vihervasemmiston edustajat näkyvät ennen vaaleja lähiöissä. Sen jälkeen ne häipyy omiin palatseihin ja ajavat omaa etua. Luuletteko Hesarin päätoimittajan tietävän kitään elämästä mamujen valtaamassa lähiössä.

    VastaaPoista
  5. Britannian groomingjengien uhriluvut nousevat jo 250 000:een englantilaistyttöön, joita ovat enimmäkseen pakistanilaismuslimit kiduttaneet, joukkoraiskanneet ja kierrättäneet jopa paikkakunnalta toiselle. Uskonto antaa luvan ottaa seksiorjiksi ei-muslimeja. Rochdale oli ensimmäinen paikkakunta, joka näistä jengeistä tuli tunnetuksi, myöhemmin on tullut julki monia muita kaupunkeja, eivätkä tapaukset ole vieläkään loppuneet, viimeksi Birminghamista kuultiin huonoja uutisia. Työväenpuolue peitteli tapauksia vuosikausia, eivätkä muutkaan puolueet toimineet asiassa kovin avoimesti. Ongelma on että monilla paikkakunnilla, joissa on paljon muslimeja, myös kunnallisvaltuustot ovat heitä täynnä, ja muslimit eivät ottaneet tapauksia kuuleviin korviinsa. Viime viikonloppuna, uskokaa tai älkää, Länsi-Yotkshiressä, jossa on tutkinnassa 1000 miestä, musliminaiset järjestivät protestin puolustaakseen miehiään ja veljiään syyttäen epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, muslimien leimaamisesta ja yhteiskunnan jakamisesta. Perheet ovat tienneet rikollisesta toiminnasta, muslimitaksit ovat kuljetelleet tyttöjä raiskattaviksi. Tämän pitäisi olla Britannian vuosisadan suurin rikosvyyhti, siitä ei kuitenkaan haluta puhua.

    VastaaPoista
  6. Täältä löytyy laajasti erikoista juttua laidasta laitaan. Melkonen yleissivistys blogisti Jawalla. Oletko sama Jawa Valkonen, jonka Harri Moisio mainitsee kirjassaan?

    VastaaPoista
  7. Kiitos käynneistä ja hyvistä kommenteista! Mielestäni meidän pääongelma lienee se, että mithinkään asiaan ei perehdytä riittävän syvällisesti. Kaikki tehdään niin, että se näyttää kaukaa katsottuna hyvältä. Jos joku todellakin ajattelisi esim. pakolaisia inhimillisinä ihmisinä ja öksilöinä eikä persoonattomina ja tunteettomina numeroina, hän tekisi kaikkensa, jotta pakolaisuuden juuri syyt poistuisivat. Oletko nähnyt kenekään puuttuvan EU:n harjoittamaan ryötökalastukseen, Eurooppalaisten öljy-yhtiöiden kammottavaan toimintaan Nigeriassa, veritimanttien ja harvinaisten metallien rohmuamiselle Eurooppaan. Käytännössä kukaan ei tee mitään pakolaisuuden syiden kitkemiseksi. On paljon hienompaa ja mediaseksikkäämpää kylvää jotain epämääräistä kehitysapua, jonka perillemenosta ei tiedä mitään eikä se myöskään kiinnosta. Pitäisi pohtia asioita oikein kunnolla pohjamutia myöden ja kysyä heiltä ketkä jotain tietävät eikä ostaa hyvää omaatuntoa, jollain epämääräisellä kehitysavulla. Sama tyyppi olen, kuka Moision kirjassa mainitaan. Oltiin Harrin kanssa komessa eri radiossa töissä ja lystiä oli hänen kanssaan työskennellä ja mikä tärkeintä, homma piti taloudellisesti päällään eli kuulijoita tuli ja oli. NE OLI HYVIÄ AIKOJA!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!