KIINAN MALLILLA DEMOKRATIAMME TOIMIMAAN

Pitäisikö päättäjiä ampua polveen ja potkaista sen jälkeen  julkiseen sairaan hoitod rattaisiin - auttaisiko näin luotu kokemus päättäjiä kuuntelemaan paremmin tavallista kulkevaista? Pieni lähihistorian tutkiskelu osoittaa, etteivät asiat Suomessa suju tai toteudu kovinkaan mainiosti ja tuntuu siltä, jotta mitä suurempi hanke, niin sitä varmemmin se sujahtaa ahterien syvimmän pukaman taakse. Hyvän esimerkin löytää sote-uudistuksesta, joka hinnaltaan ja toimivuudelta lienee Suomen itsenäisyyden ajan suurin fiasko. Sotea pyörittävien hyvinvointialueiden johtoon valittiin valtuutetut. Käytännössä saatiin uusi luottamushallintoporras, jonka jotkut jäsen tienaavat jopa ruhtinaallisesti, mutta vain harva suomalainen pohtii koko päättäjän kerroksen järkevyyttä. Jos valtio antaa rahat ja määrää, mitä tuolla rahalla tehdään, niin mihin tarvitaan aluevaltuustoja - nostamaan omia palkkojaan? Korneimmalta tuntuu se, että kukaan ei puhu sote palvelujen asiakkaiden asemasta, heidän saamiensa palvelujen onnettomasta tasosta. Ja jos näistä joku sivulauseessa jotain mainitsee, siitä ei seuraa muuta kuin korkeintaan se, että joku ehdottaa, että toimipisteitä tulee vähentää eli asiakkaiden palveluja halutaan huonontaa edelleen.

Veikkaanpa, että suurin osa päättäjistä ei tiedä yhtään mitään esim. julkisten terveyspalvelujen taustaongelmista ja lisäksi otaksun suurimman osan mainituista päättäjistä käyttävän vain yksityisiä terveyspalveluita eli heiltä ei löydy harmainta hajua tai syvällistä tietoa niistä asioista, joihin hänet valittiin päättäjäksi. Kun katsomme Suomea ja sen erilaisia hallinto/päätäntäkuviota, alkaa kaikki vaikuttaa toimivuudeltaan ja tehokkuudeltaan Neuvostoliittoa - päättäjien kerma ja hallintotoverit pärjäävät, mutta tavallisesta kansasta viis. Se erottaa meidän nykytouhumme Neuvostoliitosta, että itänaapurissa kansa sai peruspalvelut ja rajallisten rahoitusvarojen vuoksi, siellä kansa jäi ilman purukumia, sukkahousuja, farkkuja jne.. Meillä kulutusta verotetaan päivä päivältä ankarammin ja näin saadut varat suunnataan terveydenhoidon sijaan, Jätkäsaaren siltoihin, Pisararatoihin, oopperaan, museoihin, konsertteihin ja muuhun pääkaupunkiseudun ns. ei lakisääteiseen toimintaan. Hallinnon ja valmistelun huipputyypit petaa itselleen ja lapsilleen mellevät olot riistäen siihen varat kansan peruspalveluista - he eivät tiedä eivätkä välitä tavallisen kansan hädästä. Tilanne muistuttaa Neuvostoliiton loppua, jossa hallinto paisui lopulta yli kansa kantakyvyn ja kaiken kukkuraksi hyökkäsiväthän neuvostoliittolaiset silloin Afganistaniinkin, siten sota edisti kommunistisen korttitalon romahtamista. Sama kuvio toteutuu täällä, joskin ilman sotaa.

Sopii pohtia mitä tekevät aluevaltuutetut ja kansanedustat asioiden syvimpien, tavallista kansalaista kipeimmin koskevien ongelmien eteen? He eivät tee mitään, kunhan suunnittelevat uusia hallintokuvioita. Jospa tehtäisiin niin, että päättäjämme määrättäisiin julkiseen terveyden huoltoon, jotta he tietäisivät totuuden eli sen miten siellä hommat käytännössä sujuvat. Kiinassa tehtiin joskus niin, että lääkärit ja opettajatkin joutuivat vuosittain muutamaksi viikoksi pelloille ja tehtaisiin töihin, jotta ymmärtäisivät, miten tavallinen kansa elää ja tienaa varat opettajien ja lääkäreiden palkkoihin. Enkä nyt tarkoita mitään päättäjien visiittiä jonkun hyvinvointialueen kustannuksella järjestettyyn kosteaan tapahtumaan, jossa lääkärit maalaavat totuuden piiloon iloisilla tulevaisuuden harhakuvitelmilla. Miltä tuntuisi, jos vaikkapa kaikkia kansanedustajia ammuttaisiin polveen, sen j'älkeen yksi jätettäisiin Lapin jänkhälle, toinen Kainuun korpeen, kolmas Korppoon kallioiseen saareen, neljäs sydän Savon synkkään metsään jne. Tuolta he saisivat itse itseään auttaen järjestää itselleen toimivat terveyspalvelut. Tarjolla olisi sellainen kokemus, jotta tuskinpa, sen kanssa taistellessa, tulisi mieleen maakuntien kustantamat oopperakemut tai muu pääkaupunkiseudun, kansan rahoilla tuettu, elostelu. Ehkä jatkossa tempauksesta jäisi jotain muistiin ja päättäjien paranemisten jälkeen sote-jutuissakin keskityttäisiin hallinnon sijaan tavallisen potilaan laadukkaaseen ja sikses nopeaan parantamiseen!