perjantai 1. huhtikuuta 2022

$DP AJAA JATKO$$A KÖYHIEN A$IAA!!!

Sisäpiirin uutiset kertovat, että demaripuolueessa on levinnyt voimakas uskoon hurahdus. Yhtä äkkiä puolueessa vaaditaan, että se puolustaa jatkossa heikompia ja tavallisia suomalaisia. Erityisen huolen kohteeksi on nostettu sairaanhoitajat, joiden palkan korotuksiin puolue on valmis kanavoimaan AY-liikkeen vuokra-asuntobisneksen tuottamia satojamiljoonia euroja. Samalla puolue leikkaa roimasti omistamiensa kiinteistöyhtiön johdossa häärivien ökydemarien palkkaa ja tilittää erotuksen lyhentämättömänä sairaanhoitajille. Puolueessa on niin ikään perustettu elin, joka tarkkailee takautuvasti maakunnissa harjoitettua demaritoimintaa.


Uudessakaupungissa silmätikuksi on nostettu ökydemariklikki, joka viis veisaa tavallisista kaupunkilaisista, mutta syytää rahaa vanhoihin taloihin plus idioottimaisiin hankkeisiin syöden siten kaupungin peruspalveluresursseja. Paikallisvalvojaksi on Uudessakaupungissa nimetty Jotta Tikinen. Hänen ensimmäinen tehtävänsä on antaa palkinto Uudenkaupungin Sanomien toimittajalle, kuka jutullaan ravisteli junttademarit aiemmalta peruslinjalta tukemaan kahden psykoloogisen sairaanhoitajan palkkausta.

Tikinen jyrisi aamulla torilla kaupunkilaisille demarien sisäisistä muutoksen tuulista. Po. toveritar kertoi, että jatkossa puolueen tyyli on toinen: UUDENKAUPUNGIN DEMARIT TULEVAT OLEMAAN HEIKOIMMAN PUOLELLA MYÖS VAALILUPAUSTEN JÄLKEEN JA VAPPULAULUJEN ULKOPUOLELLA. Puolue vaatii useiden asioiden uudelleen saattamista käsittelyyn, jotta kaikkien kaupunkilaisten etu toteutuu ja demarien, aiemmin säästökohteina pitämät, peruspalvelut pystytään jatkossa takaamaan uusikaupunkilaisille. Uskokaa tai älkää tämä pitää paikkansa ellei se sittenkin ole toverillista aprillipilailua!

1 kommentti:

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!