torstai 23. lokakuuta 2025

HYVÄ VELI/SISKO -KUVIO TOIMII!



Median siunauksella voi eliitti harjoittaa yletöntä elostelua veronmaksajien kustannuksella. Mikäli media ei puutu asiaan jatkuu kaiken kivan puuhastelu ja näpertely ilman, että se hyödyttää mitenkään koko touhun kustantajaa eli veronmaksajaa. Kun vallassa olijat saavat valita vallassa jatkajat, niin mikään ei muutu - kunnassa tämä tarkoittaa alamäen jatkumista ja vapaanpudotusvauhdin kiihtymistä. Tämä on kiistatta todistettu silloin, kun faktat puhuvat toteumien puolesta. Ainoat faktat löytyvät tässä tapauksessa talouden kehittymisestä ja asukasluvun muutoksesta. 

Epäonnistuva organisaatio saa voimansa onnettomista päättäjistä, joiden johtolause on: Unohdetaan menneet, nyt katsotaan eteenpäin. Syy tuohon lauselmaan löytyy keskeisistä fakta-argumenteista asukasluvun kehityksestä ja taloudesta. Niiden tarkastelu paljastasi valtaisan epäonnistumisten ketjun ja ne päätöksillään siunanneet taustavaikuttajat. Tänään vallassa olijat haluavat jatkaa vallassa, joten heidän eilisistä virheistä ei saa mainita ja median tuella he voivat hiljentää itseään pätevämpien päättäjien suut, jottei valta karkaa uusille tekijöille.

Vallassa roikkuvia epäonnistujia yhdistää yleensä luomiskyvyttömyys ja näköalattomuus, jota seuraa neuvostotyylinen vallassa roikkuminen. Juhlitaan päätöksiä ja tulevaisuutta, mutta kun ne kääntyvät perinteisiksi arjen pettymyksiksi, vaietaan niistä ja juhlitaan median siunauksella uusista päätöksistä ja uudesta tulevaisuudesta. Näin pitkälti samat ihmiset valmistelevat ja päättävät vuosikymmeniä, eivätkä he mitenkään voi hyväksyä sitä tosi asiaa, että yhteisön väkimäärä romahti 18 500 alle 15 000 ja talous ajautui selvitystilaan.

Jos joku esittää tai jopa saa aikaiseksi jotain edistyksellistä ja vaikkapa se hyväksyttäisiin yksimielisesti, se sössitään, koska lopullista valtaa käyttävät yhä väärät ihmiset. Katsokaa THL:n koululaistutkimuksia, opiskelijoiden rankingvertailuja jne., ne kertovat siitä, että minkäänlaista kehitystä tai uudistumista ei tapahdu. Kun kadut jäävät rempalleen, kiinteistöt rapistuvat ja palvelut huononevat, kukaan ei halua tuoda esim. lapsiaan tällaiseen ympäristöön, olipa yhden koulun puitteet sitten kuinka prameat, uudet tai kalliit. Osamaattomuus näkyy aina miinuksena! 

Kuoliaaksi säästämisen sijaan tulisi keskittyä paikkakunnan mahdollisuuksiin. Jos esim. 100 miljoonan euron investointia ei hyödynnetä, tulee siitä kallis kulu, kun totuttua kuihtumista jatketaan vanhaan tyyliin uudemmissa ja paljon hinnakkaimmissa puitteissa. Tärkeintä onkin vallassa ja töissä pysyminen, jonka vuoksi luomiskyky ja realismia sisältävät positiiviset tulevaisuuden visiot muodostuvat uhkaksi niin kestopäättäjille kuin valmistelijoille, ketkä eivät pääse, toistuvista yrityksistään huolimatta, muualle töihin. Näin he viimein alkavat turvaamaan toisilleen eläkepäiviä.

Valmistelijoiden ainaista syyttelyä ei voida pitää mitenkään perusteltuna, jos hankkeet menevät poskelleen, koska valmistelijoilla ei ole päätöksiä tehtäessä yhtään ääntä. Syy epäonnistumisiin löytyy aina päättäjistä, koska he voivat aina vaatia parempaa valmistelua tai jopa vaihtaa valmistelijoita/toteuttajia. Mikäli media juhlii em. epäonnistumisia vielä valmisteluvaihteessa menestyksenä, alkaa sen uskottavuus joutua koetukselle, sillä moni alkaa pohtia, miksi esim. ylistää jotain keskustan ratkaisua, joka on käytännössä säännöllisesti käyttökelvoton osan vuotta!

Otetaanpa esiin muutama esimerkki luomisvoimattoman valmistelun ja päätöksenteon symbioosista. Kaupungin parhaalla paikalla sijaitsevassa kaupungin omistamassa kiinteistössä entinen valtuutettu kavereineen saa maksutta pyörittää harrastustoimintaa. Vaikka asia on nostettu esiin lukuisat kerrat, kukaan ei päättäjistä ei puutu siihen ja vaikka joku päättäjistä vaati kiinteistön myyntiä, mitään ei tapahdu. Entinen valtuutettu kavereineen saa jatkaa ilman vuokraa, ilman kilpailutusta harrastustoimintaansa ja kaiken kukkuraksi kiinteistö jää hoidon puutteessa purkukuntoiseksi. 

Toisaalla kaupungissa sijaitsi rappiolle jäänyt ja häpeäpilkuksi muodostunut leirintäalue, joka kuitenkin valtuustoaloitteen vuoksi saa, turkulaisessa julkaisussa, julkisuutta ja siksi sen toiminta alistetaan tarjouskilpailuun. Leirintäalue saa hallintaansa yrittäjän, joka pesee ja pistää paikan täysin uusiksi. Hänen työllään leirintäalue muuttuu keitaaksi, jossa turistit kuten paikalliset viihtyvät. Vanhasta nuhruisesta leirintäalueesta uudistuu kaupungin ylpeyden aihe, vetonaula ja kiitosten kohde. Mitä kaupungin omaisuuden arvoa kasvattanut yrittäjä saa palkkioksi? Muutaman vuoden toimittuaan ja uudistettuaan sekä investoituaan leirintäalueeseen, kaupunki ilmoittaa hänelle, että meidän on pakko kilpailuttaa leirintäalue, joten varaudupa semmoiseen tulevaisuuteen. Se vaan ihmetyttää, miksi kaupungin paraatipaikalla ollutta kiinteistöä ei koskaan kilpailutettu, kun se vuokrattiin, anteeksi: siis annettiin ilmaiseksi, nykyiselle haltijalle, kuka on toiminut mainituissa tiloissa pian kymmenen vuotta?

4 kommenttia:

  1. Joo joo, vaan kukahan tai ketkähän nämä täystumpelot on äänestäneet päättäjiksi - ja jotkut vielä useammalle kaudelle? Sitä saa mitä tilaa, sanovat. Ei muuta kuin koko valtuusto uusiksi seuraavissa vaaleissa.

    VastaaPoista
  2. Ihmiset äänestävät tiedon perusteella ja se joka hallitsee tietoa, pääsee valtaan.

    VastaaPoista
  3. Melkoinen murheiden laakso teidän kaupunkinne. Hauska siitä on lukea, mutta ei liian usein.

    VastaaPoista
  4. En yhtään ihmettele, jos Uudenkaupungin asukkaat muuttavat pois.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!