MAAHANMUUTTAJAT SODASSA vai KOTIRINTAMALLA?

Viime sodassa ei ollut pulaa rintamalle lähtijöistä, pohjalaisia kuulemma sidottiin puihin jotteivät lähtisi ennen aikojaan. Meidän vähemmistömme juutalaiset, tataarit ja romaanit antoivat valtavan uhrinsa tämän tulevaisuuden puolesta. Nyt eletään tuota tulevaisuutta ja sen seurauksena syntyvyys laskee huolestuttavasti, mutta uutta väkeä saapuu maahamme muualta. Kun suomalainen ei halua jälkikasvua maahan, jossa opetuksen laatu romahti, samoin terveyspalvelut, työllä itsensä elättämiseen ei voi luottaa ja asunnon ostokin alkaa kääntyä kohtuuttomaksi riskiksi, niin moni muualta tänne tullut kokee Suomen auvoisan turvallisena paikkana verrattuna siihen valtioon, josta hän lähti tänne. Elämän positiivisuus ja usko tulevaisuudesta riippuu eilisen ja tämän päivän suhteesta. Jos tämä päivä tuntuu hyvältä, mutta todennäköisesti se on huonompi kuin huominen, syntyy näin soljuvasta päivien ketjusta usko parempaan ja halu synnyttää omia lapsia, keille voi tarjota omaa elämää paremmat elon taipaleen.

Tilastojen mukaan suomalaisten puolustustahto sijoittuu vertailussa korkealle, joskin sehän koetaan todellisuudessa vasta, jos tosi tohinat alkavat sodan muodossa. Itse suhtaudun hieman skeptisesti kantaväestön puolustustahtoon ja -kykyyn. Paljon maailmaa nähneet ja kokeneet suomalaiset ovat aivan varmasti valmiita antamaan kaikkensa Suomen puolesta. Mainitun ryhmän ikävä maanpuolustusta rajoittava realiteetti kyvystä puolustaa Suomea kumpuaa esiin heidän fyysistä kyvyistään - sitä en epäile yhtään. Mutta entäpä tämä meidän X-sukupolvi, jota vastuullisuuden sijaan kiinnostaa enemmän bilettämin ja festareissa juhliminen? Tosipaikan tullen tuon porukan isänmaallisuuteen ja puolustustahtoon en paljoa laskisi. Tämä ajatus perustuu heidän itsekkäisiin tekoihinsa, mielistellä kasainvälisiä tahoja kaikissa päätöksissä. Heistähän kaikki suomalainen, kieli mukaan luettuna, on junttimaista. Joten veikkaanpa, että he hyväksyvät puolustamisen sijaan Suomen kansainvälistymisen vaikka jokainen aamu alkaisi kasakan naurulla.

Oma ryhmänsä suomessa asuvissa muodostavat muualta tänne tulleet lapsineen. Heidän määräänsä ei voi pitää mitättömänä - 600 000 vierasta kieltä puhuvaa eli maahanmuuttajaa tai ei kielellisesti Suomeen kotoutunutta. Äkkipäätä tuntuisi, että juuri tämä osa väestöä on saanut Suomelta kaikkein eniten eli parhaimmillaan he säilyttivät henkensä ja saivat lisääntyä, kun pääsivät Suomen turvallisiin oloihin eli heillä olisi selvä motiivi ja jopa velka puolustaa Suomea. Kun katson työympäristöni ukrainalaisia, uskon sen perusteella heidän arvostavan Suomea ja suomalaisia siinä määrin, että varmaankin suuri osa heistä naisista tarttuu jopa aseisiin kuittaamaan kiitollisuudenvelkaansa. Sen sijaan epäilen vahvasti esim. Diarra Fatimin ja hänen hengenheimolaistensa, ketkä avoimesti väheksyvät, halveksivat ja jopa vihaavat Suomea ja suomalaisuutta, eivät halua pistää kortta siihen kekoon, jolla turvataan Suomen tulevaisuus. Tuolloin puhutaan pääsääntöisesti jopa noin 300 000 pääkaupunkiseudulla asustavasta vieraskielisestä. Osa heistä lähti jo kerran pakoon sotaa, joten tuntuisiko sen toistaminen helpommalta. Minkälainen riski piilee tuossa satojen tuhansien massassa, jos se alkaa, miesten lähdettyä rintamalle, terrorisoimaan kotioloja, tekevätkö he siitä toisen taistelurintaman ja kuinka käy esim. ruokahuollon? Minkälainen mahdollisuus piilee maanmuttajissa vai onko X-sukupolven valtaan päästyä heitä tullut maahan niin paljon, että mahdollisuus kääntyykiin selväksi riskiksi, joka vie uskon tulevaisuudelta.

LINKKI:

Suomessa asuu nyt yli 600 000 vieraskielistä