perjantai 8. syyskuuta 2017

AUTTAISITKO SIPILÄN TUUPPAAJAA?

Suomessa on selkeät lait ja pykälät, joita useimmat noudattavat ja joiden noudattamista valvoo virkavalta aina peltipoliiseja myöten. Mitä isompi kiho, sitä enemmän hän yleensä vaatii lakien ja sääntöjen noudattamista. Tämä koskee etenkin poliitikkoja, jotka työkseen syytävät uusia pykäliä kansan arkielämän murheeksi. Nykyinen hallitus rukkasi melkoisesti rikesakkoja ylöspäin ja yrittipä hinnoitella veneilyn ja mopoilunkin tavallisen köyhän ulottumattomiin. Nyt samalta taholta tuuli tuo toisenlaisen huulten supinan ja kuiskinnan.

Ministerit ovat käsittääkseni nyt sitä mieltä, ettei kaikkia lakeja tarvitse noudattaakaan, vaan eräitä lainrikkojia saa avittaa ja heitä kuuluu inhimillisyyden nimissä lainrikkomusta tehdessään jeesata. Kyse ei ole mistään suurrikollisista, kuten liikenteessä puhelimeen puhujista, ylinopeuden ajajista, kadulla tupakoitsijoista tai inhoista nuuskatrokareista. Näiden käräyttämistä varten päättäjämme ovat luoneet anonyymit ilmiantokanavat ja puuhataanpa virkavallalle jopa oikeutta viestintäsalaisuuden murtamiseen. Päättäjämme hyväksyvät aivan avoimesti poliisia piilottelevien rikollisten auttamisen. 

Kyseessä lienee kaikessa hämäryydessään maailman historian ennätys, kun jonkun valtion korkein lakia säätävä elin eli eduskunta hyväksyy sen, että ministerit yllyttävät kansalaisia auttamaan poliisia pakoilevia rikollisia. Mystiikkaa lisää myös se, että samaisia rikollisia suojelevia tyyppejä ei kuvata valtiovallan hallinnoimassa ja kansan pakolla kustantamassa tiedotusvälineessä rikollisina vaan mielenosoittajina. Hyväksyykö eduskuntamme sen, että poliisin väkivaltainen vastustaminen on vain mielenosoittamista? -Jos, näin on lienee sekin vain mielenosoittamista, mikäli menen maalaamaan peltipoliisien valvovia silmiä mustiksi!? Ja  onhan se ainakin inhimillisempää sabotoida peltistä valvojaa kuin lihaa ja luuta olevaa sekä kivun tuntevan poliisin lyöminen tai potkiminen.

Ensinnäkin jokainen voi pohtia mihin asemaan päättäjämme asettavat poliisin, kun kirkon kihojen lisäksi valtiovallan huippu hyväksyy rikollisten piilottelun työtään tekevältä poliisilta. Onko siis enää vähäinenkään ihme, kun hallituksemme on menettämässä viimeisetkin luottamuksen rippeensä. Nykyistä hallitusta ei enää naureskella, kuten sen edeltäjiään. Hallitustamme pidetään säälittävänä demokratian irvikuvana, jonka ministereistä osa roikkuu tehtävissään vastoin kansan tai heidät valtaan asettaneen puolueen kannatusta. Hallituksemme kokee äärimmäistä epäluottamusta kansan suunnalta ja tämä epäluottamus on kasvamassa sekä kasvanut vihaksi.

Jo aiemmin maassamme, aivan lähihistoriassa, on ministeri saanut naamalleen kolat ja toisen päättäjän kämppää ammuttiin ilma-aseella. Pahimmillaan on vain ajan kysymys koska kansa ryhtyy järeimpiin toimiin, kuten esim. joku pöllii Soinin naurettavan, umpi skulahtaneen divarijoukkueen kaulahuivin tai Bernerin mopon; entäpä jos joku vahingossa tuuppaa Sipilää, kuuluuko tuolloin kansan kuulla omaa sydäntään vai auttaa, vallassa roikkuvia ministereitä, suojelevia poliiseja? Entäpä poliisi, onko hänen puolustettava päättäjiä, jotka vievät heiltä toimintaedellytykset - saako poliisi kuulla omaa sydäntään ja noudattaa sisältä kumpuavaa oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta?  Oli miten oli ja toivon, ettei maassamme enää tapahdu mitään ikävää eikä ainakaan mitään väkivaltaista, mutta pahimman varalta kysyn avoimesti: AUTTAISITKO SINÄ POLIISIA PAKENEVAA SIPILÄN TUUPPAAJAA???

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!