Kääntäessäsi telkkarin päälle viikon parhaaseen katseluaikaan taatusti ruudun valtaa kokoomus ja persut - tuolloin lähetysaika ei ole kortilla. Tuntuu vähintäänkin oudolta, kuinka vihervasemmisto on voinut jäädä moisen ohjelmarasismin uhriksi. Pääministeri Orpo esiintyy monet kerrat liikkuvassa kuin pysäytyskuvassa, välillä hän täyttää ruudun yksin ja joskus poseeraa Purran kanssa. Jos tähän ohjelmaan ei löydy tuoreita tapahtumia, niin niitä kaivetaan vuosien takaa, kuten juuri eilen nähtiin.
Voisiko YLE tasapuolisuuden nimissä lopettaa ohjelma-apartheidinsa ja taata myös vihervasemmistolle vastaavan ruutuajan samalla toteutusmetodilla, minkä se tarjoaa nyt yksipuolisesti kokoomukselle ja perussuomalaisille? Kun tarkastelemme vihervasemmiston keskeisiä hahmoja Tytti Tuppuraista, Antti Lindtmania ja vaikkapa Sofia Virtaa, niin heistä löytyy taatusti jutun juurta siinä missä Riikka Purrasta tahikka Petteri Orposta. Veikkaanpa, että vihervasemmiston tyyppien käytännön vakavaksi tarkoitetut, yleensä tahattomaksi huumoriksi kääntyvät tempaukset, voisivat jopa säästää YLE:n tuotantokuluja nykyiseen verrattuna. Sopisi siis harvinaisen mainiosti ohjelmaformaattiin, jos sijoitettaisiin parhaaseen katseluaikaan vuoroin nykyisen ohjelmaversion kera vaikkapa joka toinen viikko puolentunnin lähetys vihervasemmistosta tyyliin "Kovan viikon ilta".
Ohjelma-ajatus vaikuttaa niin helpolta, jotta voisin itsekin ryhtyä toteuttamaan ko. ideaa ja käsikirjoittamaan poliittista satiiria. Uskottavuuden ja katsojalukujen takaamiseksi ottaisin mielelläni tuotantoprojektiin mukaa Keskisarjan, Rydmanin, Vigeliuksen, Bergbomin eikä kokoomuksen Atte Kaleva tai Tere Sammallahti tuntuisi huonoilta työkumppaneilta. Enhän minä mikään Dario Fo ole, mutta eipä sitä ole lähellä YLE:n väkikään ja minulla löytyy media-alalta työstäni sellaiset tunnustukset, joita harva on saanut: ensimmäinen huomionosoitus tuli valtiomme päämiehen konttorista ja toisen tarjosi suurvallalta, joka aikoinaan sijaitsi Lappeenrannan ja Japanin välissä. Ensinmainitun tapauksen voin kertoa. Elettiin aikaa, jolloin Ahtisaari istui presidenttinä, pääministerin jakkaraa kulutti Lipponen, Iiro Viinanen puolestaan toimi valtionvarainministerinä. Tein radiossa juttua kutsunnoista ja siinä sivussa kevennykseksi puntaroin lähtisinkö tapattamaan itseäni, kun presidenttinä häärii muumipeikko, pääministerinä Frankenstein ja valtionvarainministerin Dracula. Uskokaa tai älkää, sain paheksuvaa palautetta presidentin kansliasta: Valtion päämiestä ei saa kutsua muumipeikoksi.
Tasapuolisuuden nimissä myös vasemmiston on saatava ruutuaikaa
VastaaPoistaKovan viikon ilta ei ole satiiria. Se on ihmisen pilkkaamista. Ylen ohjelmassa haukutaan alatyylisesti ministereitä. Kuitenkin Yle arvostelee somea samanlaisesta käytöksestä. Yle opettaa lapsia käyttäytymään huonosti. Kaverin haulkuminen on hauskaa.
VastaaPoista