keskiviikko 12. marraskuuta 2025

HERÄÄKÖ EU KASAKAN NAURUUN?




Trump ja Niinistö oivaltavat jotain, mitä EU:n kellokkaat eivät vahingossakaan hoksaa. Ensinnäkin rauhaa tai aselepo ei tipahda taivaasta, jos EU vaan mököttää yksin nurkassa eikä edes yritä neuvottelemalla etsiä tietä sodan lopettamiseen. Käytännössä EU pitkittää sotaa ostamalla aseita USA:lta ja lahjoittamalla ne Ukrainalle. Syy tähän toimintamalliin löytyy siitä yksinkertaisesta syystä, että EU:n oma asetuotanto ei yksinkertaisesti pysty tuotannollisesti ja laadullisesti kilpailevan Venäjän ja sen kumppaneiden varustelun kanssa.

USA:n rajoittaessa Ukrainalle toimitettavien aseiden tuhovoimaa ja toimintasädettä, sota tuntuu loppumattomalta ja Trump ainoalta merkittävältä ja todelliselta rauhaan pyrkijältä. No entäpä, jos USA antaisi Ukrainalle aseita, joilla se pystyy tekemään merkittävää tuhoa iskiessään syvälle Venäjälle? Trump oivaltaa, ettei Putin jää tumput suorana katsomaa, jos Ukraina iskee EU:n maksamilla amerikkalaisilla aseilla vaikkapa Moskovaan. EU:n tulisi viimeinkin hoksata, että Putin ei bluffaa ja kuinka vaaralliseksi sota muuttuu, jos käyttöön otetaan astetta kovempia aseita. 

Mitä korkeampaa ja tuhovoimaisempaa asevoimaa käytetään, sitä vahvemmaksi muuttuu Venäjän asema ja ydinaseista ja niiden kanto-ohjuksiin siirryttäessä jopa USA jää Venäjän rinnalla toiseksi. Tähän tilanteeseen ajautumista Trump pyrkii välttämään ja neuvotteluilla etsimään tietä rauhaan. Samaan aikaan EU:n päättäjät pohtivat neuvotellako vai ei ja jos neuvotella, kuka neuvottele ja miten pitkälle neuvottelija voi mennä. Kun vielä katsomme rehellisesti EU:n lihaksia tässä mittelössä, niillä ei pitäisi ihmeemmin uhota mihinkään suuntaan.

Vielä puolivuotta ja vuosi sitten EU:ssa puhuttiin suureen ääneen Kiina riippuvuuden katkaisemisesta ja Kiinan painostamisesta painostamaan Venäjää rauhaan. Tänään ääni kellossa on koko lailla toinen, kun EU hoksaa oman erinomaisuutensa olevan puhkeamista vailla valmis kupla. Nyt Kiina noteerataan välttämättömänä kauppakumppanina eikä Kaja Kallakset ja Henna Virkkuset esitä vajailla tiedoilla mahdottomia Kiinan vastaisia toimenpiteitä. EU:n tulee tunnustaa tosiasia ja oma pienuutensa eikä luulla olevansa rahkeiltaan maailmanmahti!

Pitäisikö siis kuunnella ja neuvotella Putinin kanssa sodan lopettamisesta ja kartoittaa Venäjän motiivit, pelot, harhaluulot ja väittämät. Jos niissä on järkeä, kannattaa neuvottelut aloittaa ja jos ne osoittavat ko. kulmakunnan vetäjän vaatimuksineen täysin hulluksi, silloin asioihin tulee puuttua välittömästi, jottei hullu pääse yllättämään koko maanosaamme ja herätä meitä realismiin kasakan naurulla. Ehkäpä Trumpin ja Niinistön viitoittama neuvottelutie on pitkä ja turhauttava, mutta mitä myöhemmin sille lähdetään, sitä myöhemmin syntyy rauha!


Linkiti: 



23 kommenttia:

  1. Kiinan suhteen on tapahtunut nöystyminen

    VastaaPoista
  2. Blogisti pelottelee ryssien aseilla. Ne tuskin toimivat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muuten lähtis kokeilemaan ! Tunti-pari niin Suomi on polvillaan.

      Poista
  3. Oleellista ei ole mitä päämiehet puhuvat!
    Merkityksellistä on teot.
    Eurostoliiton expansio on jämähtänyt ja Jenkkien missio jatkuu tilanteeseen adaptoituneena.
    Tosiasiallinen juoni on kohentaa Yhdysvaltain globaalia valtaa heikentämällä EU..ta ja Venäjää.
    Toistaiseksi homma rulettaa hyvin ja EU..n rooli on yhtä välineellinen kuin Ukrainan.
    Suuri siivu panostuksista ja kaupallisesta painostuksesta sataa Jenkkien laariin.
    Jyyroopan geimit alkaa olla pelattu ja ripustautuminen ameriikkaan sinetöity maailman tappiin.
    Kun Eurooppa on heikennetty ja marginalisoitu seuraa varsinainen BOSS mittelö.... KIINA!
    Kiina on kasvanut globaaliksi voimatekijäksi ja on ainoa varteenotettava haastaja.
    Kiinan neutralisointi on varsinainen maali ja kaikki muu kekkulointi vain esivalmisteluja , huomioitavaa Venäjän kohtalokas riippuvuus Kiinasta.
    Toistaiseksi on nähty vasta esimakua tulevasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eu on Venäjää enemmän riippuvainen Kiinasta. Venäläisillä riittää raaka-aineita ja energiaa ilman Kiinaa ja se on aseteknologiassa ykkönen

      Poista
  4. Venäjä ei ole luova tekijä. Jo toisessa rähinässä he sotivat USA-avun varassa. Söi USA ruokaa(4 478 116 tonnia ruokaa) ja ajoivat USA-ajoneuvoilla. Likimain 500000 ajoneuvoa. Meinasivat silti kuolla nälkään ja marssi Berliiniin oli silti hilkulla.
    Tämä mainittu on vain rikkana rokassa.
    Vaikka neukuilla oli omiakin aseita, jopa hyviä: esim. Degtarjev, he kopioivat kaiken, jopa Suomi konepistoolinkin. Ja huom. Le Sabre killler, Mig 15 oli suoraan Focke-Wulfin työpöydältä... ja toki Mosse 1952 oli Open Kadett 1936. Tehdas lähti neukkulaan henkilökuntineen.
    Pitää myös muistaa, että neukut saivat turpiin talvisodassa, niinkin pieneltä maalta kuin Suomi.
    Venäjä on aina ollut samanlainen paska.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotia se ei ole hävinnyt ! Eikä muuten tule jatkossakaan. Aivan sama mitä puhutaan mutta Venäjän historiassa Venäjälle on aina hyökätty milloin idästä milloin lännestä mutta Venäjä on selvinnyt. Kansa on oppinut myös kärsimään sodissa. Katsokaa vaikka Martti J Karin luento niin se auttaa ymmärtämään Venäjän toimia ja miksi Venäjä toimii niin kuin toimii.
      Jos jompikumpi on paska Venäjä vai Suomi niin se ei ainakaan ole Venäjä.

      Poista
    2. Opettele lukemaan - ja, eritoten ymmärtämään. Lend Leasen avulla puna-armeija ei kuollut nälkään, vaikka hilkulla oli.
      Pelkästään ruoka, 4.5 miljoonaa tonnia lihasäilykkeitä.
      Kaverisi stalin sai hengiltä, omia kansalaisiaan noin 5-30 miljoonaa henkilöä pelkästään vuosien 1936-1939 välillä.
      stalin. Kiva kaveri.
      Ryssä on paska.
      Muuta ryssiin kuin Ano Turtiainen....

      Poista
    3. Kiitos vinkistä, yritän opetella ja varsin ymmärtämään varsinkin niitä joiden näkemykset ovat kaltaistesi.

      Poista
    4. En ole vielä ymmärtänyt ajatusta miksi mielipiteiteni perusteella minun pitäisi muuttaa johonkin maahan. Miksi minun pitäisi muuttaa maata mutta ei hänen joka sitä ehdottaa ? Esim. muuta itse amerikkaan ajatuksinesi.

      Poista
    5. Minä olen suomalainen, sinä anonyymi "venäläinen".
      Ps. Miksi ylistät arvaamatonta, putinistista diktatuuria, jossa valmistetaan laadutonta tavaraa?

      Poista
  5. "Henna Virkkunen: EU:n on vähennettävä Kiina-riippuvuuttaan"
    Voi Henna kulta, sinä olet myöhässä kuin tervanvetäjien sanotaan olleen tuossa vähennyspuhessasi.
    Sitä riippuvuutta kun ei olisi saanut syntyä alkuunkaan ja siitä jotkut jopa varoittivat vaan heidät vaiennettiin tylysti. Muistaakseni olit itsekin siinä joukossa mukana.
    Nyt itketään kun ne jyrää meitin. No, loppuupahan euroopassa ilamstopahisten eli polttomoorriautojen tuotanto. Ja samalla loppuu muukin autoteollisuus. VALITETTAVASTI. Vaikka fossiilisten polttoaineiden ja öljyn kulutus kasvaa maaimanlaajuisesti.
    Ja meillä viherpiiperöt haluavat lopettaa kaiken elämän, että maailma pelastuu kun se hiilidioksidi-perkele. Vaikka se juuri on se elämää ylläpitävä hyvis eikä pahis. Suomi tuottaa sitä "myrkkyä" maailman mitassa vähemmän kuin on hyttysen paska itämeressä ja siltä ollaan maapallon elämän tappajia pahimmasta päästä.
    Kiina taas lykkää kaasua enemmän taivaalle vuorokaudessa kuin piskunen Suomi vuodessa.
    Elä näiden kanssa sitten ihmisiksi!
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  6. Venäjällä on luovia ja nerokkaita tekijöitä ollut paljon kautta historian. Mutta vallanpitäjät usein onnettomia ennenpitkää, kuten Putin nyt. Putinia ei kai kaada kuin oma kansa. Joten kai lännen pitää kurjistaa venäläisten elämää rajoille? Aika vaikeaa on taas kerran. Minkäs teet, tämmöisiä ollaan näemmä?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putinilla on kansan tuki ja luottamus kuten aina on ollut Venäjän hallitsijoilla. Toisaalta Putin käytännössä "kertoo" laajan asiantuntijajoukon näkemykset eli käytännössä on aivan kuka Venäjää johtaa tässä mielessä. Tällä hetkellä se on Putin.

      Poista
  7. Harvinaista, että tästä aiheesta blogin alustus ja sen tekijä katsoo todellisuutta silmiin ja toteaa realiteetit. Suomessa on menty Naton selän taakse "ilkkumaan" Venäjälle mutta se on pahinta mitä voidaan tehdä isossa kuvassa. Suomelle mm. Venäjän kauppasuhteet olisivat helpotus nykyiseen alati kiristyviin säästöihin/palveluiden karsimisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellisintä on se, että tämä on persun blogi.

      Poista
    2. Jokainen voi ajatella, myös solisaliratti.

      Poista
    3. En ole huomannut Suomen ilkkuvan venäjälle kenekään selän takaa. En sen enemppä Naton kiinan tai minkään muun taikka tahon. Syytä kauppasuhteiden katkeamiseen on kyllä moskoviassa musikoiden haettava peilistä. Sieltä se löytyy vasilin poikien naamasta joka peilistä näkyy.

      Poista
  8. Ryssä tuli Afganistanista pois nöyryytettynä. Niin loppui viros miehitys ja moni niistä muistakin.
    Kaatui se itäsaksakin ja venäjä tulee myös hajoamaan osiin.
    Vallankumousta odotellessa

    VastaaPoista
  9. Venäjän ydinaseylivoima on huomioitava, se on realiteetti.

    VastaaPoista
  10. Venäjä taitaa kokea varautumisen hyökkäykseen uhkana, koska heillä puolustautuminen on liian usein merkinnyt ennaltaehkäisevää hyökkäystä!

    VastaaPoista
  11. Asiaa bloggarilta.
    Tässä on myös hyvä arvio luettavaksi.
    Vieraskynä: Tähän Venäjä valmistautuu – Siksi se on vaarallista
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a1795e5c-4bd6-4ee7-8b68-567405d7d6b0

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!