sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

SNADI STADI VASTAAN SUURSUOMI

Luulisi äkkipäätä, ettei moista kisaa käydä, kun pääkaupunkiseudulta tulee 59 kansanedustajaa ja muusta Suomesta 141- ikävä kyllä niin se vain on, että perustuotannon ja lähes kokonaan vientiteollisuuden kannalta tuottamaton pääkaupunkiseutu dominoi valtakunnallista päätöksenteon huippua. Nyt tarvitaan selvää tuntuvaa muutosta eli voimakastoimisia maakuntien päättäjiä.


Pohdi siis kerran tai kaksi, miten äänestät. Oletko valitsemassa oman maakunnan ehdokasta, kuka saa suunsa auki ja kykeneen tekemään, yli puoluerajojen, yhteistyötä maakunnan kansanedustajien kanssa. Maakuntien edustajista, jotka nöyrästi marssivat pääkaupunkiseudun median/puolueen napahenkilöiden osoittamaan suuntaan, ei ole sinulle itsellesi mitään riemua!


Nykyinen hallitus on sotkenut Suomen niin syviin velkoihin, että viimeistään tulevan eduskunnan tulee lopettaa rahan haaskaaminen pääkaupunkiseudun haihattelijoiden toiveiden mukaisesti. Jokainen Kiasmoihin ja vastaaviin, kuten pääkaupunkiseudun idioottimaisen kalliisiin liikennejärjestelyihin, uppoava euro rahoitetaan maakuntien työllä ja on pois maakuntien välttämättömistä peruspalveluista.

2 kommenttia:

  1. Olen kanssasi samaa mieltä rahojen kylvämisessä, mutta katselin viime kokouksen pöytäkirjaa Uudenkaupungin kaupungin hallituksen kokouksesta, jossa oli esillä rahan jakaminen Crusell viikolle. Kaupunki antoi 45000 euroa ja sama sakki sai lisäksi Taiteiden edistämiskeskukselta toisen mokoman summan. Käytit asiasta puheenvuoron, mutta silti kokouksen päätös oli asiassa yksimielinen. Jos kerran olet asiasta jotain mieltä, niin odottaisin, että toimisit kuten mielesi. Terveisin ruohonen.urho@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynneistä ja kommentistasi. Kun minua ei kannatettu, ei syntynyt vastaesitystä ja päätös kirjattiin yksimieliseksi.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!