PÖLHÖLÄSSÄ TOTEUTUMATON ON TOHELOINTI HISTORIAA

Suunnitelmallisuutta ja omaisuudesta huolehtimista pidetään hyveenä varsinkin silloin, kun ne palvelevat kaiken rahoittajaa veronmaksajaa. Mainituissa onnistuminen näkyy kuntalaiselle kahdella tavalla: joko palvelut ja elämisen puitteet paranevat tai verot ja taksat laskevat. Mikäli kaikki menee oikein putkeen valmistelulta ja toteutukselta, molemmat mainitut seikat voidaan kirjata pluspuolelle. Tuolloin mainittu yhteisö alkaa houkuttaa laadukkaalla ja kohtuullisella verottamisella uusia asukkaita ja niinpä verot laskevat edelleen samalla, kun varat uusiin investointeihin lisääntyvät. Suomesta löytyy muutamia kuntia, joissa asiat on hoidettu niin, että ne kasvavat vahvasti. Meidän pölhölässä taas kaikki on mennyt enemmän tai sitäkin runsaammin pieleen jo 1990-luvulta, jolloin sen asukasluku kasvoi ja lähenteli 19 000 ja varallisuus ynnä tulot lähentelivät asukasta kohden mitattuna Suomen huippua. 

Mainittu 1990-luku lukeutui positiivisten innovaatioiden ja kasvun aikaan. Tuolloin päättäjät tähtäsivät realistisin suunnitelmin hallittuun, entisiä ja uusia asukkaita, palvelevaan kasvuun. Päättäjien suunnitelmista löytyi ideoita korttelikoulusta aikuiskoulutukseen ja laadukkaista peruspalveluista melleviin palveluihin. Tuolloin edettiin laadukkaan Lahikaisen aikoja, jossa melkoista roolia näytteli yhteistyö ja ymmärtäminen yli puoluerajojen ja tuloerojen. Elettiin yhteishengen ja siitä sikiävän kasvun aikaa. Sitten tapahtui muutoksia niin päätöksenteossa kuin mediassa. Vähitellen kehitys hiipui ja käännyttiin taloudellisen depression ja väkikadon tielle ja menetyksen kehto muuttui taantumukselliseksi Pölhöläksi. 

1990-luvun lopulla menestys kääntyi tappioksi, josta kehkeytyi oikea tappioiden ketju. Viimeinen menestys lienee ollut ns. mustana perjantaina syntyneiden autotehtaan työttömien synkän tilanteen pelastaminen kaupungin kanssa. Tuota merkittävää manööveriä maksettaneen yhä, mutta se oli hienó yhteisöllinen teko heikompien ja autotehtaalta irtisanottujen työntekijöiden taloudellisen romahduksen estämiseksi. Tuon jälkeen kaupungissa aloitettiin elinkeinopainotteinen kehityspolitiikka, jonka tarkoitus oli laajentaa elinkeino pohjaa. Päättäjien/valmistelun tavoite vähentää autotehtaan laskujen vaikutusta kokonaistalouteen. Kun nyt katsotte vallitsevaa tilannetta, voinette todeta ettei tuota tavoitetta saavutettu menneinä vuosikymmeninä. Syy lienee se, että täältä puuttui elinkeino-osaaminen ja siksi satsattiin jälkeenjääneeseen 1970-luvun hallipolitiikkaan.

Yrityksestä valmistelua ei voi syyttää, sillä vuosien varrella kaupunki oli äärettömän aktiivinen. Elinkeinohankkeiden alkuhuumassa kaupunki omisti jopa avaruusaluksen ilmastointilaiteyhtiön tai jonkin ihme yrityksen osakkeita. Samaan kovan yrityksen ketjuun liittyy Suuri seikkailu, Jonna Saturn, Kolibriauto, Tontonmäki, Euroopan suurin teräspalvelukeskus, luksusvuokratalo, etanolitehdas jne. Valmistelua ei siis voi väittää laiskaksi, mutta ehkäpä päättäjät olisivat voineet ottaa oppia vaikkapa yleisurheilusta ja rajoittaa yritysten määrää vaikkapa viiteen eikä miljoonan toisen perään valua hyödyttömiksi osoittautuneiden yritysten kautta turhuuteen. Toisaalta päättäjien käytöksen ymmärtää, koska he ketkä varoittivat mainitun politiikan virheistä, haukuttiin julkisesti paikallislehdessä ja tehtiinpä heistä jopa tutkintapyyntöjä poliisille. Tutkintapyynnöt eivät koskaan johtaneet lakitupaan, vaikka tuomariksi ryhtynyt lehti haukkui tutkintapyyntöjen kohteet kelvottomiksi päättäjiksi.

Kolmekymmentä vuotta on kulunut vallitsevalla tyylillä, väki väheni 15 000 asukkaaseen ja kaupungin velka taakka kasvaa. Menneet viikot osoittavat murheellisesti etteivät päättäjät, osittain samat ja osittain uudet, ole oppineet menneiden vuosikymmenten dramaattisista kaupungin kasvun ja tulevaisuuden tuhonneista päätöksistä yhtään mitään. Niistä jopa kielletään puhumasta, kysymättä pitää hyväksyä uudet idioottimaiset suunnitelmat. Marsun vikinällä johdetusta tai paimennetusta kaupunkiorganisaatiosta ja johdon opettamisesta menestyksen tekoihin voi tylysti todeta: eikö ole helpompaa hankkia koira opastamaan ja paimentamaan kahelia laumaa kuin toivoa plus yrittää väkisin opettaa vikisevää marsua haukkumaan ja paimentamaan holtitonta töppäilijöiden punakaartia!