keskiviikko 29. huhtikuuta 2026

VIHREÄSIIRTYMÄ - SIIRSI SUOMEN HELVETTIIN



Ville Komsi ja Kalle Könkkölä avasivat vihreille ladun eduskuntaan. 1979 Koijärven kuivatusta vastustamisesta julkisuutta saanut maailman luonto ensin -ajatussuunta kasvoi liikkeeksi ja jopa merkittäväksi puolueeksi varsin nopeasti: vuonna 1987 eduskuntaan ja jo 1995 ensimmäisenä Euroopassa vihreät istuivat maan hallituksessa, jossa ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerin salkkua kantoi helsinkiläinen Pekkaa Haavisto.


Alkuun vihreäliike keskittyi konkreettisesti kotimaan asioihin, joissa Suomen ympäristöasiat, vammaisten asema ja naisten puolustaminen olivat puolueen päätavoitteina. Pian vihreät muuttuivat ja sulautuivat suomalaiseen puoluekenttään. Ongelma oli siinä, että niin vihreissä kuin politiikassa yleensä, teräväkyynärpäiset pyrkyrit ottavat vallan. Näin kävi vihreissäkin, josta Suomen näkyvin vihreä, Seppo Linkola erosi, koska piti vihreitä liian mm. kompromissihakuisena eli käytännössä puoluekihojen henkilökohtainen eteneminen suomalaisessa politiikassa nousi tärkeämmäksi kuin puolueen alkuperäiset perustavoitteet.

Vihreiden kannatus muodostui merkittävän vahvaksi Helsingissä ja siten helsinkiläisten asema vihreissä. Vihreät ajatukset saivat mainiosti tukea pääkaupungissa majaa pitävältä valtamedialta ja pian kävikin niin, että kotimaiset ympäristöasiat jäivät globaalien ekokauhukuvien jalkoihin ja puolueen ykkösajatukseksi Suomessa jäi kaupunkikeskeinen kehitys ja sen voimistaminen hintaan mihin tahansa. Suomessa vihreissä keskityttiin neuvomaan kuinka muualla maassa tulee elää. Maakunnissa eläviä ihmisiä käytännössä halveksittiin ja vihattiin, kuten Fatim Diarra törkeissä lohkaisuissaan osoitti.

Samalla, kun puututtiin maakuntien elämisentasoon ja sen kalleuteen esim. jätevesi säännöillä, joilla edellytettiin 50 kilometrin päässä rannikosta asuvaa pariskuntaa rakentamaan 20 000 euron jätevesipuhdistamo, jotta Itämeri säilyy, jatkoi Helsinki, jossa vihreät käyttivät valtaa kivihiilisaasteiden puskemista taivaalle ja liikennejätöksiä sisältäneen lumen kippaamista Itämereen. Samalla Euroopan päättävissä pöydissä meidän vihreät päättäjät katsoivat läpi sormien esim. Euroopan harjoittamaa ryöstökalastusta, josta aiheutui huomattava osa nykyistä pakolaisaaltoa. Itse pakolaisuuden syihin eivät vihreät halunneet vaikuttaa niitä poistuvasti, mutta pakolaisuuden seurauksiin iskettiin ja isketään vieläkin rahaa merkittävästi.

Vihreän puolueen syyttäminen Suomen nykyisestä taloudellisesta tilasta on aivan väärin, sillä vihreä ajattelu levisi muihinkin puolueisiin jo 2000-luvun alussa ja muistakaapa useat edelliset vaalit, niissä vasemmistoliitto ja demarit halusivat olla vihreämpiä kuin vihreäpuolue itse. Ja kun pyritään olemaan vihreämpiä kuin muut siirtyy haihattelun raja taivaisiin. Tästä taas johtuvat toinen toistaan mustemmat tulevaisuuden uhkakuvat ilmastonmuutoksesta ja vastaavista, joihin verovaroin panostamalla ja lakeja luomalla satsaamalla rajoitetaan ihmisten liikkumista, asumista ja tehdään maakunnissa asuminen kohtuuttoman vaikeaksi ja kalliiksi.

Aivan oma lukunsa vihreässä siirtymässä on kaupungistumisen kiihdyttäminen eli pääkaupunkiseudun asuntokupla, joka puhkeaa juuri nyt. Kun yritys pyrkii toimimaan siellä, missä maa on halpaa ja tuotantopuitteet edulliset ja työntekijöiden elintaso kohtuullinen, rakennetaan yhteiskuntavetoisesti vuokra-asuntoja sinne, missä maa on liian arvokasta ja eläminen kohtuuttoman arvokasta eli ihmisille rakennetaan taloja, joissa heillä ei ole varaa asua. Moiseen toimintaa täytyy saada rahat jostain eli vuokra-asuntotuen keräämiseksi verotetaan maakuntien vientiyrityksiä ja työntekijöitä. Samalla maakuntien yrityksiä lopettaa kannattamattomina ja työttömäksi jääneistä työläisistä tulee pääkaupunkiseudun tuettua vähävaraisten legioonaa.

Meidän vihreäsiirtymä perustuu haihatteluun, joka taas perustuu tietämättömyyteen, josta Sofia Virta antoi karmaisevan esimerkin. Tuon hän teki vähän ennen kuin puhui itsestään pääministerinä. Herra varjele Suomea tuolta hetkeltä, kun Sofia Virta istuu Suomen pääministerinä. Hän sopii siihen tehtävään yhtä hyvin kuin saatana paratiisin pomoksi. Mutta mitä S. Virta sanoi? -Hän sanoi yritystukien maksettavan sairaanhoitajien palkoista! Pöyristyttävää tietämättömyyttä! Suomi pyörii vientiteollisuuden yritysten ja työntekijöiden työllä ja niistä verotettavilla varoilla. Sairaanhoitajia tarvitaan ja ilman heitä vientiteollisuuden työntekijöillä on hankalaa, mutta marssijärjestys, jolla kuvio katetaan, vaatii ensin työtä ja verotuloja.

Suomen 18 viimeistä vuotta ovat olleet taloudellisesti miinus merkkisiä ja sen voi kytkeä vihreään ajatteluun ja sen leviämiseen. Politiikassa käytännön asiat ovat jääneet taustalle, juuri mainitun asian vuoksi. Ensin luodaan mahdoton sote-kuvio, tuodaan valheella maahan tuottamattomia ihmisiä ja lopulta todetaan, tämä on mahdotonta ongelmaa korjaavien eikä aiheuttavien päättäjien syy. Suomen ainoa toivo piilee maakuntien tavallisen kansan seasta nousevista tavallista elämää eläneistä kansanedustajista. Kun he korvaavat nykyiset poliittiset pyrkyrit ja pistävät pääkaupunkiseudun vihertävät valmistelijat kuriin alkaa Suomi jälleen pärjätä!

3 kommenttia:

  1. Fat I`m Darra on vai lihava ja tyhmä neekeri, jonka sanomisia ei tule ottaa sen vakavammin kuin keskiverto somppuneekerin. Sofia Virran tyhmyys. Se kyllä säälittää.

    VastaaPoista
  2. Viheliäiset eiku viheriäiset ovat hyvin omaksuneet ainakin demareiden käyttämän eläänohjeen: Älkää tehkö niin kuin minä teen vaan tehkää niin kuin MINÄ SANON!!
    Hei avuksen jälkeen joku himopyöräilijä jo teloi itsensä turhavuoren ranna sillalla, kas kun järki esi saonut että siellä on niitä isoja liikuntasaumoja vaikka media oli asiasta jutuja pullollaan.
    Ja missä päin helsinkiä ne vaativat, että rantaan pitää tehdä uusi pyöräilyreitti ettei tarvitse polkea mäkeä ylös. Oliko jossain lauttasaaren suunnalla??
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Nyky vihreillä ei käytännössä ole mitään tekemistä alkuperäisen toiminnan kanssa , järjestön metamorfoosi on ollut täysin uskomaton .
    Mitähän Linkola tuumaili populaation paisuttamisesta maahanmuutolla? kun omassa totalitarismissaan muistaakseni olisi
    rajoittanut väkiluvun 30000 koko maassa laskettuaan luonnon resurssien siihen riittävän.
    Turha edes mainita täyskäännöstä suhtautumisessa ydinvoimaan jota on järjellä enää vaikea käsittää , tosin alan viherpesua on
    harrastettu maailmanlaajuisesti ilmastohumppaan vedoten.
    Koko viherhörhöily on täysin irrallaan kaikesta todellisuudesta ja sillä onkin ollut lähinnä optionsa toimia mainostoimistona
    viherteknologiasta verta imevälle teollisuudelle ja kaupallisille keinottelijoille.
    Globaali mielitauti on jo edennyt terminaalivaiheeseen ja vihertymisen johdolla lännestä sammuvat valot lopullisesti , edessä on epämääräinen teknologinen feodalismin aikakausi. Olet onnellinen pimeässä ja kylmässä maakuopassa kun et omista mitään ja samalla maapallo pelastuu rikkaiden vaurastuessa!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!