KÖYHYYSTUTKIJAN PERINTÖ - LISÄÄ KÖYHYYTTÄ!

Viimehallituksessa istui ihka oikea köyhyystutkija ministerinä -Tokko on köyhille kalliimpaa ministeriä tai hallitusta aiemmin nähty ja koettu. Ainoa asia, jonka eteen olemme voineet tuon hallituksen jäljiltä laittaa plus merkin on kurjuuden ja köyhyyden kasvu Suomessa. Ei riitä, että suomalaisten köyhyys on lisääntynyt, vaan tämän lisäksi maahan tuotettiin ulkomailta köyhiä. Näin koko paletin voittajat löytyvät köyhyystutkijoista, joilla piisaa uutta erialaista tutkimumateriaalia eli köyhiä. Siihen porukkaan sopii köyhiä kristittyjä, islamilaisia ja varmaan joukosta löytyy joku budhalaisen filosofian oppeja ammentava köyhä. Näin Suomi muuttui köyhyystutkijoiden paratiisiksi eli pohjattomaksi köyhyyden kaivoksi, josta tutkijoiden sopii ammentaa materiaalia!

Yliopistojen tulisi palvella sen omistajaa ja rahottajia eli kansaa, ratkomalla sen ongelmia ja parantamalla tavallisten tallaajien elämistä ja olemista. Köyhyystutkimus osoittaa jotain vallan muuta. Sille köyhät ovat tutkimuksiin alistetytuja numeroroita ja niiden ryhmiä vailla vähäistäkään inhimillisyyttä tai edes tavoitetta köyhyys ongelman ratkaisuun saati kokonaisvaltaiseen korjaamiseen. Vai uskokooko joku tai edes köyhyystutkija tosissaan siihen, että köyhyystutkijoita lisäämällä köyhyys poistuu Suomesta saati edes vähenee maassamme? Todellisuus kumpuaa siitä, että jokaisen köyhyystutkijan palkka ja tutkimuskulut ovat pois kansan yhteisestä potista ja kasvattavat miinusmerkkistä lukua viimeisen viivan alla. 

Yliopistoja tarvitaan, kuten korkeakulttuuria  ja hömppää. Turvaamalla esim. yliopistojen kautta Suomen osaaminen ja menestyminen kansainvälisillä markkinoilla, tuetaan jokaisen suomalaisen elämisentasoa. Sama pätee siihen, jos karsitaan ns. turhaa tutkimusta vai tarvitaanko köyhyystutkimusta, joka käytännössä todistaa itsestäänselvyyden: mitä vähemmän tienaat, sitä köyhempi olet. Kun lopulta köyhyystutkijat pääsevät porukassa ratkomaan mainittua ongelmaa, syntyy siitä sellain kallis solmu, joka maksaa, mutta jota ei avaa pirukaan, vaan syntyy keskenään väittelevien näkökantojen ja vaihtoehtojen massiivinen eripura, joka kasvavana kuluna ruokkii itseään. Köyhyystutkijankin tulisi muistaa, että tämä maa elää työstä ja tarkemmin sanottuna vientiteollisuuden yritysten ja duunarien työstä ja maa- ja metsätaloudesta. Kun niille annetaan toimintaedellytykset ja kasvun mahdolllisuudet, menee pian muillakin paremmin, lopulta myös köyhyystutkijoilla!