Timo Soini vei Persut vaaleihin ryvettymättömänä työväenpuolueena ja ääniä tuli. Jos Demrit eivät olisi vaihtaneet Urpilaista ay-johtaja Rinteeseen, olisi varmaankin puhuttu Persujen osalta kaikkien jytkyjen jytkystä. Vasemmistoliiton kannatus kohosi kansan keskuudessa, kun puheenjohtajavalintaa käytiin. Monet odottivat, että viimeinkin perinteinen työväenpuolue saa johtoonsa työläisen, joka tuntee tavallisen pakertajan arjen.
Toisin kävi. Vasemmistoliiton johtoon valittiin kansainvälistä oikeutta opiskellut Li Anderson. Tavallaan demarien juristi johtaja Rinne sai kumppanikseen yhden sortin, jos ei juristia, niin ainakin lakia lukeneen naisen. Tämä tietää takuuvarmasti sitä, että tavallisen tallaajan tunnot ja ongelmat eivät välity perinteisten työväenpuolueiden kautta päätöksentekoon. Sen sijaan juristien ja virkahenkilöiden leipä levennee, pitenee ja heillä on myös entistä mehevämpää leivän päälle pantavaa.
Eduskuntavaaleissa 2015 äänestysprosentti oli, kiitos Soinin työväenpuoluelupausten, toistamiseen yli 70%. Ikävä totuus on se, että lähes 30% suomalaisista ei usko äänestämisen parantavan heidän olojaan. Tämä epäuskoisten joukko koostuu tavallisista suomalaisista arjen puurtajista ja työttömistä. Kyseessä ovat juuri he keiden ongelmien poistamiseksi perinteiset työväenpuolueet aikoinaan taistelivat ja jotkut menivät jopa barrikadeille saakka puolustamaan tavallista duunaria.
Tuntuu omituiselta mikseivät perinteiset työväenpuolueet halua kasvattaa kannatustaan perinteisen työväestön keskuudessa, kun sieltä löytyy selkein potentiaali vaalimenestykseen. Aikoinaan työläiset perustivat puolueet, liikkeet ja yhdistykset ajamaan omaa etuaan. Tänä päivänä puolueet täydentävät itse itseään sopivien pikkukihojen valitessa itselleen sopivan johtajan. Kuvitelkaapa Vasemmistoliiton tilannetta, jos sen johtajaksi olisi päätynyt tavallista arkea tunteva duunari. Hän veisi, nostamalla tavallisten kulkevaisten ongelmat esiin, puolueen valtavaan vaalivoittoon. Mutta samalla uudet tuulet pyyhkäisisivät nykyiset kihot irti puolueen vallankahvasta. Kaikki herrat ja hienohelmat lentäisivät pihalle, kun raavas täyttäisi heidän paikkansa puolueen johtotehtävissä.
Kuten Paavi Borgia käytti kirkkoa ja uskoa henkilökohtaisten ja lähimpien etujen parantamiseksi, samoin omat poliittiset "borgiamme" ajavat häikäilemättömästi omaa ja omiensa etuaan. Vai luuletteko jonkun ns. työväenpuolueen monikautisen juristikansanedustajan haluavan tuplata eduskuntaryhmänsä koon tavallisilla duunareilla? -Ei varmasti, silloinhan hän menettäisi asemansa eikä kukaan edes omassa ryhmässä kuuntelisi hänen teoreettisutopistisia inhimillisyyssaarnoja.
Rinne puolestaan pyrkii demareissa vakiinnuttamaan epävarman asemansa nuolaisemalla urpilalaisten suuntaan esittämällä Urpilaista puolueen presidenttiehdokkaaksi. Ylimielinen ja omahyväinen Urpilainen muistetaan lähinnä Kataisen oikeana kätenä, poseerauskuvista sekä luokka petturi -huutojen kohteeksi joutumisesta. Urpilainen herättää lähinnä kiukkua nukkuvissa äänestäjissä ja persuja työväenpuolueena äänestäneissä kansalaisissa. Ilmiselvästi Rinnekin pelaa itselleen aikaa esiin nostaessaan Urpilaisen.
Vasemmistoliitto ja demarit ovat selkeästi kääntäneet selkänsä ns. työväestölle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!