YLE:n hömppää katsotaan. Tästä tarjoaa hyvän esimerkin ohjelma Elämäni biisi, joka kerää tv-vastaanottimien ääreen jopa reilut 400 000 katselijaa. Nyt tuo ohjelma toteutetaan verovaroilla, kun vaihtoehtoisesti sen voisi MTV toteuttaa mainosrahoitteisesti ja MTV osaisi tehdä sillä vieläpä kunnon tilin. Nyt YLE ajaa alas maakuntaohjelmia, jotta voi tarjota pakkorahastuksella jotain sellaista, jolla naapuri tekisi verotettavaa voittoa. Eikö syntyisi harvinaisen selvä win win -tilanne, jos po. ohjelma siirtyisi MTV:lle takomaan sille rahaa ja YLE käyttäisi näin säästyneet varat vaikka maakuntatoimitusten voimistamiseen ja lähetysten palauttamiseen ennalleen. On lähinnä säälittävää, kun samoja muutaman minuutin maakuntauutisia luetaan Radio Suomessa pitkin päivää - päivän edetessä kuulijat ovat saaneet netin kautta tiedot tapahtumista, joten nykyinen toistojen toisto on aivan turhaa varojen haaskausta.
Ikäväksi nykyisen tilanteen tekee se, että huonontaessaan uutistoimintaansa ja satsatessa viihteeseen YLE ajaa MTV:n taloudelliseen ahdinkoon. Tämä tapahtuu vielä aikana, jolloin MTV:n uutisoinnin laatu nousee kohisten. Esim. aamulähetyksissä MTV:n tarjonta voittaa monipuolisuudellaan YLE:n samat naamat viikosta viikkoon esim. jälkiviisaissa kertomassa kuinka sinun tulee ajatella. MTV:n talouden ahtaudesta kielii se, että yhtiö aloittaa juuri nyt muutosneuvottelut, joissa henkilökunnan vähennystarve koskee 45 työntekijää. Mielestäni tuntuisi paremmalta, jos muutama hömppäformaatti siirrettäisiin YLE:ltä MTV:lle. Tuolloin verovaroja vapautuisi YLE:n muihin toteutuksiin ja MTV tekisi kunnon tulosta hyödyntämällä Suomen parhaiden hömppäohjelmien tarjoamaa mainosmahdollisuutta. Toinen toimiva vaihtoehto saattaisi syntyä, jos valtion taholta tehtäisiin tarjous MTV:lle: millä summalla se pyörittäisi laadukkaasti maakuntalähetyksiä? Miltä tuntuisi, jos maakuntalähetysten väki, kalusto ja kiinteistöt siirrettäisiin vuotuisella 100 miljoonan euron toteutusrahalla höystettynä YLE:ltä MTV:lle?
Ylen johtajahan tuli Maikkarista, joten tiesi mihin iskeä.
VastaaPoistaKai tämäkin oersujen vika
VastaaPoistaKai tämäkin on persujen vika
VastaaPoistaEi yle:n tehtävä ole kilpailla katselijoista viihdeohjelmilla veronmaksajien rahoilla
VastaaPoistaYle on nyt ihan hakoteillä! Ylen viihdeohjelmat maksulliksiksi.
Ihme touhua ja kumma kyn tuohon ei eduskunta puutu.
VastaaPoistaAsiaa. Kaipaan dokumentteja, scifielokuvia, asiaohjelmia, uutisia muutenkin kuin uusintoina, hyvin laaja-alaisia, globaaleja uutisia. Onko todella niin, että YLE:n kirjeenvaihtajat eivät itse osaa tehdä kohdemaastaan paikallisia uutisia?
VastaaPoistaKopiota ja yle kopioi lehdistä probakandaa
Poista