sunnuntai 22. kesäkuuta 2025

5. ARTIKLA LAUKEAA: SUOMALAISIA SINKKIARKKUIHIN


5. artikla otettiin käyttöön viimeksi kaksoistornien joutuessa terroristihyökkäyksen kohteeksi, taisi muuten olla ainoa kerta, kun po. pykälää sovellettiin käytännössä. IRAN tuskin valtiona uskaltaa tehdä iskuja USA:ta vastaan, mutta kaiken maailman järjestöjä, jotka kykenevät tekemään tuhoa siviilikohteissa, löytyy siltä suunnalta ja saman henkisistä porukoita, kuten kukkia kedolta. Sekin tulee huomioida, jotta IRAN:n ehkäpä näkyvin valtiollinen tukija, ydinasevaltio, Pakistan on liehitellyt sanoissaan USA:ta, joten valtiollista apua IRAN ei saa. Tämän vahvistaa sekin, että mitä ilmeisimmin. Trump keskusteli ennen Putinin kanssa ennen po. iskua po. iskusta. Ehkäpä valtioiden päämiehet tekivät kauppaa, jossa toinen antoi luvan hyökätä liittolaismaahansa ilman seurauksia ja toinen säästyi vastaavasti entistä kovemmista pakotteista.


Viimeistään nyt kaikki NATO:n jäsenmaat nousevat varpailleen, peläten terrori-iskua suunnalta, joka osoittaisi kaapin paikan suurelle saatanalle USA:lle ja sitä sokeasti ja nöyrästi seuraaville pikkupiruille. Sellaisen iskun tulisi näyttää mahdollisimman järisyttävältä ja sellaisen tekeminen USA:n lienee, iskuihin varautumisen vuoksi jokseenkin mahdotonta. Mutta entäpä muut liittolaisvaltiot: voiko Eiffel-torni kaatua pariisilaisten niskaan tai Lontoon silta viimeinkin pudota alas yhdessä Big Benin kanssa? Veikkaan, että usealla suunnalla pohditaan moista näpäytystä ja niitä voi tulla piankin. NATO-maat tarjoavat terroristeille, joilta puuttuu rohkeus plus voima iskeä sotilaskohteisiin, runsaasti siviilivaihtoehtoja. Näihin käydään mahdollisesti säälittä vailla inhimillisyyttä tahikka ilman vähäisempiäkin tunnontuskia, kuten Hamasin hyökkäys Israeliin osoittaa: kohteena siviilit, lapset, naiset, sairaat, vammaiset tapettiin mitä niljakkaimmin tavoin. 

Tulevan iskun, jota toivottavasti ei tule, kohteena saattaa olla joku pienempi NATO-valtio, kuten Suomi. Jos meillä kansanedustaja voi terrorisoida yhteiskuntaa töhrimällä seiniä niin, minkälaiset mahdollisuudet aukeaa alan terrorismin huippuammattilaisille joilta puuttuu rohkeus kohdata sotilaita, mutta ei moraalia eikä rahaa tappaa siviilejä. Kuinka helppoa olisi esim. rojauttaa Pasilan torni muutaman tuhannen suomalaisen ja Hurtvall areenan päälle, kesken konsertin? Ja pohtikaapa mitä tuollainen tempaus vaatii: nettiosaamista, pari apulantasäkkiä, XXXX ja pari dronea - muutamalla satasella saat aikaiseksi merkittävän jytkyn. Entäpä, jos tuollainen isku tapahtuu jossain ja se laukaisee 5. artiklan voimaan, lähteekö mm. suomalaisia sotilaita toteuttamaan kostoiskuja, kuten aikoinaan tapahtui? Melkoiset ovat maailman melskeet ja mullistukset elämän varmuuteen. Näistä ei pahemmin hölisseet Aaltolat ja muut sivarit, kun Suomen kansaa talutettiin ja manipuloitiin NATO-myönteiseksi! 

lauantai 21. kesäkuuta 2025

HALLA-AHON YLÄTTÄVÄN YLELLINEN ARVONNOUSU








Kultaranta keskustelujen parasta antia lienee tarjonnut haastattelu, jossa vastaajina istuivat presidentti ja eduskunnanpuhemies. Tuskin kukaan rehellinen voi mitenkään kiistää Halla-ahon onnistumista kyseisessä rupeamassa. Samassa yhteydessä täytyy antaa pisteet presidentille, kuka pärjää paljon minun odotuksiani paremmin. Joskin ulkopolitiikan ykkösvetäjän ja puolustusvoimien komentajien kuuluu johtaa vähän toisenlaisia marsseja kuin homojen paraateja - tuskinpa tuosta kuitenkaan on isommin haittaa kenellekään. Olen kuunnellut alun YLE Areenasta Halla-aho podcastia ja positiivisesti yllättynyt kuulemastani. Toteutus perustuu tapahtumien ja ihmisten näkijöihin ja tuntijoihin, joten otaksun homman edenneen kuten kuunnelmassa se kulkee. Ryhtykääpä kuuntelemaan kyseinen podcast, se on yhteisillä rahoilla ja loistavin näyttelijöin kuten muutenkin onnistunein taustavoimin toteutettu! Tuosta alta löytyy linkki, Olkaa hyvä!


LINKKI:



torstai 19. kesäkuuta 2025

MEDIA SALAA MUNAUKSET JA SE MAKSAA




Median sisällöntuottajissa eli toimittajissa tapahtui totaalinen romahdus menneinä vuosikymmeninä. Aiemmin tarjottiin tietoa selkeiden tunnusten alla ja jokainen tiesi miten nuo tunnukset vaikuttivat uutisointiin. Tänään median lonkerot julistavat riippumattomuutta ja väittävät julistavansa totuutta valtakunnan tasolta tuppukylien uutisvälineisiin. Kaikki tuo höpö höpö turvaa loputtoman valtapelin asetelmat, jossa sen kahmiminen nousee tärkeimmäksi kuin vallan käyttö. Jos yksityisessä yrityksessä alamäki jatkuisi kymmenet vuodet, se vaihtaisi johtoa tai häviäisi markkinoilta kilpailijoiden pyyhkiessä yli ja ohi. Toisin on kuntayhteisössä, jossa taksoja sekä veroja korottamalla kyetään pitämään laiva laita sen verran pinnalla, ettei se hörppää ja huku. Sopii kuitenkin kysyä, miten samat tyypit saavat valmistella ja päättää asioista, jos kaikki menee pääsääntöisesti seinään? Ilman mediaa moinen ei onnistuisi - se pitää takapakin valmistelijat ja taantumuksen takaajat korkeissa asemissa.

Avoimuus kirjattiin kaupungin toimintatapoihin jo ammoisina aikoina. Sen perään huudetaan, mutta kuka vaatii konkreettisesti avoimuutta? Kuka sanoo suoraan, että meillä ei ole varaa miljoonan euron tekonurmeen ja esitä samalla mistä se on pois, sillä rahaa ei löydy rajattomasti. Kun köyhän rahoja käytetään, syntyy jokaisessa hankkeessa vastakkainasettelutilanne: jos upotamme 150 000 euroa jonkin parkkipaikan asfaltointiin, on se muualta pois - pyörätiet ovat vähemmällä kunnostuksella ja vastaavan verran huonommassa kunnossa ja liikenneturvallisuus kärsii. Ilman vastakkain asettelua, jota media ei tee, jää kuva, että toteutetut hankkeet kuuluvat välttämättömiin investointeihin eikä niihin käytetyt varat ole mistään pois. Oikea uutisoinnin kukkaseksi nousi: ei meillä ole hätää, kun taseessa löytyy rahaa. Käytännössähän taseen miljoonan euron arvo muuttui miljoonan purkukuluksi. Jos "toimittaja" olisi asettanut taseen ja todellisen talosuistilanteen vastakkain, olisi hölmömpikin hoksannut, miltä tulevaisuutemme nyt näyttää. Iäkkäisiin ihmisiin printtimedia vaikuttaa äärettömän paljon ja siksi printtimedian toimittajien ammattitaitoon ja päämääriin tulisi kiinnittää huomiota ja kodistaa vaatimuksia.




Pidän jokseenkin koomisena meidän Suomen parhaaksi palkittua keskustaa. Onkohan palkintoraati edes käynyt kokemassa keskustaamme esim. talvi liukkaalla, jolloin keskustassa ei pyöräillä saati kävellä tai edes ajeta pienellä autolla. Seuraavassa korttelissa sijaitsee legendaarinen tupsula, jonka kiinteistön kaupunki osti ja antoi maksutta yhden valtuutetun ja hänen kavereidensa käyttöön. Eikö tuossa ole jo kaksi jymyuutista, joihin ammattitaitoinen toimittaja puuttuisi. Mutta meillä kukaan ei noteeraa moisia vaikka kuinka avoimesti otat asian esille. Sama koskee Janhuan ihmetaloja, jotka kohta ovat odottaneet asukkaita kymmenen vuotta. Jos kysyt niiden perään, todetaan. Ei kaupunki voi yksityiselle hankkeelle mitään. Tässähän se pointti on, kuinka kaupunki voi päästää tällaisia tönöjä syntymään paikalle, johon olisi joku muu rakentanut, muuttanut asumaan ja maksanut veronsa tänne. Kun näitä kohteita piisaa tässä kaupungissa, lisää se ihmetystä niin valmisteluun, päättäjiin kuin paikallismediaan!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2025

TRUMPIN PELKO ON TURVALLISUUDEN ALKU


Trump loi itsestään kuvan, jonka seurauksena: yksi lause ja IRAN laski aleen. Trumpin ei tarvinnut kuin mainita sivulauseessa, että Teheranista kannattaa häipyä hyvän sään aikaan ja jenkit ainakin häipyvät sieltä. Sitä en tiedä lähtivätkö amerikkalaiset Teheranista, mutta paikallisten pako miljoonakaupungista alkoi välittömästi. Samalla IRAN:n pappisjohdon uho retoriikka käänsi täydellisesti kurssia: tänään me halutaan neuvotella, vaikka eilen se ei käynyt - ei ammuta ohjuksia, jos Israel lopettaa omiensa laukomisen. Kuinkahan tilanne jatkuu tästä? Veikkaan, että Israelin päämäärä IRAN:n pappisjohdon syrjäyttämiseksi lähenee toteutumista. Eiväthän iranilaiset muutenkaan vahvasti kannata maan uskonnollisten johtojehujen vallassa oloa, joten kyse lienee siinä, että jossain vaiheessa joku saa tarpeekseen haluten jotain hyvää ja turvallista tähän elämään ei tuonpuoleiseen. Iranin papit muistuttavat koiraa joka räksyttää ja puree isäntäänsä - koira ei ole korkeassa kurssissa uskossa, jota papit saarnaavat, joten...


Mitä enemmän meidän mediamme leimaa Trumpin äkkipikaiseksi, takinkääntäjäksi ja jopa kaheliksi, sitä paremmin Trump hallitsee muita itsestään luomalla julkisuuskuvalla. Trump voi sanoa ihan mitä tahansa, mikä ei sovi muiden valtionpäämiesten suuhun, paitsi tietenkin Putinin. Sekin lienee paikallaan huomioida, että Trumpin sanomisia ei ainoastaan kuunnella herkällä korvalla, vaan niihin myös reagoidaan, kuten IRAN:n esimerkki selkeästi osoittaa. Tällä retorisella hallinnalla Trump saa monta asiaa varsin nopeasti ja rauhanomaisesti, halunsa mukaisesti, läpi. Häneen suhtaudutaan maailmalla kuin kaksimetriseen karskiin hulluun, joka kävelee kohti puhisten kiroillen ja pesäpallomailaa heilutellen. Luomansa pelotteen vuoksi: tuo kaheli voi aloittaa sodan koska tahansa vuoksi, hänen ei tarvitse aloittaa sotia pelkkä örähdys saa vastapuolen laskemaan alleen, kuten pappisväki teki IRAN:ssa!

tiistai 17. kesäkuuta 2025

KIITOS HITLER! PELASTIT III-MAAILMANSODALTA


Ajan saatossa moni asia kääntyy päälaelleen ja karmivista historian tempuista saattaa seurata jotain äärettömän yllättävää. Jo Venäjän vallankumouksen ja sisällissodan aikana juutalaiset saivat kokea kovia. Stalin ja kumppanit eikä vastapuolikaan juuri ajatellut hyvää juutalaisista. Heitä teurastettiin melkoisesti ja varsin ikävin menetelmin. Eikä tulevaisuuskaan tuonut juutalaisille juuri mitään miellyttävämpää. Hitlerin aikana juutalaisten määrä hupeni, teollista tuhoamista hyödyntäen yli kuudella miljoonalla ihmisillä. Nämä tapahtuvat vaikuttavat tähän päivään.


Kuvitelkaapa, mikä olisi tilanne nykyisen Israelin tietämissä, mikäli juutalaisten määrää ei olisi vähennetty aikoinaan miljoonilla. Nytkään juutalaiset eivät tahdo sopia Israelin alueelle, vaan sitä kasvatetaan siirtokuntia rakentaen maan rajojen ulkopuolelle. Entäpä, mikäli juutalaisia olisi muuttanut po. luvattuun maahan kymmenkertainen määrä? Olisiko Israelin vaatimukset ja sotatoimet nykyisiä kovempia ja mikä olisi USA:n rooli silloin. Olisiko ison kirjan ennustama Harmageddon toteutunut ja sysännyt käyntiin maailmanpalon eli kolmannen maailmansodan?

Kun näin vakavista asioista kirjoittaa lienee kohtuullista muistuttaa Palestiinan tilanne ennen brittivaltaa eli osmanien valtakunnan aikoihin. Eikö tuolloin palestiinalaiset ja juutalaiset eläneet paremmin sovussa kuin brittien hallitessa ja heidän häipymisensä jälkeen. Brittien tyyliä rauhoittaa ikävää tilannetta kuvaa hyvin tapa rajoittaa juutalaisten muuttoa Palestiinaan. Britit estivät juutalaisten maahantulon ja jopa rakensivat heille keskitysleirejä Kyprokselle. Voiko siis todeta nykyisten ongelmien syiden siemenen kylväjiksi ylimieliset britit tai/ja länsimaat?

LINKKI:


sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

PRESIDENTTIAINESTA PERSUJEN KÄRKEEN


Enkä nyt missään oloissa tarkoita Purraa, joka antoi ansioillaan median lanseerata itsensä julmaksi, tylyksi kuten myös itsekkääksi köyhiä tunteettomasti kurittavaksi saksikäsisaatanaksi. Jostain syystä Purra valittiin persujen johtoon, mutta tämä kertonee enemmän tasokkaiden haastajien puutteesta kuin valitun puheenjohtajan taidoista tai kyvyistä toimia äänestäjien edushenkilönä. Katsotaan sitten persujen vaalilupausten pitoa, suosion kehitystä, niin Purra epäonnistui puheenjohtajana karkeasti. Oli säälittävää katsella, kuinka hänen nuolijansa taputtivat puheenjohtaja äänestyksen tuloksen selvittyä Purralle tolkutta tolkuttoman pitkään. Ilmassa voi aistia samaa taantumuksen tyyliä, joka leimasi aikoinaan Neuvostoliiton tai nykyään Pohjois-Korean itsestään selviä henkilövalintoja. Tähän tultiin, mutta tästä mennään myös eteenpäin.


Teemu Keskisarjan nousu puolueen huipulle antaa tulevaisuuden uskoa. Ensinnäkin Keskisarja ei lukeudu herkkähipiäisiin ja uhriutuviin julkisuuden tyyppeihin, vaan hän pystyy, kasvot peruslukemilla, laskemaan leikkiä itsestään ja elämästään. Suomen mieli ja kieli ovat Keskisarjan omat perustelut persuihin liittymiseen. Historioitsijana kansan tietoisuuteen noussut Teemu Keskisarja, tuntee Suomen tapahtumien syyt ja niiden seuraukset, joten hänellä on enemmän potentiaalia toimia tämän maan eteen kuin joillakin ns. poliittisilla broilereilla tai säälittävillä, korkeampaa oksaa tavoittelevilla, ylempiensä nuoleskelijoilla. Mikä mellevintä persujen kannalta Teemu Keskisarja kepitti äänestyksessä persutaantumuksen voimat kirkkaasti 494 - 421. Siinä saivat rillejä otsalle nostavat kaikkitietävät kaikille paasaavat setämiehet kunnolla nenilleen. Tulevaisuuden kannalta hienona voidaan pitää myös Joakim Vigeliuksen valintaa persujen toiseksi varapuheenjohtajaksi.

Suosittelen perehtymistä Keskisarjan kirjoihin, joista nostan esiin Viipuri 1918. Siinä nostetaan tasapuolisesti esiin sisällissodan molempien osapuolten mielivallan murheelliset tuotokset. Suomen menneisyyteen perehtyneenä historioitsijana Keskisarja on oppinut tuntemaan suomalaisuuden syvimmän olemuksen ja suomalaisen sielun ja niiden piirteet. Etsikääpä YLE Arenasta Keskisarjan historian sarjoja ja valitkaa vaikkapa podcast Punaisen örinän maa. Siinä teille aukeaa suht` hauskasti kerrottuna kuvatun ajan meininki vanhassa iloisessa Kuopissa ja samalla saatte kuvan Teemu Keskisarjasta ihmisenä. Voitte perehtyä hänen huumorintajuunsa ja tyyliinsä esittää asioita. Ja samalla voitte jopa pohtia, onko Teemu Keskisarjassa ainesta valtakunnan huipulle Suomen presidentiksi.


Linkki:

lauantai 14. kesäkuuta 2025

KIITOS PUTIN - PELASTIT MEIDÄT


Kaikesta, kaikkein ikävimmästäkin, asiata löytyy jotain positiivista. Sen löytämiseen tarvitaan luovuutta, oivaltamistajua ja rehellisyyttä. Samojen ikävien asioiden ja niiden hyväksymiseen puolestaan riittä kritiikittömyys omaan toimintaan, pohjaton itsekkyys, valehteleminen ja oikeassa paikassa toisaalle katsominen ja korvien sulkeminen totuuden esittäjiltä. Edellä mainittuja ikävyyksiä kera niiden johdannaisia hyödyntämällä usea tomppelivalmistelija kera hänen toilailunsa siunaavan päättäjän pelasti itsensä, pysyen siten virassa ja vallassa. Moisissa toimissa mukavat mediasuhteet takaavat onnistumisen, koska, varsinkin ikäihmisvoittoisessa yhteisössä perinteinen printtimedia pitää yhä pintansa verrattomana tiedon välittäjänä ja tarpeen vaatiessa melkoisena manipuloinnin vankkana selkärankana ja äänestäjien ohjaajana.


Jos maantieteellisesti ja liikenteellisesti paikkakunta sijaitsee oivallisessa paikassa, sinne sijoittui ajansaatossa merkittäviä vientiteollisuuden keskittymiä takaaman kestävän kasvun plus kehityksen, niin kuinka sen väkiluku on voinut romahtaa 1990-luvulta 18 000 asukkaasta alle 15 000 asukkaaseen. Katsokaapa päättäjiä ja valmistelijoita! Pitkälti samat hahmot ovat valmistelleet ja päättäneet valmistelusta menneet vuosikymmenet. Osa siirtyi, eläköitymisen seurauksena, valmisteluorganisaatiosta päättäjiksi, mutta vahvasti samat kasvot hallitsivat päätöksentekoa menneet vuosikymmenet. Heihin kritiikittä suhtautuva ja heitä räikeästi tukeva paikallinen valtamedia, pitää ikävän totuuden tulevaisuudesta pivossa ja julistaa, etenkin ennen vaaleja, jotta paremmin eivät asiat voisi olla eikä tulevaisuus voisi tämän valoisammalta näyttää. Näin mentiin ja mennään paikkakunnalla, josta löytyy Suomen parhaat kehitysedellytykset, mutta jossa sanan kehitys  luetaan ja tuomitaan kirosanojen mustimpaan kastiin. MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA!!!

Viimeinen kehitysmahdollisuus po. yhteisölle tarjoutui, kun, siellä sijainnut, suuri vientiteollisuustehdas moninkertaisti työntekijämääränsä. Vaikka samaan aikaan muu Suomi kouristeli lamassa, ei po. paikkakunnan asukkaiden määrässä tapahtunut merkittävää kasvua, vaan se kääntyi pian laskuksi. Nykyään osaamattoman valmistelun ja sitä siunaavien päättäjien ja näitä kritiikittä ylistävän median pinnalla pitäjä löytyy yllättäen Putinista - ilman hänen hyökkäyssotaansa ja satojen ukrainalaisten muuttoa mainitulle kulmakunnalla, alueen väestöpohja olisi romahtanut. Huomion arvoista sekin, että useina öinä kaupungin läpi valuu pitkän pitkä tavarajuna, joka tuo raaka-ainetta paikalliselle tehtaalle - juna saapuu Venäjältä. Sitä ei boikotoida, kuten päättäjät eivät boikotoi paikallista venäläistä bensiiniasemaakaan - kaikkea sitä boikotoidaan, joka haittaa muiden, vaan ei omaa elämää. Näin mennään kaupungissa, jossa media pitää huolen siitä, että valtuustossa ei puhuta ja jos joku puhuu, hänet vaietaan mediassa kuoliaaksi. Samat tyypit jatkavat vallassa, vaikka heidän päätöstensä jäljet ovat asukkaille kammottavan kalliit ja muutenkin kammottavat!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2025

EU:sta TOIMIVA LÄÄKE SUOMEN LÄÄKÄRIPULAAN


Sairaanhoitajia ja lähihoitajia koulutetaan Suomessa lisää, vaikka heitä löytyy työttöminä noin 7 500. Samalla ulkomailta haalitaan alan työntekijöitä ja kun itse jouduin asioimaan TYKS:ssä, havaitsin, että reilu puolet siellä työskentelevistä po. ammatteihin kuuluvista lukeutui maahanmuuttajiin. Enkä lähde missään nimessä kritisoimaan vierasmaalaisia hoitajia, päin vastoin, he hoitavat työnsä ammattitaidolla ja ystävällisyydellä. Nykyinen tilanne tuntuu kuitenkin nurinkuriselta, kun samaan aikaan koulutamme hoitajia ja heitä lähtee paremman palkan ja työolojen vuoksi muualle, niin samaan aikaan tuomme Suomeen hoitajia muualta maailmasta ja opetamme heille kielen ja maan tavat. Tämä tilanne alkoi vuosia sitten eikä kukaan yritä tehdä asialle mitään, joko parantamalla suomalaisten hoitajien työoloja tai palkkaa.


Jos hoitajavajeen hoitaminen hoituu jotenkin, niin lääkäripulaan ei löydy ratkaisuja kuin vaalien alla niitä tarjoavilta lääkäriehdokkailta. Muistakaa erästäkin lääkäriehdokasta, kuka, ennen edellisiä vaaleja lupasi soteuudistuksen, jonka tullessa hoituu tämäkin ongelma ja saamme laadukasta terveydenhoitoa kautta Suomen. Toisin kävi, saatiin liuta superpalkkaisia johtajia ja heille hyväpalkkaisia alaisia ja vielä kalliita aluepäättäjiä, jotka eivät itse asiassa päätä mistään mitään - valtio antaa rahat, joilla täytyy suorittaa valtion sanelemat tehtävät, ei tuohon väliin tarvita päättäjiä, kun kaikki on jo päätetty. Edellinen hallitus synnytti hyvinvointialueet ja nykyinen hallitus ei näytä kykenevän parantamaan sen enempää hyvinvointialueiden palveluiden tahikka talouden tilaa.

Lääkäripula tai heidän sijoittuminen maassamme ellei peräti näiden yhdistelmä on Suomen terveydenhuollon suurin ongelma. Jostain kumman syystä tuota ongelmaa ei pystytä saattamaan sellaiselle tolalle, jotta lääkärin palvelun saisi jokainen, sitä tarvitseva riittävän nopeasti. Kun vielä kuulee väittämän, että lääkärit eivät viitsi tehdä normaalia työpäivää ja viikkoa, pitää lääkäritilanne ottaa tarkastelun alle. Lähtökohta lienee ainakin potilaan kannalta se, että lääkäri on potilasta varten eikä toisin päin. Miksi emme voi hoitaa lääkäripulaa, kuten hoidamme hoitajapulankin eli tuontiväkeen turvautumalla. Eihän Suomessa lääketiede ole mitenkään korvaamattoman korkealla tasolla. Kun vielä todetaan, ettei sisuskalut siitä välitä, minkä kielinen tyyppi niitä ronkkii, niin miksi emme käännä katseita sinne, missä lääkäritiheys huitelee maailman korkeimmalla tasolla? Pitäisikö meidän ottaa yhteyttä Italian köyhimmälle seudulle Calabriaan ja kysyä kuinka siellä selätettiin lääkäripula, pidettiin potilaat tyytyväisenä sekä hengissä. Calabrian lääkärit tulivat Kuubasta ja se tietenkin aiheutti katkeruutta joissain paikallisissa: kommunistilääkäreitä, osaako ne mitään? -No osasivathan he, jos Italiassa ei haittaa, että onnistuneita leikkauksia tekevät omia edullisemmat kommunistilääkärit, niin miksei tuo malli kävisi meillä, samaa EU:ta tässä ollaan vai onko niin, ettei Suomessa potilaan hengellä ole niin väliä, kunhan lääkäri saa työskennellä missä lystää ja silloin kuin huvittaa?

LINKIT:


tiistai 10. kesäkuuta 2025

YLE VAIKENEE VIHREÄSTÄ ROUVA HIMLERISTÄ!



Oheinen video on yli kaksi vuotta vanha ja antaa täysin valtamediasta poikkeavan kuvan kyseisestä vihreästä päättäjästä. Myös vaikenemista voi pitää valehtelemisena ja pahimmillaan sillä saadaan valtaan täysin yhteistyökyvyttömiä ja narsistisia hirviöpäättäjiä. Miltä tuntuu, jos Hitleristä kerrottaisiin hänen kuuluvan vegetaristeihin, tupakoimattomiin absolutisteihin, suojelevan eläimiä ja tykkäävän taiteesta, kun samalla jätetään toinen puoli hänestä kertomatta? Eikö häntä voi noilla tiedoilla pitää oikeana vihreiden prototyyppinä. Vielä, jos listaan lisättäisiin, Adolfin kantaneen vain yhtä kivestä, hänen suosionsa etenkin feministivihreiden keskuudessa kohoaa valtaviin sfääreihin. Oheinen video on ollut vuosia tarjolla, joten voi ihmetellen kysyä: mikä motivoi valtamedian "toimittajia" vaikenemaan sen kammottavasta sisällöstä ja päästämään moisen hirviön yhteiskunnalliseen vastuuseen.

Peruskysymyksenä pidän median vastuuta tässä tilanteessa, sen jostain ihmisestä antamaa täysin väärää kuva julkisuuteen ja vaieta hänen mustasta puolestaan. Kuinka ihmishirviö, kuka ei hallitse itseään kotioloissa, voidaan vaikenemalla hänen kammottavista piirteistään: köyhien väheksymisestä, totaalisesta itsensä hallitsemisen puutteesta ja oman lapsen läsnäolosta vähät välittämisestä, päästetään hoitamaan viidenmiljoonan ihmisen asioita? Jos kyseinen vaikeneminen ja sen jälkeen asian tasapuolinen käsittely muodostui valtamedialle mahdottomaksi tai salattavaksi, ei voi muuta kuin todeta taas kerran -  kuinka kelvottomaan tilaan nykypäivän journalismi Suomessa ajautui. Kyseistä videoa kuunnellessa ei voi kuin sääliä äidin raivoamisen alle jäävää pientä lasta. Äiti tarvitsee hoitoa eikä vaikenemalla saavutettua valtakunnantason valtaa. Hoidon jälkeen lapsi saa hyvät kotiolot ja Suomi päättäjän, kuka on käynyt läpi sellaisen tien ja taistelun, että siitä kirjoitetusta MEIN KAMPF:sta hyötyy koko kansa! Mutta miksei asioista kerrota asiallisesti ja tasapuolisesti?


Tässä toinen puoli asiasta, miksei valtamedia tuo tätä julki. Onko tasapuolisuuden puutteen syynä kaveruus vai "toimittajien" kansaa yhteinen ajatusmailma ja tavoiteet vai missä syy yksipuolisuuteen?

maanantai 9. kesäkuuta 2025

SINÄKIN RAHOITAT JA TUET ELOKAPINAN TOIMINTAA




Valtamedian huvittavuus korostuu suhtautumisessa elokapinaan. Kyseinen poppoohan ei sano mitään merkittävää uutta, ei pyri rakentamaan mitään minkään päämärän saavuttamiseksi, se vaan istuu keskelle tietä sabotoiden tavallisten kansalaisten, tätä yhteiskuntaa rakentavien ja rahoittavien, arkista elämää. Kuten aamu televitsistä saitte huomata erityisen ihmeen: YLE:n toimittaja tiesi, että elokapina häiritsee tänään järjestäytynyttä yhteiskuntaa, mutta poliisi, jolle tulisi tehdä ilmoitus moisista mielenosoituksesta, ei tiennyt tuon taivaallista elokapinan tulevasta tempauksesta. Jos YLE:n toimittaja ei olisi kutsunut poliisia lähetykseen ja kertonut elokapinan suunnitelmista, olisiko kukaan tiennyt mitään koko elokapinan tempauksesta? Julkisuudesta elävä elokapina saa selkeää markkina-apua tapahtumilleen YLE:n avulla.

Sopii pohtia YLE:n toimittajien hölmöyttä, motiivia tai tarkoitusperiä, kun se markkinoi minuutti tolkulla elokapinan tulevaa tempausta. Jos kyseisen ajan, jonka elokapina saa YLE:ltä, joutuisi ostamaan rahalla, puhuttaisiin vuositasolla sadoistatuhansista euroista ehkä miljoonista euroista. YLE hyysää elokapinaa kuin HJK:ta konsanaan. Ero on siinä, että HJK on satojen ihmisten seura, joka tarjoaa toimintaa ja huvia tuhansille kansalaisille, mutta elokapinan muutamat kymmenet tyypit vain ja ainoastaan sabotoivat yhteiskuntaa hokemalla iän ikuisia, ennalta kaikkien tietämiä, fraaseja. Paradoksaalista koko kuviossa on se, että elokapinan yhteiskunnan toimintaa haittaavan ilmaisen markkinoinnin kustantaa yhteiskunta itse YLE:n kautta. Kun kyseessä on pakkovero-YLE, sinäkin rahoitat ja tuet YLE:n toteuttamaa markkinointia, sopii pohtia YLE:n johdon/toimittajien pätevyyttä/hölmöyttä tai toimintamotiiveja.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2025

KUIHTUVA MEDIA VIE KANSAA KURJUUTEEN!!!

 



Valtamedia korahtelee kuolemat tuskissaan, siksi se on ostettavissa. Hesarilla ei ole enää elokuvateattereita, ei kioskeja eikä edes toimitaloa, jota myydä tappioiden tasaamiseksi. Jo aikaa sitten Sanomatalo myytiin vierasmaalaisille. Melkoisesti on tuon median mahti muuttunut ajoista, jolloin sen napamies nautti valtakunnan huipulla sellaista arvoa, jotta po. tyyppi talutti koko Suomen talvisotaan. Kun rahaa on vähän eikä tulevaisuuden muutoksiin osata suhtautua realistisesti, ajaudutaan, myös mediassa, tilanteeseen, jossa lopulta kaiken voi myydä, jopa oman uskottavuutensa. Kukaan ei voi väittää, että viime vuosien median tukema politiikka sataisi tai olisi satanut mannaa maakuntien asukkaiden laariin. Elämme sumutuksessa mediamanipuloinnin uhreina. Toisaalta oman pesän siivoamisen voisi aloitta oman kulmakunnan mediakentästä, koska siihen voi vaikuttaa konkreettisesti!


Median murroksesta, jossa printtimedia vajoaa väistämättä ajan haudan pimeyteen, aiheutuu ent. ns. painotaloille ongelmia. Levikit kutistuvat, vanheneviin, miljoonia maksaneisiin, painokoneisiin ei kannata investoida eli lehtitalojen talous ajautuu päivä päivältä tukalampaan ahdinkoon. Paikkakunnilla, joissa ikäihmisten osuus väestöstä pysyy korkeana, kärsii media tilanteesta eniten: lehtiä tehdään halvalla eli tingitään uutisten määrästä kuten tekijöiden laadusta. Joku julkaisu kertoo avoimesti, etteivät sen rahkeet riitä laadukkaaseen uutisointiin. Laadukas uutisointi tai sen puute naamioidaan sanojen tutkiva journalismi taakse. Toisin sanoen kansa ei saa lukea uutisia vaan totemuksia, joissa kerrotaan lumien sulavan keväällä, viljan kasvavan kesällä ja joulun tulevan ennen vuodenvaihdetta. Sivuseikaksi jäävät mediassa asiat joihin kaupunkilainen voi vaikuttaa eli esim. kaupungin talous vaietaan tai taseeseen vedoten valehdellaan mainioksi ja kaupungin tulevaisuus turvatuksi. Todellisista ongelmista katseet käännetään johonkin junahössötykseen samalla tyylillä kuin Neuvostoliitossa ankean elämän ongelmista huomio siirrettiin urheilusaavutuksiin.

Aiemmin meilläkin paikallismedia satsasi tuhdisti uutisiin, jopa ilmestyskertoja lisättiin - kaupunkilaisille tarjottiin oikeaa tietoa ja tuolla tiedolla kaupungissa äänestettiin ja kaupunki kasvoi. Toisin kuin aiemmin, nyt kaupungin ilmoitustulot jms..Merkitsevät niin paljon, että ne jopa ratkaisevat sen, vedetäänkö viimeisen viivan alle jäävän luvun eteen miinus vai plus. Media pitää siis kynsin hampain kiinni kaupungin ilmoitustuloista jms.. Tämä saa lehden tarjoamaan päättäjille ja virkaeliitille jotain. Samoin lehti pyrkii pitämään itselleen myönteisen enemmistön niin tyytyväisenä kuin vallassa. Eniten tästä mediameiningistä kärsii paikkakunnan iäkäs väestö, joka ei seuraa somea, ei lue kaupungin sivuilta pöytäkirjoja. Kun väärät heput häärivät vallassa, media sinnittelee kiikun kaakun pystyssä, samat tyypit pysyvät vallassa, mutta kaupunki kuihtuu, sen palvelut heikkenevät taksojen ja verojen noustessa - UUTISTEN SIJAAN MEITÄ JOHDETAAN MIELIKUVILLA!

perjantai 6. kesäkuuta 2025

RAISKATUN YLEN SÄÄLITTÄVÄT RIPPEET!

 



YLE jos mikä, loi uuttaa nahkaansa menneinä vuosina. Kaikkeen hömppään piisaa rahaa yllin und kyllin, mutta uutisointi yksipuolistuu, kevenee rajusti ja keskittyy ärsyttävän pääkaupunkikeskeiseksi. Aiemmin maakuntaradioiden osaava toimitus piti maakunnan tietoisina sen merkittävistä uutisista, jota höystettiin paikallisella osaamisella esim. historian ja musiikin tarjonnalla tyyliin Tapani Maskula. Nyt varsinais-suomalaiset saavat kuunnella joko porilaisten tai pääkaupunkilaisten hekotusta. Kaikki laatu hävisi maakuntaradiosta: ei kuulu Kallen kantapöytää, pois ovat Lipastit ja Jokisipilät. Tilalla ängettiin: joko PORI, PORI, PORI hössötystä tai kaksi pääkaupunkilaista MINÄ, MINÄ, MINÄ -kiekujaa. Sekin ihmetyttää, miksi maakunta lähetys tulee Porista, jossa ei ole edes paikallisten omistamaa lehteä, kun Lounais-Suomen mediaosaamisen selkeä painopiste sijaitsi selkeästi Turussa.

Maakunnallisen tiedottamisen tarve kasvaa päivästä päivään maakuntalehtien uutisoinnin kuihtuessa ja paikallisradioiden muuttuessa mainosten välissä musiikkia soittaviksi toistensa klooneiksi. Aiemmin tieto kulki, kun jotain tapahtui. Osaavat toimittajat,kuten Lassi Lähteenmäki teki useita juttuja päivässä. Näillä jutuilla höystettiin Juha Ohtosen tai Iiro Andersonin juontamaa maanläheistä VARSINAIS-SUOMALAISTA radio-ohjelmaa, joka kantoi ja piti maakunnan väen ajan tasalla. Nyt meille tarjotaan yksi uutinen PORISTA, sitä toitotetaan lähes kerran tunnissa PORISTA, joten Varsinais-Suomessa alkaa moni sappi PORISTA! Kun YLE:ä ryhdyttiin ohjamaan kohtuullisten kulujen tielle, ei varmaankaan tämä nykyinen maakuntaradioiden alasajo voinut kuulua ykköstavoitteisiin? Ensin Kalle Talonen takaisin ja sitten askel askeleelta taaksepäin maakuntaradioiden toiminnan palautus!

torstai 5. kesäkuuta 2025

TURUSTA MAAKUNNAN RAHAT JAPANIIN



                                                                        Turku laulaa!


Turkulainen nerous on enemmänkin risti kuin suuri siunaus. Tätä todistaa ikivästi kaupungin hankkeet kuten funikulaari, joka ei toimi tai miljoonien kävelysilta, jonka toimivuutta niin ikään pidetään kyseenalaisena. Maakunnassaan Turku hallitsee valtavalla koollaan Varsinais-Suomen investointeja kuten hankkeitakin. Esim. VARHA:n päätöksenteossa maakuntien valoisat ideat ja ajatukset eivät pääse loistamaan tai edes tuikkimaan turkulaisen älyn pimeiden läpi. Jokainen voi itse poiketa vaikkapa TYKS:ssä toteamassa esittämäni väittämän.

Itse jouduin perehtymään TYKS:n toimintaan ja tekemään omia huomioitani. Rakennus kasvaa, mutta sen vanhimmat osat lienevät nähneet tsaarin vallan ajan. Vanhassa rakennuksessa pääset nousemaan, sinulle useilla kielillä tarinoivalla hissillä ylimpään kerrokseen. Siellä astut pieneen huoneeseen, jossa neljä keuhkosairasta ihmistä yrittää hengittää paksua ilmaa auringon porottaessa suoraan huoneeseen. Niinpä yksi potilaista toteaa: Voitko ottaa pyyheliinan ja kiilata sillä oven niin, että se jää auki ja ilma vaihtuu. Oven suljin/raotusmekanismi ei toimi, on ollut rikki kuulemma jo kauan. Henkilökunnalle sen sijaan täytyy antaa täydet pisteet, joskin ihmetyttää, minne ovat suomalaiset hoitajat menneet, kun yli puolet heistä ovat muualta Suomeen tulleita, mutta liekö tuolla väliä, kun homma pelaa.

Etäisyydet TYKS:ssä ovat valtavia, parkkipaikoilta saattaa joutua kulkemaan satoja metrejä, jotta pääsee haluamaansa rakennukseen. Kuulemma potilaiden operaatiot suoritetaan terveyskombinaatin toisessa päässä, joten potilaita rahdataan trukeilla leikkauksiin, kuvauksiin, kuten muihinkin vastaaviin toimenpiteisiin. Luulisi, että järkevin sijoitus po. operaatioille löytyisi mahdollisimman keskeiseltä paikalta, mutta turkulaiset päättävät ja maakunnat maksavat. Toimivuutta laitoksessa tarjoaa pysäköinti ja sen valvonta. Satoja kenties joku tuhat parkkipaikka imee autoilijoilta rahaa 24/7 2,00€/h, joten pikkubusineksesta ei voi puhua. Maakunnista tulevat vieraat rahoittavat mainittuja parkkitiloja, turkulaiset käyttävät joukkoliikennettä, jota tuetaan verottamalla mm. maakuntien autoilijoita. Luulisi, että VARHA:n hallitus, jonka puheenjohtaja tienaa 69 600€, vpj. 38 400ja 3 700vuodessa, tai aluevaltuuston, jonka puheenjohtaja kuittaa 9 000€, vpj 3 700vuodessa ja jäsen 180€/kokous palauttaisivat maakuntien parkkirahat maakuntaan, mutta kas kummaa, voitot pysäköinnistä valuvat Japaniin Aimo-parkin omistajien taskuun. Toisaalta, jokainen ei turkulainen, hoksaa miksi japanilaiset eivät investoi johonkin funikulaariin tai turkulaisiin siltoihin vaan parkkihalliin, joka tuottaa varmemmin ehtymättömästi kuin kultakaivos!

tiistai 3. kesäkuuta 2025

YLE PURRAN TAKANA, KOSKA...


YLE pyrkii tekemään kaikkensa, jotta pian käytävässä persujen puoluekokouksessa valitaan Purra uudelleen johtamaan puoluetta. Syy ei piileskele siinä, että YLE:n toimittajat tykkäisivät Purrasta, vaan siinä, että Purran olemus ärsyttää melkoisesti suomalaisia. Purran hännystä nuolevat piirien pikkukihot, kannattavat Purraa, koska näin he toivovat pääsevänsä ylemmälle oksalle puoluehierarkiassa. Totuus on se, että samalla persut pysyy pienenä muutaman prosentin takiaispuolueena, ehkä ensi vaalien alla puhutaan vain 5 prosentin kannatuksesta.


YLE uutisoi kuinka persujen piiritirehtöörit kannattavat nykyisen puheenjohtajan jatkoa. YLE kertoo taustalta löytyvän jopa 100 piirin kärkipään heppua. Mutta mitä tämä otos kertoo muusta kuin noiden kyselyn kohteiden näkemyksestä. Ei mitään, sillä puolueen kannatus on Purran aikana romahtanut kansan keskuudessa. Tuota taustaa vasten tuntuu lähinnä koomiselta, jos joku voi väittää puheenjohtajan hoitaneen tehtävänsä menestyksekkäästi. Onko puheenjohtajan onnistumiselle muuta mittaria kuin puolueen kannatuksen kehitys?

Persut on puolueena sata vuotta jäljessä muita puolueita ja Soini romutti jo yhden kerran sen uskottavuuden, toista kertaa puolueen maine ei voi kestää samaa. Tulevaisuudessa persujen vaihtoehdot löytyvä, joko Purran syrjäyttämistä seuraavassa kannatuksen nousussa tai Purran jatkamisen jälkeisessä kannatuksen romahduksen jatkossa. Mikä voikaan olla YLE:lle makeampi kosto, kuin hävittää puolue, joka uskalsi kyseenalaistaa/leikata pakkorahoitteisen valtamedia superlonkeron toimimisen sen omilla pientä eliittiä hyödyttävillä ehdoilla.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2025

PURRAN PERSUT OMAN TUHON TIELLÄ



Istuvan hallituksen leikkaukset ja Purran ylimielisvastenmielinen tyyli selitellä köyhien kyykyttämistä, syö puolueen uskottavuutta kuin hetulavalas planktonia. Se, että koko kansaa ärsyttävä hallitus ja sen ilkeimmin esiintyvä ministeri nostetaan toistuvasti esiin jollain paikkakunnalla, ahmii kyseisen puolueen vaalimenestystä. Muutenkin tuntuu ihmeelliseltä kuinka nykyinen meno jatkuu ja jatkuu vaikka persujen kannatus laskee ja pysyy alhaalla jäätyneen lehmän hännän tavoin. Puoluekokousta odotellaan suurella mielenkiinnolla ja sitä tekeekö Purra Soinit eli roikutaanko hallituksessa vaikkapa uuden puolueen voimin - jos aiemmin perustettiin sininen puolue, nyt voidaan ennakoida sopivaksi nimeksi sysimusta puolue. Oli, miten oli, niin Purran jatkaessa persut on förbi. Mutta asiaan eli paikalliseen vaalimenestykseen, siihen siis vaikuttaa melkoisesti yhden Suomen inhotuimman ministerin ihannointi ja toistuva esiin nosto juuri vaalien alla.

Puolueen paikallisosaston uskottavuutta murentaa massiivisesti sekin, jos jo toisen kerran sekä perättäisissä vaaleissa expuheenjohtaja asettuu ehdolle toisen puolueen listalla. Mikäli puolueen paikallispuheenjohtaja ei edes usko omaan puolueeseen, on hankala vaatia samaa uskottavuutta äänestäjiltä. On syytä huomioidaan sekin, ettei puolue juuri näkynyt missään kolmeen vuoteen eikä ollut kontaktissa äänestäjiin, näin persupäättäjien sanoma jäi matkalle ja äänet satoivat kilpaileville puolueille. Kun, kaiken kukkuraksi, muutokset paikallisjohdossa tapahtuvat vain muutama kuukausi ennen vaaleja, jää uusille paikallisosaston vetäjille onnettomat eväät suorittaa mahdoton tehtävä. Suosiota tai ääniä ei saa haalittua pelkkää makkaraa jakamalla - paikallispolitiikassa tulee löytyä paikallista sisältöä.

Aivan omaan luokkaan kumpuavasta idiotismista voidaan puhua, kun tutkaillaan persujen vaalikampanjaa ja möläytyksiä ennen vaaleja. Ensinnäkin kaupunginosasta, jossa persuilla on vahvin kannatus, puolueen edustaja uhkaa lopettaa koulun. Toiseksi puolue, jonka ehdokaskaarti kuulu tarjokkaiden iäkkäimpiin, ei mainosta printtilehdessä kuin kerran, mutta kylvää rahaa makkaraan, jota jaetaan muiden puolueiden äänestäjille. Samoin puolue satsaa ikäehdokkaineen someen, jossa mainontaa höystetään, ikäviä asioita korostetaan random playna. Menneet vuodet ja persujen näkymättömyys turuilla plus toreilla oli suurin syy vaalimenestyksettömyyteen. Paikallisvetäjät joutuivat kiireen keskellä ns. tekemättömään paikkaan ja kaikkihan muistaa Linnan lausahduksen: Hosumalla ei tule kuin kusipää mukuloita. Purra vaihtoon ja tuki paikallisvaikuttajille, niin persut nousee ja palaa jytkyjen tielle!