YLE PURRAN TAKANA, KOSKA...

YLE pyrkii tekemään kaikkensa, jotta pian käytävässä persujen puoluekokouksessa valitaan Purra uudelleen johtamaan puoluetta. Syy ei piileskele siinä, että YLE:n toimittajat tykkäisivät Purrasta, vaan siinä, että Purran olemus ärsyttää melkoisesti suomalaisia. Purran hännystä nuolevat piirien pikkukihot, kannattavat Purraa, koska näin he toivovat pääsevänsä ylemmälle oksalle puoluehierarkiassa. Totuus on se, että samalla persut pysyy pienenä muutaman prosentin takiaispuolueena, ehkä ensi vaalien alla puhutaan vain 5 prosentin kannatuksesta.

YLE uutisoi kuinka persujen piiritirehtöörit kannattavat nykyisen puheenjohtajan jatkoa. YLE kertoo taustalta löytyvän jopa 100 piirin kärkipään heppua. Mutta mitä tämä otos kertoo muusta kuin noiden kyselyn kohteiden näkemyksestä. Ei mitään, sillä puolueen kannatus on Purran aikana romahtanut kansan keskuudessa. Tuota taustaa vasten tuntuu lähinnä koomiselta, jos joku voi väittää puheenjohtajan hoitaneen tehtävänsä menestyksekkäästi. Onko puheenjohtajan onnistumiselle muuta mittaria kuin puolueen kannatuksen kehitys?

Persut on puolueena sata vuotta jäljessä muita puolueita ja Soini romutti jo yhden kerran sen uskottavuuden, toista kertaa puolueen maine ei voi kestää samaa. Tulevaisuudessa persujen vaihtoehdot löytyvä, joko Purran syrjäyttämistä seuraavassa kannatuksen nousussa tai Purran jatkamisen jälkeisessä kannatuksen romahduksen jatkossa. Mikä voikaan olla YLE:lle makeampi kosto, kuin hävittää puolue, joka uskalsi kyseenalaistaa/leikata pakkorahoitteisen valtamedia superlonkeron toimimisen sen omilla pientä eliittiä hyödyttävillä ehdoilla.

PURRAN PERSUT OMAN TUHON TIELLÄ

Istuvan hallituksen leikkaukset ja Purran ylimielisvastenmielinen tyyli selitellä köyhien kyykyttämistä, syö puolueen uskottavuutta kuin hetulavalas planktonia. Se, että koko kansaa ärsyttävä hallitus ja sen ilkeimmin esiintyvä ministeri nostetaan toistuvasti esiin jollain paikkakunnalla, ahmii kyseisen puolueen vaalimenestystä. Muutenkin tuntuu ihmeelliseltä kuinka nykyinen meno jatkuu ja jatkuu vaikka persujen kannatus laskee ja pysyy alhaalla jäätyneen lehmän hännän tavoin. Puoluekokousta odotellaan suurella mielenkiinnolla ja sitä tekeekö Purra Soinit eli roikutaanko hallituksessa vaikkapa uuden puolueen voimin - jos aiemmin perustettiin sininen puolue, nyt voidaan ennakoida sopivaksi nimeksi sysimusta puolue. Oli, miten oli, niin Purran jatkaessa persut on förbi. Mutta asiaan eli paikalliseen vaalimenestykseen, siihen siis vaikuttaa melkoisesti yhden Suomen inhotuimman ministerin ihannointi ja toistuva esiin nosto juuri vaalien alla.

Puolueen paikallisosaston uskottavuutta murentaa massiivisesti sekin, jos jo toisen kerran sekä perättäisissä vaaleissa expuheenjohtaja asettuu ehdolle toisen puolueen listalla. Mikäli puolueen paikallispuheenjohtaja ei edes usko omaan puolueeseen, on hankala vaatia samaa uskottavuutta äänestäjiltä. On syytä huomioidaan sekin, ettei puolue juuri näkynyt missään kolmeen vuoteen eikä ollut kontaktissa äänestäjiin, näin persupäättäjien sanoma jäi matkalle ja äänet satoivat kilpaileville puolueille. Kun, kaiken kukkuraksi, muutokset paikallisjohdossa tapahtuvat vain muutama kuukausi ennen vaaleja, jää uusille paikallisosaston vetäjille onnettomat eväät suorittaa mahdoton tehtävä. Suosiota tai ääniä ei saa haalittua pelkkää makkaraa jakamalla - paikallispolitiikassa tulee löytyä paikallista sisältöä.

Aivan omaan luokkaan kumpuavasta idiotismista voidaan puhua, kun tutkaillaan persujen vaalikampanjaa ja möläytyksiä ennen vaaleja. Ensinnäkin kaupunginosasta, jossa persuilla on vahvin kannatus, puolueen edustaja uhkaa lopettaa koulun. Toiseksi puolue, jonka ehdokaskaarti kuulu tarjokkaiden iäkkäimpiin, ei mainosta printtilehdessä kuin kerran, mutta kylvää rahaa makkaraan, jota jaetaan muiden puolueiden äänestäjille. Samoin puolue satsaa ikäehdokkaineen someen, jossa mainontaa höystetään, ikäviä asioita korostetaan random playna. Menneet vuodet ja persujen näkymättömyys turuilla plus toreilla oli suurin syy vaalimenestyksettömyyteen. Paikallisvetäjät joutuivat kiireen keskellä ns. tekemättömään paikkaan ja kaikkihan muistaa Linnan lausahduksen: Hosumalla ei tule kuin kusipää mukuloita. Purra vaihtoon ja tuki paikallisvaikuttajille, niin persut nousee ja palaa jytkyjen tielle!

PAIKKAJAKO MENEE AINA OIKEIN, MUTTA...

Mikäli paikat jaettaisiin vastoin lakeja, seuraisi siitä valitus ja oikaisu. Kukaan ei katsoisi tumput suorana, jos paikkoja rohmutaan reilusti ja laittomasti yli sen mitä kannatus sallii. Jokainen puolue pyrkii paikkajako neuvotteluissa käyttäytymään siinä määrin reilusti, että he saavat reilusti itselleen valtaa. Kaikki kynnelle kykenevät pyrkivät tähän, eikä siinä tapahdu mitään kauhisteltavaa tai moraalitonta, kun yritetään tehdä nautakauppoja oman poliittisen voiman ja päämäärien maksimoimiseksi. Vai mitä tapahtuu mainittujen pyhien päämäärien suhteen neuvottelujen edetessä - päämäärillä kalastettiin ääniä, niissä luvattiin kaupunkilaisille jotain ja niillä saatiin kaupunkilaiset vetämään suotuisaan paikkaan punainen viiva tai nyttemmin numero. Vaikka meillä korostetaan henkilöiden osuutta henkilövaaleissa, puolueen/ryhmän roolia ei voi väheksyä, koska se ratkaisee, mitä henkilö sanoo/lupaa, missä hän asuu, ei se keikkuuko päälaella punaiset kutrit tai tähtääkö sinua hänen kasvoistaan siniset silmät.

Neuvotteluissa, mahti paikkaa jahdattaessa, pyritään mahdollisimman tehokkaaseen omien päämäärätavoitteiden eli vaalisanoman toteuttamiseen - mitä merkittävämpi asema, sitä paremmin valtuutettu voi toteuttaa äänestäjilleen antamat lupaukset. Isossa ryhmässä valtuutetut tulevat eri kulmakunnilta kaupunkia, heidän varallisuus- ja koitaustansa poikkeavat, kuten myös työelämän kokemukset. Väistämättä mainitut seikat vaikuttavat annettuihin vaalilupauksiin ja ne voivat aiheuttaa ristiriitaa puolueiden sisällä. Sitä voi pitää varmana, että jo valtuutettujen kodin sijainti ajaa heitä pakostakin eri leireihin, sillä yleensä kaupungin rajalliset varat sysäävät päättäjät tilanteeseen, missä hankkeen tai muun investoinnin toteuttaminen toisaalle, estää investoinnin jonnekin muualle. Periaatteessa oikeiston ja vasemmiston erottaa vahvimmin toisistaan suhtautuminen kaupungin palveluiden tuottamiseen. Useimmiten taloudellisiin syihin vedoten oikeisto painottaa yksityisen puolen käyttöä ja vasemmisto pyrkii toteuttamaan kaupungin palvelut ja muun kunnallisen toiminnan organisaation omilla työntekijöillä. Kun kuvioon lisätään perusyleistys oikeiston halusta kuluja kutistamalla tasapainottaa taloutta ja vasemmiston tavoite parantaa taloutta veronkorotuksilla, alkaa jakolinja isoissa asioissa muodostumaan massiivisen tuntuvaksi.

Päättäjien joukosta löytyy joitakin, ketkä vähät välittävät periaatteista ja heitä, joiden periaatteet sitovat käytännön toimintaa. Kun nämä käytännöt kumpuavat neuvotteluissa pinnalle, nousevat kompromissin kohteiksi päämäärät ja paikat. Lähes poikkeuksetta päämäärät kevenevät ja niistä annetaan periksi, kun toisessa vaakakuppia painaa oma poliittinen asema. Suhteellisen tiheään ajaudutaan tilanteeseen, jossa neuvotteluissa toisaalta saavutetaan valtaa, mutta toisaalta saavutetun vallan käyttöä omien tavoitteiden toteuttamiseksi luvataan vähentää. Näin syntyy viimein konsensus, joka onnistuessaan yhdistää eri osapuolten hyvät asiat kaupunkilaisten eduksi ja epäonnistuessaan, päätännän sujuvuus, taataan mitään sanomattomilla plus äärettömän harmailla kompromissiesityksillä, jotka kuihduttavat kaupungin väkilukua ja ajaa kuntayhteisön taloudelliseen ahdinkoon. Kun tähän vielä lisätään, sopan suuri sattuma, puolueen sisäiset väännöt, voidaan todeta koko homman muistuttavan kissan suhtautumista pölyimuriin: siistiä pitää tulla, mutta tuota äänekästä siistimisvaihetta ei voi sietää. Mainitun neuvotteluprosessin seurauksena, sen enempää kuin kaupunkilaiset eivätkä edes neuvottelijat itse, voi tietää, ketä neuvotelluille paikoille lopulta tulee. Tämän sekamelskan ainoana varmana lopputuloksena voidaan pitää hallintoa, joka ikävän usein takaa kaupungin matalalennon jatkumisen ja lopulta mätkähtämisen taloudelliseen suohon. Katsokaapa valtuuston jäsenten osaamista tyyppi tyypiltä ja katsokaa kuinka he sijoittuvat tulevassa päätäntäorganisaatiossa. Onko kaupunkilaisten etu, jos äänimäärällä saa aseman, johon voitaisiin vaihtoehtoisesti valita alan osaaja - kumpi hoitaa paremmin leiviskänsä?

PAIKANJAKO MENEE AINA OIKEIN

Kunnissa laki tähtää siihen, ettei synny hallitus-oppostio asetelmaa. Puoluetta, joka saa riittävästi ääniä, ei voi pelata ulos hallituksesta, joskin alle hallituspaikan edellyttävän kannatuksen saanut, saattaa päästä hallitukseen, jos löytyy neuvottelukykyä ja yhteistyökykyä. Esimerkiksi sopii ottaa edelliset vaalit, joissa persut saivat kuudella valtuutetulla kaksi hallituspaikkaa, vaikka tuohon olisi vaalimatematiikan mukaan tarvittu kahdeksan valtuustopaikkaa. Samoin vasemmistoliitto sai kahdella valtuutetulla hallituspaikan kahdeksi vuodeksi eli onnistuivat maksimoimaan äänestäjiltään saamansa mandaatin. Kyse on pitkälti yhteistyö- ja neuvottelukyvystä. Jos olet hauskana Veikkona somessa potkinut muita nokkelasti sanan monolla vyön alle ja saanut mielestäsi viimeisen sanan, nyt saatat maksaa hinnan nokkelista sanoista ja jäädä paikanhakujaossa viimeiseksi.

Jokseenkin koomiselta tuntuu ruikutus siltä suunnalta, jossa passiivisesti katsotaan sivusta, kuinka aktiivisemmat tekijät jakavat paikkoja. Paljon ääniä saaneiden tulisi siis jakaa kansan heille antamaa valtaa sinne, minne ääniä ja valtaa ei kansalta herunut - tämä olisi demokratian sääntöjen vastaista mihinkään johtamatonta ja hävettävää nynnyilyä. Jospa vielä tutkailemme mainittujen ruikuttajien osaamista siten, että kartoitamme ne sektorit, jonne he toisivat lisäarvoa ja kykenevät toimimaan vastuullisesti kaupunkilaisten parhaaksi, joudumme aprikoimaan, löytyykö tällaista sektoria eli lautakuntaa jaostoa jne.? Tuskin löytyy, sillä eiväthän passiiviset ruikuttajatkaan esitä mitään, kaupunkia parantavia, rakentavia vaatimuksia - kunhan kököttävät nolona nurkassa ja haukkuvat heitä, ketkä saivat päätösvallan voiman kaupunkilaisilta. Politiikassa ei anneta mitään, kaikki täytyy pyytää tai ottaa!

Paikanjakoneuvotteluissa ratkaistaan vähän paikkoja saaneen porukan painoarvo eli se, onko koko porukalla mitään virkaan tulevana valtuustokaudella. Tarjoamalla oikeita tyyppejä oikeille paikoille, pääsee pienikin poppoo näkyviin ja vaikuttamaan. Jos pienryhmä ei edes yritä tuoda osaamista ja tarjokkaita esiin paikkoja täytettäessä, voi todeta äänestäjien äänten menneen väärän osoitteeseen. Meillä vaikuttaa kuvioihin sekin ongelma, että luottamuspaikkojen karsinnan seurauksena ei juurikaan voida puhua lautakuntia voitavan kutsua asiantuntijalautakunniksi. Ensinnäkin jos yksi lautakunta valmistelee asioita kovin laajalla sektorilla, salibandy, pianon soitto, judo, teatteri, nyrkkeily, nuorisotoimi, jääkiekko, kirjasto, uinti, maalaustaide, koripallo jne., lienee mahdotonta löytää valmistelijaa, joka pystyy vetämään laadukkaasti po. lautakuntaa samoin kuin kaiken tarpeellisen taitavia luottamushenkilöitä linjaamaan valmistelua. Tällaisessa systeemissä jää pienryhmä auttamatta ilman edustusta, kun paikkoja ei riitä edes suuremmille ryhmille ja varsinkin silloin, kun ei edes esitä haluavansa itselleen mitään, vaan jää säälittävän nolona ruikuttamaan kohtaloaan, jonka vaalituloksen mukaan ansaitsee - Uudenkaupungin politiikassa ei saa pyytämättä mitään!

70 TÄYTEEN JUHLAT JUHLITTIIN - ON KIITOSTEN AIKA!

Ikää alkaa olla niin, että luulee tulleensa kokeneeksi ja viisaaksi. Mutta vasta nyt hoksaan, että elämäni oikeastaan alkoi, kun Marjan kanssa sovitimme kulkumme yhteiseksi. Kiitos Marjan ja hänen lapsiensa itsekkääseen elämäni tuli todellista sisältöä. Sisältö kasvoi lastenlasten syntyessä sekä varttuessa. Elämäni täyttyi ikimuistoisista hetkistä ja nyt hoksaan arkeni olleen yhtä mahtavaa juhlaa - olen juhklinut kymmenet vuodet. Marjan kanssa sain elää miltei puolet elämästäni - koimme Gotlannin kesät, Costa risteilyn ylellisyyden, Sisilian Mafia-tunnelman, Madeiran lumituiskun sekä maukkaat paikalliset banaanit, kävimme kymmenissä Feran pesäpallo-otteluissa, nautimme kymmenistä teatteriesityksistä Uudessakaupungissa, Turussa, Raumalla, Tampereella, Jyväskylässä ja Seinäjoella, nautimme kymmenistä konserteista, kesäretkistä, kirppiskierroksista ja jännitimme VIP-katomossa Korihaita kannustaen jne.. Olimme aina yhdessä, paitsi silloin, kun aikani hukkui taisteluun tullimyllyjä vastan, kunpa voisin päättää tuosta ajasta uudelleen ja käyttää sen yhdessä Marjan kanssa Myllymäellä käsikädessä istuen ja kaunista kaupunkiamme katsellen. Koimme myös koronan tuoman taloudellisen romahduksen yhdessä, mutta yhdessä selvisimme siitä - emme helposti, mutta selvisimme kuitenkin.


Nyt en voi muuta, kun kiittää Marjaa menneistä vuosikymmenistä, sillä hän jätti meidät kaikki. Reilut kaksi viikkoa sitten Marja käveli TYKS:in ja viikko sitten hän nukkui pois. Tehtyä ei saa tekemättömäksi ei sanottua sanomattomaksi, joten ajatelkaa sydämellänne ja harkitkaa, mitä sanotte ja teette - ottakaa jokaisesta hetkestä kiinni, sillä jokainen elämän hetki on ainutlaatuinen mahdollisuus ja kun se on mennyt, sitä ei enää koskaan saa takaisin. Kiitos näistä vuosikymmenistä sinulle oma rakas Marjani. Enkä tähän murheellisen kirjoituksen loppuun voi muuta kuin siteerata Marjan lapsenlasta Mioa. Hänen kanssaan muistelimme menneenä vuonna Sairisissa vietettyjä yhteisiä, hänen lapsuus hetkiä. Niistä, aina iloinen ja nauravainen Mio vakavoitui ja totesi jälleen hymyillen: 

OLI NE HYVIÄ AIKOJA!

YLE:n AASITUNTIJAT ja VIIDES ARTIKLA

Muutama vuosi aikaa peruutellen pääsemme Suomen suurimpaan mutupäätökseen eli loikkaan NATO:n sisälle. Nyt voimme todeta silloisien asiantuntijoiden puhelleen uskon varassa, varmaa tietoa heillä ei ollut tulevasta sen enempää kuin papeilla tuonpuoleisesta Paradiisista. Mainittu NATO-ratkaisu syntyi tyyliin 1939: ryssävihaa herkistellen suureen uhoon ja länsiapuun luottaen. Jotkut varoittivat historian toistavan itseään ja heidät leimattiin ryssien kätyreiksi jne., sen sijaan mielipideilmastoa vinoon manipuloineet asiantuntijat istuvat nyt merkittävillä luottamuspaikoilla. Voitaisiinko viimeinkin tutkailla YLE:ä ja muuta valtamediaa sekä niiden motiiveja, kun tiedämme NATO-turvatakuiden kuihtuneen kuin koiran ulosteen paahteisella öljysorapinnoitteella? Ei tietenkään ole asiantuntijoiden vika, jos he toitottavat rajalliselta tietopohjalla tai tavoitehakuisesti paikkansa pitämättömiä näkemyksiä ja harhaisia tulevaisuuden visioita. Vika piilee maamme valtamedian muutamassa päätoimittajassa, jotka tässä tapauksessa avasivat ovet kansan sumutukseen johtaneelle manipuloinnille!

Suomi ajautui tilanteeseen, jossa puolustusmenoja täytyy kasvattaa ja NATO:n myötä asetoimittajan monopooliroolissa häärii USA ja Israel. Joku tokaisee, että ainahan voimme ostaa hävittäjät vaikka Ruotsista, mutta lienee parasta muistaa, etteivät ne hävittäjät lennä ilman amerikkalaisia moottoreita ja varaosia. Puhutaan valtavista yhteispanssarikaupoista Ruotsin, Norjan ja Sveitsin keralla. Kyseessä on CV9030 panssari, jonka alusta tulee Ruotsista MoDon kotikaupungista Örnsköldvikistä ja runko Suomesta HPK:n Hämeenlinnasta ja aseistus Bushmaster II tulee USA:sta Blackhawksin Chicagosta . NATO sitoo meidät monilla tavoin ja rajaa päätösvaltaamme. Mielestäni olisi kohtuullista, mikäli valtamediamme päätoimittajat, joita ei montaakaan ole, pohtisivat yksisilmäisen manipulointiuutisoinnin sijaan aina, joka ikineen kerta vaihtoa JOS! Mitä isommasta asiasta on kyse, sitä järkevämpää on, vaikka kissojen ja koirien kanssa, etsiä vaihtoehtoja eikä markkinoida uskon varassa yhtä ainoaa, kansakunnalle riskialtista, vaihtoehtoa!

MONEN TASON PAIKANJAKONEUVOTTELUT!

Paikkaneuvotteluissahan lähdetään siitä, että ne, jotka saivat eniten ääniä haluavat maksimoida heille kuuluvan vallan ja ne ketkä eivät juurikaan saaneet ääniä, haluavat saada enemmän, mitä he ansaitsevat. Demokratiassa on säännöt, joita noudatetaan ja vahvemman ehdoilla mennään tai demokratia toteudu. Kaksi pientä yrittää olla yhdessä vahvempi tai pieni, lisätä omaa painoarvoaan, liittoutumalla ison ryhmän kanssa, jotta molemmat saavat yhdessä enemmän. Nämä ovat pelin säännöt ja näillä mennään. On koomisen kornia, jos pieni vaatii yhteistyön ja sovun nimissä itselleen jotain, mikä sille ei kuulu. Moinen vetoomus pistää oikein hohottamaan: jonkun kymmenen kertaa enemmän ääniä saaneen tulisi antaa paikkansa siksi, ettei vähemmän ääniä saanut kiusaa häntä tai, että sopu päätöksenteossa säilyy. Mihin tarvitaan jonkun pienen piiparoisen yhteistyökykyä, kun iso voi jyllätä ihan miten lystää esim. perustetaan puheenjohtajisto tms. eikä edes oman puolueen änkyrät, saati pikku pirut tiedä mitä isot päättäjät juonivat ja kuta tulevan pitää. Ja kuvitelkaa ihan oikeasti tilannetta, jossa vaikka paljon ääniä saanut demari, luopuisi paikasta orvon persun hyväksi?

Jos joku väittää ettei paikanjaosta neuvotella, vaan tullaan puhtoisina kuin vasta syntyneet enkelilapset pöytään, niin opuppua haastaa. Jo vaalimainonnassa ja tehtävien jaossa voit nähdä selkeän puolueen sisäisen kilpailun. Jos haluaa merkkipaikan, tarvitaan paljon ääniä ja jos menee tiukaksi, tarvitaan omien ääniä omassa sisäisessä valtaväännössä - näin alkaa kaupankäynti sulle mulle -tyyliin ja tätä kestää kunnes palaset loksahtavat kohdalleen. Kaupan käynnin lopputuloksen huippuesimerkkinä voidaan pitää vaikkapa sitä, että vaaditaan onnistuneesti tiettyä kohtuuttoman merkittävää paikkaa tai sopivalla sumplimisella merkittävän lautakunnan puheenjohtajaksi nousee tapaus, joka ei edes vaaleissa nauttinut kuntalaisten luottamusta niin paljon, että hän istuisi valtuustossa. Varsin usein käy niin, että puolueen sisällä tapahtuva paikanjakokisa jakaa koko puolueen kahteen toisiinsa vihamielisesti suhtautuvaan alhaisesti juonivaan kelmikerhoon eli pahin vastustajasi on oman puolueen toinen valtuutettu. Lähdepäs tällaisessa taistossa antamaan yhteistyön hengessä jonkun kellokkaan paikkaa pienryhmälle, silloin oman porukan sisällä yhteistyö on kaput!

Määrättyjä sääntöjä aktiivisesti hyväksikäyttäen pienryhmä voi saada paljonkin, mutta vetoaminen isomman ryhmän armeliaisuuteen ja yhteistyökyvyn säilyttämiseen, on säälittävän sinisilmäistä. Meillä mennään median luomaan mielikuvaan uskoen, mutta todellinen todellisuus on ihan jotain muuta. Uudenkaupungin huominen ei muistuta paratiisia eivätkä päättäjämme ole Herran enkeleitä. Voitte vaikkapa verrata meidän "toimittajiemme" juttuja Pauli Uusi-Kilposen UutisRauman 23.4.25 sivu 18 juttuun Kalle Leppikorvesta. Siinä nostetaan ikävä asia esille ja kysytään ns. syntipukilta suoria kysymyksiä. Koska olet nähnyt jotain vastaavaa tässä kaupungissa sitten Ukis.fi:n? Mitähän kaupungin johtaja vastaisi kysymykseen miltä tuntuu, kun väki vähenee ja talous romahtaa? Erilainen journalismi ja erilaiset mielikuvat!

POSITIIVISIN MIELIN TULEVAAN NELJÄÄN VUOTEEN!

Kaupunkilaiset päättivät päättäjistä niillä tiedoin mitä media ja some tarjosi päättäjistä ja heidän kaavailuista. Tuo tarjonta itse asiassa karkotti lähes puolet äänestäjistä, mutta meillä ei ole äänestyspakkoa, joten valitut tyypit edustavat valinnan tehneitä kaupunkilaisia ja valitut päättäjät toimivat jo lain mukaan kaupungin kuten luonnollisesti myös kaupungin asukkaiden parhaaksi. Moni on pettynyt ja se saa mielen tummumaan ja tuotetun tekstin tuoksahtamaan katkeran kitkeräksi plus negatiiviseksi. Jos kuitenkin edes odotetaan ennakkouutisia siitä, mitä tuleman pitää, ennen kuin haukutaan valitut päättäjät alimpaan manalaan. Ennakolta haukkuminen ei hyödytä ketään ja lisää vastoin asettelua, joten rohkeasti tukemaan ja motivoimaan päättäjiä päättämän asiat siten, että päätökset hyödyntävät kaikkia kaupunkilaisia niin uusia uusikaupunkilaisia kuin täällä kauan asuneita ja silti täällä yhä viihtyviä uusikaupunkilaisia.

SOINI PERUSTI SINISET - PERUSTAAKO PURRA MUSTAT?

Marinin hallitus oli surkea, mutta sen toistaminen ei paranna yhtään Orpon hallituksen saavutuksia. Samoin Purran ja persujen vaalilupaukset eivät toteudu menneen hallituksen miljardi virheiden kyllästyttävästä kertauksesta. Ikäväksi totuudeksi paljastunee pian se, että Soini olikin vasta maailman toiseksi suurin takinkääntäjä. Valehtelusta seuraavaa persujen sisäistä tyytymättömyydestä voimistuvaa kuohuntaa ja kuplintaa on lysti seurata. Viimeksihän tehtiin historiaa, kun ministerin titteli varmistettiin matkustamalla auton peräloosterissa ja perustamalla uusi puolue. Luovuudeltaan ja huumoriltaan ilkeästi sanomansa sihisevä ja itsekkyyttä huokuva Purra häviää kirkkaasti Soinille, mutta Soini kirjoitti selvät askelmerkit kuinka tilanne kikkaillaan ja tyhmempikin pysyy ministerin pallilla, vaikka kannatus kuihtuisi omien keskuudessa. Mallin mukaan ensimmäiset parivuotta selitellään ja pysytään vallassa parivuotta. Tämän jälkeen manööveri, jonka seurauksena syntyy puolue, joka takaa vallassa pysymisen.

Tietenkin valtion talous täytyy saada kuntoon ja vieläpä mahdollisimman pian - tuskin kukaan on tästä eri mieltä. Taloutta voidaan pistää kuosiin monin tavoin eikä vain köyhiä ja maakuntien asukkaita kyykyttämällä. Meillä löytyy rutkasti turhaa tai ainakin vähemmän välttämätöntä, josta voimme siirtää varoja hädässä olevien elämän tilanteen parantamiseksi. Itse asiassa vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela nosti nämä asiat esille menneissä vaalikeskustelussa. Hän totesi Helsingillä olevan varaa paikata kulttuuri kohdistuvat valtiovallan leikkaukset ja Koskela totesi ettei Helsingissä ole terveyskeskusmaksuja. Kuinka voi käydä niin, että kulmakunta, jossa sijaitsee pääsääntöisesti vain omistusta ja hallintoa, pärjätään paremmin kuin siellä, missä Suomen vientiteollisuus toimii ja elintarvike tuotanto tuottaa yhteistä hyvää ja kustantaa hallintoa ja omistajien posaa? Siinä tarjoutuu yksinkertainen oikeudenmukainen oikaisu mahdollisuus syntyneen vääryyden poistamiselle, mutta tarttuuko siihen ja palautuuko usko persuihin.

TÄSSÄ ESIMERKKI: HYVÄSTI HYVINVOINTI-SUOMI!

Suomi on rikkaampi kuin koskaan, koskapa yrityksiä ja niiden työntekijöitä on enemmän kuin koskaan, samalla kertyy verotuloja enemmän kuin koskaan. Näin kertyneillä varoilla taataan hallintokuvio-Suomen toiminta. Sen tarkoituksena lienee kattaa Suomen historian paras sosiaaliturva työtätekevälle tai tehneelle suomalaiselle sekä pitää huolta heistä, keiden omat eväät eivät yksin kanna elämän polulla kulkemista muiden tahtiin. Tätä yhteiskunnan turvasysteemiä pyörittävät ennätykselliset virkahenkilöiden monikerroksiset legioonat, joten siltäkin osalta pullat ovat paremmin uunissa kuin kertaakaan hyvinvointi-Suomen historiassa. Kuvion luulisi olevan äärettömän mainiossa kunnossa ja rahaa löytyvän jokaisen pulaan joutuneen suomalaisen tilanteen auttamiseen. Niin sitä löytyykin, mutta hiukan eri tavoin kuin äkkipäätä äkkäisi.

Jo iäkkäämpi kaveri pyöritti ravintolaa, joka kitkutti kymmenet vuodet siten, että paras tili tehtiin pikkujoulujen aikana. Palkat yrittäjä maksoi aina ajallaan, samoin lainat ja vuokrat, kuten vakuutusmaksutkin tuli hoitaa ajallaan, mutta verottaja sai odottaa maksujaan aina pikkujoulusesonkien tuottoihin saakka. Tuolloin myös yrittäjälle ja hänen perheelleen jäi mukavasti muutakin kuin voita leivän päälle. Näin yritys pyöri, sen työntekijät rakensivat asunnot ja kasvattivat saamillaan palkoilla lapsensa. Kaikki olivat tyytyväisiä, jopa verottaja, joka oli oppinut yrittäjän hoitavan veroasiat kuntoon   joulukuun loppuun mennessä. Sitten kävi niin, että tuli korona ja sen varjo muutti kaiken. Vaikka lainat olivat maksettu, täytyi rahaa löytyä vakuutusmaksuihin vuokriin ja veroihin, joita pikkujoulut eivät nyt pelastaneet. Tilanne oli mahdoton, lehtien mukaan yhteiskunta jakoi apuja europarlamentaarikkojen pitämille blogeille, huutokauppakeisareille jne., mutta po. yrittäjä ei saanut mitään ja häneltä kaikki jäi maksamatta. Mies ei saanut yhteiskunnalta mitään huomioita tai tuo oli väärin, yhteiskunta lähetti hänen luokseen ulosottomiehen eli yhteiskunta huomio yrittäjän omalla tavallaan.


Yrittäjän mieli mustui vastoinkäymisistä ja koettelemuksista. Onneksi hänen lapsensa oli lähtenyt jo maailmalle ja vaimokin nousi krematorion piipun kautta osaksi maailmankaikkeutta. Jokainen tuleva puhelu, ovikellon soitto sai yrittäjämme säikähtämään - meni unet, häipyi hymyt. Lopulta kaveri kääntyi ahdingossaan ammattiauttajan apua, sai kuuntelijan kera purkillisen pillereitä. Kuuntelu ja pilleri olivat vain hetken pakotie, mutta ne eivät poistaneet arjen kasvavaa sisäistää tuskaa ja ahdistusta. Siksipä yrittäjä päätti kokeilla: otetaanpa koko purkki kerralla ja vaihdetaan kerrosta. Niinhän siinä kävi, ettei kerroksia vaihdettu muuta kuin sairaalan suuntaan. Siellä entinen yrittäjä sananmukaisesti makaa sängyssä vaipat jalassa, nykii, pärisee ja kuolaa puserolle. Mutta saipahan hän viimeinkin yhteiskunnalta jotain ja todella paljon ja arvokasta, ensin viikkotolkulla tehohoitoa 3 500€/vrk ja tämän jälkeen kallista erikoissairaanhoitoa eli sadattuhannet eurot kulutettiin yrittäjän lähes tiedottoman tilaan ylläpitämiseen - olihan se arvokasta ainakin sinulle, minulle ja hänelle, mutta tätäkö sinä tai minä pidämme arvokkaana elämänä/kuolemana?

RADIOSTA LAUTAKUNTAAN!

Mainittakoon radioajoista vielä muutama juttu, silloin vain ehdokas, sittemmin tuleva kansanedustaja, puolueenpuheenjohtaja sekä ministeri Ville Itälä kuului vakiovieraisiimme. Ikuisesti muistan joululähetyksen, jossa joulupukkina vieraili Antti Kotilainen ja terveiset eduskunnasta toivat Helena Vartiainen ja Mikko Immonen. Juhannus lähetyksessä keskeinen rooli oli Turun jääkiekkoväellä ja Johannes Virolainenkin pääsi ääneen eli aika hyvin politiikka ja alan vaikuttajat nousivat esiin radiossa. Murheellisista hetkistä muistuu mieleeni autotehtaan massiiviset irtisanomiset. Esa Kerkolan kanssa pohdittiin kuinka ikävä asia käsitellään ja ratkaisu oli seuraava: Ensin lähetyksessä kertoi pankinjohtaja J.P. Nieminen ettei kenenkään lainoja sanota irtisanomisten/lomautusten vuoksi irti, seuraavaksi Esko Halivaara valoi uskoa ja jaksamista kaupunkilaisten arkeen; tätä seurasivat autotehtaan edustajan ja pääluottamusmiehen kommentit. Tapahtuneeseen nähden "Uudenkaupungin musta päivä" hoidettiin tyylikkäästi. Tätä seurasi irtisanottujen aseman parantaminen kaupungin yhteisin toimin kaupungin ja autotehtaan kesken - yhteishenkeen ja vallitsevaan, ongelman selättäneeseen, ilmapiiriin vaikuttivat ratkaisevasti mm. Helena Vartiainen, Seppo Nikula ja Kari Koski.

Median palveluksessa en mennyt politiikkaan osallistujana mukaan, se olisi vienyt uskottavuuden toimittajan työstäni. Lopetettuani toimittajan kokopäivätyöt kirjoitin enää pakinoita Koivusipilän Mikon ja Rake Tähtisen perustamaan lehteen, sekin hiipui pian, kun jääkiekkokirjoitukseni ei miellyttänyt raumalaisia, jotka painoivat poikien lehteä ja taisivat omistaakin sen. Tuolloin lähdin, ilman suunnitelmia,vaaleihin mukaan ja yksi vaalilause jäi ihmisten mieliin: Äänestä Javaa tai se tulee uniisi! Rannalle jäin, mutta yllätyksekseni minulle soitti Helena Vartiainen, kysyen minkä lautakuntapaikan haluan - tuolloin SDP oli se puolue, joka piti pienten valtuustoryhmien puolta. Mainittuna aikana oli myös nykyistä paljon useimpia lautakuntia, joissa useita jäseniä. Aikoinaan tarjoutui kuntapäättämisestä selkeä tie lautakuntien kautta eteenpäin kohti valtuustoa. Kuvio oli toimiva ja jäsenet tekivät tietämyksellään lautakunnista todellisia asiantuntijalautakuntia. Aloitin nuoriso- ja liikuntalautakunnassa.

Väännyin Mörneen elämäni ensimmäiseen kokoukseen kunnallispäättäjänä, kun puheenjohtajana toimi Jarmo Segerros, valmistelijoina Tuija Suominen ja Inkeri Parviainen. Lautakunnan jäsenistä mainittakoon Birgitta Runola, Nina Jefimoff, Mikko Siivonen ja Markku Varjo, joten liikunnan osalta lautakunnalta löytyy rutkasti asiantuntemusta. Ensimmäisestä kokouksesta muistan kollegalta saamani kommentin: älä koko ajan puhu, tehdään niin kuin virkamies haluaa, että päästään kotiin. No eihän kyseessä ollut sen isompi asia kuin tekonurmi. Mainitut kokoukset sisälsivät paljon keskustelua ja etenkin Siivosen ja minun perustelut sisälsivät runsaasti vahvoja sanoja, joiden käyttöön osallistui myös Birgitta Runola. Etenkin Siivosen kanssa oltiin usein eri mieltä asioista, mutta myös yhtä mieltä sellaisista jutuista kuin tekonurmesta, jäähallin ja uimahallin remonteista sekä monitoimihallista. Mikä olisikaan kaupungin tilanne nyt, jos hallitus olisi noteerannut lautakunnan päätökset ja menestyksellisesti esittänyt ne valtuustolle, no saatiinpa sentään hiihtoputki - oikea suomalaisen liikuntabusineksen äiti. Yleensäkin mainitun lautakunnan aikana oli saavutettu uusikaupunkilaisen liikunnan huippu: kaupunki ei enää maksanut palkkaa kahden seuran toiminnanjohtajille, jääkiekko valui alas Mestiksestä, koripallossa ei pelattu enää mitaleista saati mestaruudesta, pesiskoulut hiipuivat, ei ollut miesten joukkuetta maakuntasarjassa, jalkapallo romahti, Vakkaliiga loppui, ei ollut kahta seurajoukkuetta ja kentät jäivät tyhjiksi jne.. Tulevaisuuden kannalta päätökset kävivät kalliiksi ja Uudestakaupungista tuli urheilukaupunkina anteeksipyyntö!