Tuskin kukaan päättäjistä tai julkisuuteen valituista asiantuntijoista totesi silloin, kun Suomi liittyi NATO:n jäseneksi, että hyvin pian turvatakuut haihtuvat kuin kamelin pieru Saharaan tai ennakoi, että liittolaisemme käy murhaamassa ja pidättämässä suvereenien valtioiden päämiehiä ja siinä sivussa aiheuttaa energiakriisin, jonka seurauksena Ursula von der Leyen kohta koputtanee Putinin ovelle ja kysyy: Onko sulla myydä öljyä ja kaasuakin voitaisiin ostaa eikä meillä ole oikein huippu luokan aseitakaan ja saisiko kaiken velaksi, kun nuo pakotteet purevat aika pahasti? Mitä Putin tuohon vastaisi sitä emme tiedä, mutta hän ja hänen kaverinsa Trump lienevät käyneet mainitun tapaamisen ennakolta hymyssä suin läpi.
Todella vastenmielisiä asioita tapahtui niin Ukrainassa, Venezuelassa kuin IRAN:ssa ja vapauden vienti hallinnon mielivallasta kärsivälle ja valtaapitävien jahdissa kuoleville kansalaisille on oikein, mutta vanhojen ukkojen murhaaminen ja vieläpä niin, että siinä ohessa kuolee satoja siviilejä, joukossa naisia ja lapsia tuntuu vastenmieliseltä ja raukkamaiselta. Toisaalta onhan vanhojen ulkomaalaisten ukkojen tappaminen tavallaan linjassa Suomen nykypäivän politiikan: täällä kuolee hoitokodeissa vanhuksia kuin kärpäisiä ja hyväpalkkaiset pörssiyhtiöiden pyörittäjät selviävät aiheuttamistaan kuolemista ja vanhuksille tottamasta tuskasta pelkillä pahoitteluilla - joten hurskastelemmeko ja todellisuudessa tapammeko omia siinä, missä Stalin aikoinaan?
Nyt on parasta unohtaa sotiin liittyvät oikeudenmukaisuudet ja syyllisyydet ja muut korulaiseet, sillä maailma pyörii vahvasti suurvaltojen määräämään suuntaan. Päättäjien päiden kiinni pitäminen itään ja länteen sekä liittolaisuuden kunnioittaminen turvaavat parhaiten sen, että selviämme tästä kansainvälisestä sekamelskasta mahdollisimman pienimmillä säröillä. Pahimmillaan ärsytettynä Trump saattaa suuttua, osoittaa Suomea ja sanoa: Vladimir pidä tuo pieni paska maa ja tee mitä tykkäät! Vladimir nyökkää ja alkaa laskea kuinka monta venäläistä nuorukaista kuoli Lapuan panoksiin, tulkitsee historiaa omalla tyylillään venäläisittäin ja maksaa potut pottuina tai potut kaalina.
Olemme USA:n liittolaisia, mutta se ei tarkoita ettemmekö voisi pistää välejä myös Venäjän suuntaan kuntoon- Tästä olisi hyötyä meille ja varmaankin ukrainalaisetkin hyötyisivät tuosta Suomen asemasta paljon runsaammin kuin nykyisestä kiukuttelusta itään ja länteen. Ja jos Trump kaveeraa Putinin kanssa, tuskin hän tykkää pahaa, mikäli yritämme rakentaa välejä Venäjän suntaan. Joku joskus tokaisi: maantieteelle emme voi mitään ja joku toinen valisti: ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi. Nuo summattuna olemme siellä, misä olemme ja moini paistaisi ryssän voissa, mutta kun sitä ei saa pannulle - yrittäneitä on ilmestynyt historian saatossa Aasiasta, Ranskasta ja Saksasta! Näillä resurseilla ei kannata kaivaa verta omasta nenästään, siinä saattaa lähte koko pää.
Entäpä, mitkä ovat USA:n ja Israelin hyökkäyssodan seuraukset? Pahimmillaan IRAN:sta alkaa lappaamaan väkeä maailmalle, silloin meidän tulee ihan faktapohjalta pohtia oman maamme nykyinen tilaa ja taata tulevaisuutemme. Ihan oman Suomemme huomisen vuoksi, meidän sopii ensin varmistaa omille sairaille, vammaisille ja sairaille inhimillinen kohtelu ja lapsille hyvät olot kera laadukkaan koulutuksen. Vain näin Suomesta tulee jälleen maa, jossa kaikki tekevät työtä yhteisen hyvän ja lähimmäisen eteen. Ilman vahvaa uskottavuutta lapsien tulevaisuuteen ja omaan elämän turvaan ei synny taloudellisesti menestyvää Suomea, jonka kantokyky mahdollistaa myös kauimmaisten auttamisen!
Suu suppuun ministerit ja muut mielipidejohtajat.
VastaaPoistaSuomi on varmasti i viimeinen Euroopan maa, joka pistää välit kuntoon Venäjän kanssa.
VastaaPoistaOnks se viisautta vai typeryyttä ?
PoistaJos Suomi jää viimeiseksi, tietää se varauden sijasta köyhyttä
Poistahäpeä nyt persupaska ja jätä meidät rauhaan idiootti persujutuiltasi. luulet olevasi maailma viisas ihminen, mutta olet vain onneton persukusipää
VastaaPoistaAno 13.23 eksyi väärälle sivustolle. Ota vaan peukut rauhassa ja palaa sinne Pravdan sivuille.
VastaaPoistaKiitos käynneistä ja kommenteista! Kuten olen jonkun kerran todennut, tämä ei ole mikään puolueblogi, ne ovat yleensä puolueen sivuilla. Älkää siis noituko perussuomalaiset puoluetta kirjoitusteni vuoksi. Mukavaa keskiviikkoa ja saunaa!
VastaaPoistaKpler: Hormuzinsalmen öljyliikenne vähentynyt 90%
VastaaPoistaHormuzinsalmen öljylaivaliikenne on pudonnut 90 prosentilla sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät Iraniin, arvioi energiatutkimusfirma Kpler.
Hormuzinsalmi on maailman tärkein öljynkuljetusväylä. Esimerkiksi Kiinan öljystä noin puolet kulkee sen kautta.
Iranin hallinto ilmoitti aiemmin sulkevansa salmen ja tuhoavansa sitä ylittävät alukset.
Jimi Holmberg
Iltalehden uutisseuranta
Herra Valkonen, olit persujen puheenjohtajan, valtuustoryhmän puheenjohtaja, kaupunginhallituksen persujäsen, persuna teit runsaasti aloitteita ja lehtijutuissasi luki aina nimesi jälkeen ps. Miksi väität, että et ole persu ja kiellät blogin olevan persublogi?
VastaaPoistaKiitos käynneistä, kommenteista ja tulkinnasta! Kaikki anonyymi 4. maaliskuuta 2026 klo 21.17 esittämänsä pitää paikkansa. Olen maksanut persujen jäsenmaksun ja puolueen jäsen. Tämä ei tarkoita sitä, että sitoutuisin kaikkeen, mitä persupuoleesta tulee. Olin puolueen jäsen vain siksi, että puolueessa oleminen helpottaa pääsyä luottamustoimeen ja koska persuilla ei ole ryhmäkuria, sain toimia kuten parhaaksi näin paikallisten parhaaksi. Kaksi kertaa kävin Uudenkaupungin ulkopuolella sopimassa poliittisia asia: Pyhärannassa sopimassa vaaliliitossa kokoomuksen kanssa ja kerran maakuntavaltuustossa.
VastaaPoistaOlen pyrkinyt politiikassa toimimaan vakkasuomalaisten ja uusikaupunkilaisten parhaaksi, muttta tukea ei juuri tuulut. Esim. Teemu Keskisarja on järkimies ja tekee järkeviä ulostuloja, Purraa ja turkulaisia persuja en lähde ylistämään. Vakka-Suomi ja Uusikaupunki eivät hyödy vähääkään nykyisestä hallituksesta saati jostain Varhasta, mutta se siitä ja siirrytään seuraavaan!
Suomen perustuslakiin on kirjattu, etta Suomi on osa EU:ta. Suomen hallitus ei lahde sooloilemaan, varsinkin kun palkkiovirka Brysselissa voisi jaada saamatta. NATO asioissa Suomi siis oletettavasti menee NATO:n EU maiden mukana. Putin on jo vaitetysti vihjaillut, etta nyt olisi sopiva sauma lopettaa loputkin energiaviennit EU maihin. Voi tulla yllatyksena, mutta EU:n uhkavaatimukset eivat tassa maailmantilanteessa supervaltoihin tehoa. Energiakriisia pukkaa.
VastaaPoista