Maamme poliittiset toimittajat, jos osaavia sellaisia enää edes maasta löytyy, eivät ole huomanneet kuinka keskusta ottaa koko ajan hajurakoa vihervasemmistoon. Ensin välikysymys, jolla tietenkin haluttiin julkisuutta, mutta jättämällä vihreät, vasemmistoliitto ja demarit kutsumatta välikysymykseen mukaan, näytettiin, että keskustaa ei lukeudu demarijohtoiseen vihervasemmistoon. Menneellä viikolla rako demareihin kasvoi lisää, kun Kaikkonen ohitti omalla ratkaisuesityksellään Lindtmanin ydinasekauhistelun. Jos vertaatte esim. vihreiden kenttäväen ja keskustan vastaavien arvomaailmoja, huomaatte niiden olevan kaukana toisistaan. Kun vertailuun otetaan mukaan persut, sikäläisen jäsenistön näkemykset ovat lähellä keskustaa.
Todennäköisesti tuleva hallitus kootaan kokoomuksesta, keskustasta, persuista ja kristillisistä. Tunnetusti hankalaa RKP:tä ei ehkä enää tarvita enemmistön takaamiseksi hallitukseen, vaikka yleensä kyseinen puolue lähtee hallitukseen kuin hallitukseen ja siten hallitusrintamaan liittymisen hinta vaihtelee melkoisesti. Jos katsotte plus ynnäätte puolueiden kannatuksia yhteen, on RKP vielä vaa´ankieliasemassa ja vahvoilla, mutta pahimmillaan ae valuu alelaariin ja silloin hallitukseen lähtöhintakin jää alhaiseksi. Ehkäpä se ei pääse ilmaiseksikaan tulevaan hallitukseen. Viimeisen YLE:n kannatusmittauksen tuloksissa keskusta ja nykyinen hallitusrintama saa nippa nappa reilut puolet äänestä (52,7%) - hallitusrintaman plus keskustan kannatus ilman RKP:tä 49,3%.
Valtamedian luomat mielikuvat vaikuttavat melkoisesti ja etenkin se vaikuttaa iäkkäämpien äänestäjien vaalikäyttäytymiseen, joskin somen rooli kasvaa päivä päivältä. Politiikan huippuun ja sitä kautta julkisuuteen nousseet maakuntien kansanedustajat vaikuttavat oman vaalipiirinsä ulkopuolella. Tämän vuoksi todennäköisesti Tampereella tulee persuilla menemään hyvin ja se heijastunee muuallekin Suomeen. Demareissa ei sen sijaan juurikaan nousta valtakaksikon ohi, joten Tuppuraisen ja Lindtmanin eväillä mennään kohti oppositiota. Tämä siitä huolimatta vaikka vaalivoitto tulisi, vaatisi äänestäjien laajaa siirtymistä demareiden taakse muualtakin kuin vasemmistoliitosta ja vihreistä.
Se siirtyminen, mikä johtuu tyytymättömyydestä hallituspolitiikkaan näkyy jo nyt mielipidemittauksissa oppositio- ja hallituspuolueiden välillä, joten tuskinpa esim. SDP enää saa uusia äänestäjiä kokoomuksesta. Samoin persujen kannatus lienee nyt minimissään ja jos jotain äänestäjä rintamalla tapahtuu vuotaa persut keskustaan tai päinvastoin. Suuret asiat, kuten ydinaseet ja suhtautuminen Venäjään vaikuttavat niin ikään puolueiden kannatukseen. Rakentavalla ydinasejulkitulollaan keskusta lisännee kannatustaan ja persut yrittävät samaa olemalla hiljaa. Venäjään suhtautuminen onkin jo kinkkisempi juttu, sillä monet näkevät NATO:on liittymisen jälkeen Suomen turvallisuuden heikentyneen ja haluavan edellisen lisäksi myös työllisyys. ja taloustilanteen vuoksi välien parantamista Venäjään. Suhtautuminen Venjään on hankala haaste puolueille.
Elämme jokseenkin mielenkiintoisia aikoja, koska nyt Suomella on edessä ensimmäistä kertaa vaalit, joissa enen puolueeton Suomi on liittoutunut ja vahvin liittolasisemme käy sotaa ja hyökkäilee eri maihin milloin missäkin. Yhden totuuden YLE ei koskaan tule takaamaan tasapuolista kohtelua vaaleihin osallistuville puolueille. Tuskin YLE edes halua sitä, vaan pikemminkin turvata asemansa johtajilleen mahtavia palkkoja maksavana valtion valtiossa. Tämä tiedostetaan yö yöltä paremmin ja joka aamu Suomessa herää enemmän ja enemmän valtamedian mielipidejunttaukseen kyllästyneitä ihmisiä. Tämä vuoksi some kasvattaa koko ajan rooliaan ja samalla kasvaa kansalaisten medialukutaito ja rohkeus vaikuttaa politiikkaan.