maanantai 16. maaliskuuta 2026

SUOMEN SFEMINISTIT: NAISTEN KIVITTÄMINEN OK?




Maailma on jo täynnä erilaisia junia, joista monet odottavat turhaan matkustajia. Meilläkin oli tällaisia junia, kun kyseiset rataosuudet suljettiin, jäljelle jäi niitäkin, johon piisaa väkeä enemmän kuin ne vetävät - vaikka ne eivät välttämättä vie väkeä minnekään. Suurin ja täyteen ahdetuin näistä junistamme lienee valtamedian veturina vetämä haihattelijoiden juna, jossa joku Roosa halusi pissiä miesten vessassa, koska siellä virtsaaminen vie vähemmän aikaan. Tämä juna jyskyttää yhä Roosa mukanaan ei minnekkään!

Roosa kuppikuntineen muodostaa ajatushautomon, jossa elää idea: jos esim. se mikä otetaan miehiltä pois, tuo jotain lisää naisille. Moinen ajattelu, klosettien suhteen, on varsin itsekeskeistä, koska esim. yhteisklosetti ajatuksessa kaikki käyttävät vessaa yhtä kauan kuin aiemmin ja ainostaan Roosan jonotusaika lyhenee. Toisaalta, kun yhteisvessoista pisuaarit ja urenaalit poistuvat, joutuvat miehet ja Roosakin, miesten pisuaaria hitaamman pyttyyn ureamispakon vuoksi jonottamaan kauemmin. Jos joku epäilee tätä tulkintaani hän voi suunnistaa Raisioon ja kauppakeskus Myllyyn, siellä on toteutettu ns. sukupuolivapaa yhteisulostaminen. Ilmeisesti ko. klosetin suunnittelija kuuluu J.R.R.Tolkin faneihin, koska yhteen wc-oveen on rakennettu pieni, puolimetriä korkea, lisäovi hobiteille.

Kyseisen klosetin tasa-arvokeskustelun valtamedia jätti sivuun, mutta monikulttuurisuudessa tämä ME TOO:n ja feministien kera viherporukan markkinoi tulevaisuutta, jossa käytännössä sahataan oksaa naisten alta. Samalla, kun nostetaan esille naisen tilastollisesti heikko asema suomalaisessa yhteiskunnassa, halutaan tällä hyväksyttävän vieraita kulttuureja ilman rajoitusta. Esim. burkhan kantajalle täytyy taata oikeus pulahtaa uimahallin yleiseen uima-altaaseen ja siirtyä sen jälkeen saunaan. Suojellaanko näin burkhaa kantavaa naista ja hänen identiteettiään - kuukaan ei saa nähdä kaavun alle, jos sieltä löytyisi vaikka jenkkakahvat tai lyönneistä kertovat sinermät. Sitä ei valtamedia kerro, haluaako avarakatseinen, vieraiden kulttuurien rajoituksia kaihtava väki myös, vieraaseen kulttuuriin kuuluvat, naisten kivitykset, ympärileikkauksen, koulurajoitukset jne. Suomeen. Toisaalta ainakin  muualla kivitykset vaikuttavat laskevasti kotiväkivaltatilastoihin.... Vielä lopuksi tuosta Roosasta sen verran, että hänen ex-miehestään minulle tuli jo aikoinaan mieleen kirjailija Böllin luomus klovni Hans Schiner, joka nauratti vain itseään, ei muita. Päätteeksi voi vain todeta, että näköjään suku auttaa muutenkin kuin rahalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!