maanantai 8. syyskuuta 2025

YLE TAPPAA MTV:n



YLE syö pakkoverolla MTV:n markkinoilta. Ylen budjetti oli 2024 yhteensä 549,2 miljoonaa euroa ja 2023 se oli 576 miljoonaa euroa (ennen veroja). MTV:n liikevaihto oli viimeisimmän tiedon mukaan 212,6 miljoonaa euroa  2024 tilikaudella, ja se kasvoi 4,4% edelliseen tilikauteen verrattuna, 2023 liikevaihto oli 203,7 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan tappio oli −13,5 miljoonaa euroa. Eikö YLE:n tulisi keskittyä määrättyihin tehtäviin kuten uutisointiin, kansaa kiinnostaviin urheilu/kulttuuritapahtumiin, kuitenkin viime vuosina sen voimavarojen käyttö muuttui melkoisesti ja opäinvastaisesti. Maakunta lähetykset ajettiin alas ja rahat satsattiin pääkaupunkituottoiseen hömppään. Muistelkaa YLE:n maakuntalähetyksiä vaikkapa 1990-luvulla, se tarjosi laatua ja laajuutta. Kaventaako YLE verovaroilla tiedotusvaihtoja astuttuaan voimakkaammin viihdereviirille?

YLE:n hömppää katsotaan. Tästä tarjoaa hyvän esimerkin ohjelma Elämäni biisi, joka kerää tv-vastaanottimien ääreen jopa reilut 400 000 katselijaa. Nyt tuo ohjelma toteutetaan verovaroilla, kun vaihtoehtoisesti sen voisi MTV toteuttaa mainosrahoitteisesti ja MTV osaisi tehdä sillä vieläpä kunnon tilin. Nyt YLE ajaa alas maakuntaohjelmia, jotta voi tarjota pakkorahastuksella jotain sellaista, jolla naapuri tekisi verotettavaa voittoa. Eikö syntyisi harvinaisen selvä win win -tilanne, jos po. ohjelma siirtyisi MTV:lle takomaan sille rahaa ja YLE käyttäisi näin säästyneet varat vaikka maakuntatoimitusten voimistamiseen ja lähetysten palauttamiseen ennalleen. On lähinnä säälittävää, kun samoja muutaman minuutin maakuntauutisia luetaan Radio Suomessa pitkin päivää - päivän edetessä kuulijat ovat saaneet netin kautta tiedot tapahtumista, joten nykyinen toistojen toisto on aivan turhaa varojen haaskausta.

Ikäväksi nykyisen tilanteen tekee se, että huonontaessaan uutistoimintaansa ja satsatessa viihteeseen YLE ajaa MTV:n taloudelliseen ahdinkoon. Tämä tapahtuu vielä aikana, jolloin MTV:n uutisoinnin laatu nousee kohisten. Esim. aamulähetyksissä MTV:n tarjonta voittaa monipuolisuudellaan YLE:n samat naamat viikosta viikkoon esim. jälkiviisaissa kertomassa kuinka sinun tulee ajatella. MTV:n talouden ahtaudesta kielii se, että yhtiö aloittaa juuri nyt muutosneuvottelut, joissa henkilökunnan vähennystarve koskee 45 työntekijää. Mielestäni tuntuisi paremmalta, jos muutama hömppäformaatti siirrettäisiin YLE:ltä MTV:lle. Tuolloin verovaroja vapautuisi YLE:n muihin toteutuksiin ja MTV tekisi kunnon tulosta hyödyntämällä Suomen parhaiden hömppäohjelmien tarjoamaa mainosmahdollisuutta. Toinen toimiva vaihtoehto saattaisi syntyä, jos valtion taholta tehtäisiin tarjous MTV:lle: millä summalla se pyörittäisi laadukkaasti maakuntalähetyksiä? Miltä tuntuisi, jos maakuntalähetysten väki, kalusto ja kiinteistöt siirrettäisiin vuotuisella 100 miljoonan euron toteutusrahalla höystettynä YLE:ltä MTV:lle?




7 kommenttia:

  1. Ylen johtajahan tuli Maikkarista, joten tiesi mihin iskeä.

    VastaaPoista
  2. Kai tämäkin oersujen vika

    VastaaPoista
  3. Kai tämäkin on persujen vika

    VastaaPoista
  4. Ei yle:n tehtävä ole kilpailla katselijoista viihdeohjelmilla veronmaksajien rahoilla
    Yle on nyt ihan hakoteillä! Ylen viihdeohjelmat maksulliksiksi.

    VastaaPoista
  5. Ihme touhua ja kumma kyn tuohon ei eduskunta puutu.

    VastaaPoista
  6. Asiaa. Kaipaan dokumentteja, scifielokuvia, asiaohjelmia, uutisia muutenkin kuin uusintoina, hyvin laaja-alaisia, globaaleja uutisia. Onko todella niin, että YLE:n kirjeenvaihtajat eivät itse osaa tehdä kohdemaastaan paikallisia uutisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kopiota ja yle kopioi lehdistä probakandaa

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!