Muualla yritetään löytää tietä rauhaan, jotta Ukrainan käsittämätön ja raaka tappaminen loppuisi. Kun viimeinkin ihmiselämän säilyttäminen alkaa muualla asamaan periaatteiden ja kuka saa päättää rauhasta ajatusten ohi, niin meillä pistetään entistä kovemmaksi eli ryhdytään valmistelemaan ydinaseiden tulemista Suomen valtion alueelle. Koko ajatus tuntuu vähintäänkin oudolta eikä sillä paranneta Suomen välejä itänaapuriimme - onkohan päättäjillä kaikki kotona?
Käsittääkseni Suomea ei uhkaa nyt yhtään mikään. Kiitos tästä kuuluu kansan puolustustahdolle, josta sikisi armeija, joka tekee Suomen miehittämisen liian kalliiksi saavutettuun hyötyyn nähden. Vielä parempi turvallisuustakeen Suomi saa olemalla hyödyksi itänaapurille. Kun joskus oli näin, syntyi sen seurauksena kymmeniätuhansia työpaikkoja, joten eiköhän tutkita menneitä ja lähimenneitä ja oteta tapahtumista vaari ja pistettä diplomaattisuhteet Venäjän kanssa kuntoon.
Hurjalta tuntuu ajatus: ydinaseita Suomeen. Niitähän voi tulla kahdella tavalla, ensinnäkin joku kuljettaa niitä tänne ja toiseksi joku ampuu niitä tänne. Oikein tosissaan eikö tuota kannattaisi pohtia uudelleen ja pohtia sitäkin miksi keskustelukynnys sodasta laskee koko ajan. Joskus vuosituhannen alusta moisia puheita pitänyttä ei olisi otettu vakavasti eikä hän olisi koskaan päässyt korkeaan asemaan. Sotaan suhtautumisesta paremmin Vihavaisen blogissa, linkki alhaalla - olkaa hyvä!
LINKKI:
Haukat ovat päässeet Suomessa valtaan!
VastaaPoistaParemminkin korppikotkat!!!
PoistaHuru-ukko
Vallassa arvotelukyvyttömät poliittiset broilerit , opportunistiset nousukas tollot joilla pervertoitunut käsitys omasta merkityksestään.
VastaaPoistaTodella kovassa paikassa hiirulaisia jotka kääntävät takkinsa ja pelastavat nahkansa riippumatta kuinka paljon turhia uhrauksia kansalaiset joutuvat kestämään.
Tähän asti olen minäkin kannattanut lännen toimia suhteessa Venäjään, mut tätä en kannata. Ydinaseet tulee melkein Pietarin viereen, eikä Moskovaankaan ole kuin muutama sata kilometriä. Vastatoimia tulee varmasti.
VastaaPoistaOnko Suomi jo USA:n näkökulmasta kuin "kuuba" eli lyhyt matka Venäjän suuriin kaupunkeihin. Venäjä pitää USA:n pois Kuubasta mutta Suomi antaa USA:lle mahdollisuuden käyttää maatamme USA:n hyväksi Venäjää vastaan. Tämä ei jää Venäjältä huomioimatta. En ole kokenut sotaa mutta Suomen "pääpällään" olo USA:han ja vastakkainasettelu Venäjän kanssa voi sodankin kokemuksen vielä tuoda.
VastaaPoistaSuomestä tulee selvä uhka Venäjälle. Vastuutonta politiikkaa.
VastaaPoistaSuomi ei ollut koskaan näin rähmäälläänä Neuvostoliittoon. Oli laitimmainen kerta, kun äänestin kokoomusnuoria.
VastaaPoistaKokoomus myi Suomen jenkeille.
VastaaPoistaSiinä kohtaa kun pääkaupunki muuttuu lasitasangoksi on turha itkeä
VastaaPoistaMinä veikkaan Helsingin kohtaloksi neutronipommia. Se tappaa ihmiset, mutta rakennukset säilyvätRäjäytyksen jälkeen odotellaan kuukausi, sitten kerätään ruumiit syrjään. Viimeksi uudet asukkaat tilalle.
PoistaMillainen on Ruotsin ja Tanskan lainsäädäntö ydinaseiden suhteen?
VastaaPoistaSuhteet kuntoon ehkä joskus 30 vuoden päästä jos siellä silloin on sellainen sukupolvi jolle ei ole opetettu väärennettyä hitoriaa
VastaaPoistaSama suhtautuminen Usaan. Siellä vasta valehdellaa. Uskooko kukaan Usan turvatakuihin?
PoistaSuomi ei voita ärhentelemällä mitään, mutta hyvät suhteet Venäjään tuovat kymmeniätuhansia työpaikkoja. Suomella ei ole varaa riitelyyn.
VastaaPoistaVaikea myöntää, mutta nyt Tuppurainen oli oikeassa.
VastaaPoistaRyssän kanssa ei välejä pidä parantaa
VastaaPoistaKenen kanssa sitten pitää parantaa välejä?
VastaaPoista