IRAN natisee jo sisältäpäin, joten USA:n ja Israelin tekemä hyökkäys on viimeinen sinetti sikäläisen pappisvallan leviämisessä. Israelin ollessa kuviossa mukana, kuten Gaza osoittaa, alkaa johtajien päitä putoilla eikä näissä operaatiossa viattomia siviiliuhreja lasketa. IRAN taasen vastaa ja tekee sen, mihin kykenee ja mitä uskaltaa eli hyökkäilee Israelin suuntaan ja uhkaa iskeä USA:N sotilastukikohtiin ja laivastoon. Näinköhän tuohon jälkimmäiseen on kanttia?
Kuvitelkaapa seuraukset, jos IRAN yrittää ja jopa onnistuu upottamaan maailman suurimpiin lukeutuvia lentotukialuksia ja vaikkapa sata modernia hävittäjälentokonetta. Veikkaanpa, että tuolloin piru pääsee vapaaksi ja mainittu kulmakunta saa kokea nykysodan helvetilliset seuraukset. Ensinnäkin IRAN pommitetaan kivikaudelle samalla tyylillä kuin IRAK aikoinaan ja IRAN:n pappisvallan jättämän valtatyhjiön täyttää kuppikuntien taistelun synnyttämä sekasorto!
Mikäli IRAN onnistuu iskuissaan ja homma eskaloituu isoksi rähinäksi, tietää se Trumpille tappiota sikäläisissä välivaaleissa ja presidentin päätösten toteuttamisen vaikeutumista USA:ssa. Hormuzin salmen mahdollisen sulkemisen vuoksi, suosittelen jokaista polttomoottoriautoilijaa tankkaamaan kulkuvälineensä - Neste ei varmasti jätä tällaista polttoaineiden hinnannoston mahdollisuutta käyttämättä. Näin homman vaikuttaa etenevän nyt, mutta ehkä jo tunnin päästä tapahtuu jotain tai tilanteet muuttuvat ja .tapahtumien tulevaisuuden ennusteet vaihtuvat, mutta sen uskon pitävän paikkansa, että Suomessa polttomoottoriautot kannattaa tankata äkkiä ja yhtä todennäköisesti IRAN:n johtajien on aiheellista varata oma hautapaikka.
Juuri tulin tankkaamasta. Ei ollut vielä jonoa.
VastaaPoistaTon sorttistahan se Nesteen homma on ollut aina. Kun raakaöljyn hinta nousee maailmanmarkkinoilla, niin bensan pumppuhinta nousee välittömästi. Kun raakaöljyn hinta laskee, niin bensan pumppuhinta laskee pitkällä viiveellä - kas kun varastot on ikävä kyllä ostettu täyteen sitä kalliimpaa öljyä. Ja autoilija maksaa, tai itkee ja maksaa..
VastaaPoistaTöröhuuli olisi voinut hoitaa asian toisinkin: hölmö miesoletettu. Paskempi juttu on se, että töröhuuli kaveeraa psykopaatti-Putinin kanssa.
VastaaPoista
VastaaPoistaIran varoittaa: "Yksikään alus ei saa kulkea Hormuzin salmen läpi” https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011849882.html?post=461298
Kiitos käynneistä ja kommenteista! Tapio Suhosen kanssa ajattelen samoin. Turmpilla ja Putinilla diili : sulle Ukraina - mulle IRAN!
VastaaPoistaSota on aina melkoista uhkapeliä, jos ei ole tarkkaa erittäin hyvää suunnitelmaa.ja sittenkin tapahtuu yllätyksiä. Tätä on ilmeisesti suunniteltu pitkään, joten toivottavasti riittävän tarkkaan. Iranin teokratia joutaa mennä.
VastaaPoista