lauantai 18. lokakuuta 2025

USA PUOLUSTAA SUOMEA PUTININ EHDOIN



Trump soitti Putinille ja sopi, että myy ukrainalaisille vain sellaisia aseita,  jotka Venäjälle hyväksyy. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eurooppalaisten maksaessa mainitut aseet, se tietää lihavia vuosia USA:n aseteollisuudelle ja vientituloja USA:lle. Mitä kauemmin tätä sotaa jatketaan, sitä enemmän Trump kykenee paikkamaan USA:n velkaista taloutta Ukrainan sodalla. Vallitsevassa tilanteessa eurooppalaiset ovat aivan kädettömiä, koska USA voi painostaa EU:ta miten lystää ja EU:n Venäjän vastaiset pakotteet kaventavat lisää unionin omia toimintaedellytyksiä ja taloutta.

EU:sta taas ei löydy sotilaallista kykyä tai auttajaa omaan tai Suomen puolustukseen. Suomi luuli saavansa jotain takaisin jo EU:lle maksamistaan varoista, kun ryhdyttiin puhumaan Venäjän vastaiselle rajalle rakennettavasta  dronemuurista. Pian tämäkin idea kääntyi niin, että kyseinen muuri rakennetaan muuallekin kuin Venäjän vastaiselle rajalle ja niin nöyrästä Suomesta tulee jälleen yhden EU-kotkotuksen maksaja. Todennäköisesti ns. dronemuurin valmistelu vie niin kauan, että ennen sen valmistumista kiinalaiset, venäläiset ja amerikkalaiset ovat jo vuosia lennelleet ufoilla.

Suomalaiset päättäjät voivat päätöksissään asettaa ulkomaalaiset etusijalle, vaikka sen seurauksena täällä ikänsä työtä tehneet kuolevat hoitojen puutteeseen ja sairaat ja vammaiset jäävät heitteille, mutta muualla maailmalla vastaava perustuu kansalliseen itsekkyyteen vai oletteko nähneet espanjalaisia myymässä jalkapallon superseuroja ökyarabeille, jotta talous saadaan kuntoon? - Ei, mielummin rahat otetaan meiltä hölmöiltä. Sama pätee USA:n suuntaan - tuskin kukaan luulee, että siellä uhrataan New York tai Salt Lake City, jonkun Suomen kanssa tehdyn sopimuksen vuoksi. Muistakaa mitä Trumpin lippiksessä lukee!
                                         Siinä vaiheessakun siirrytään droneista ultrasonic ohjuksiinputoavat EU:n valtiot kelkasta.Yksinkertaisesti EU:lta ei löydy samaa sotateknologiaa kuin Kiinalla, USA:lla ja Venäjällä. Kun vielä huomioimme EU:n taloustilanteen, riippuvuuden tuontiraaka-aineista, tuontienergiasta, onnettoman päätöksenteon ja surkean talouden, lienee selvää, että EU on enemmänkin myllynkivi sukeltajan kaulassa kuin pelastaja jollekin Ruotsille tai Suomelle. Niin kauan, kun uhraamme omien kansalaisten hyvinvoinnin muun EU:n miellyttämiseen, olemme bruttomaksajia!

Ukrainan moukaroiminen on väärin, mutta sitä sotaa ei lopeteta EU:n tai Suomen aseilla, ei edes USA:lta eurooppalaisten ostamilla aseilla, koska USA ei myy Ukrainan puolustamiseen aseita, jotka asettavat sen vaaraan joutua sodan aktiiviksi osapuoleksi. Kaikki sodat loppuvat joskus, niin loppuu tämäkin ja mitä todennäköisemmin se tapahtuu diplomatialla. Emme voi koskaan hyväksyä Ukrainan sotaa, mutta silti meidän tulee kuunnella Venäjän näkemyksiä ja perusteita sekä yrittää etsiä ja tarjota sotaan omia rauhanehdotuksia!

13 kommenttia:

  1. Miksi Viro ei hoida Suomen itärajan puolustusta, aivan TÖRRRRRKEEETÄ! Tuo on aivan yhtä asiallista kuin vaatia 300 miljoonaa jenkkiä hoitamaan 500 miljoonaa eurooppalaista uhkaava Ukrainan sota. Eurooppalaisilla on pitkät lomat, ilmaiset terveydenhoidot, ilmaiset koulutukset, jne. joten rahaa ei riitä Ukrainan avustamiseen. Mitään näistä ei ole jenkeillä, mutta eivätköhän ne kelpaisi heillekin mieluummin kuin kuoleminen toisella puolen maailmaa rikkaampien eurooppalaisten puolesta! Ja ukrainalaisten, koska kyllä 40 miljoonan asukkaan valtion pitäisi ainakin yrittää perustaa oma armeija! Eikä vain vapaaehtoisia.

    Hitlerin Saksa oli parhaimmillaan vain 8 km päässä Kremlistä, joten ei Venäjää sotimalla voiteta. Ukraina voisi Tomahawkeilla tuhota jonkun Venäjän droonitehtaan 5. 000 km päässä, mutta sellaisiahan kokoaa missä vain. Kuten Venäjäkään ei pysty estämään ja tuhoamaan Ukrainan ohjus- ja droonitehtaiden toimintaa.

    Aika vaikea pala tuo sota ja kyllä Eurooppakin voisi yrittää jo ihan tosissaan jotain. Kuten blogisti kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Usa antaa Ukrainalle kunnon ohjuksia, Venäjä uhkaa iskeä samanlaisilla Usaan. Tätä riskii ei Trump ikinä ota.

      Poista
    2. No, kyllä ryssä sotimalla voitetaan, ellei vaan jenkit ole tukemassa.
      Ryssä söi jenkkiruokaa, Lend Lease oli sen suhteen 4.5 miljoonaa tonnia. Puna-armeija näki nälkää siitä huolimatta.
      Ilman USA-apua olisivat kuolleet nälkään.
      Texas Roast Beef ei mennyt vääärään kurkkuun.
      Entä ne likimain 500000 ajoneuvoa. Olisiko marssi Berliiniin onnistunut ilman niitä? Uralsk kuormurit olisivat hyytyneet matkan varrelle venäläisyyttään. Ja, niitä oli olemattoman vähän.
      14000 lentokonetta, 13000 tankkia, 8000 traktoria, suunnaton määrä talvivaatteita, polttoaineita etc.
      Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi...

      Poista
    3. Tuota on moni koittanut, mutta ei onnistunut Tsingiskaan, ei Napoleon eikä Hitler. Tuskin onnistuu Stubbikaan.

      Poista
  2. Jos Venäjä häviää sodan. Häiviää siinä koko maapallo. Ei häviä ottamatta ydinaseita käyttöön.

    VastaaPoista
  3. Mitään alueita ei pysty pitämään jos ukraina pistää hanttiin. Ukraina puolustaa eurooppaa ja mihinkään putinan vaatimuksiin ei tule suostua. Amerikka poikittiin jos ryssii tämän

    VastaaPoista
  4. Vähän realismia, millä Eurooppa boikotoi Amerikkaa, kun se on siitä itse riippuvainen?

    VastaaPoista
  5. Bloggarilta hyvä kirjoitus. Business and America first, niinkö? Jotta maailman talous saadaan nousuun niin se vaatii uuden maailmansodan. Niinkö se on. Onko se nyt meneillään Ukrainassa ja sitä buustattiin Gazassa? Löytyyköhän joistain lähteistä arvioita, kuinka paljon toisessa maailmansodassa tuhottiin rakennuksia, voimalaitoksia, sähkölinjoja, siltoja, patoja, rautateitä, satamia, tehtaita ja viljelysmaita? Kyllä tuhot ovat valtavia jo Ukrainassa ja Gazassa. Päälle tulevat vielä miinakenttien raivaukset ainakin Ukrainassa.
    Mihin vedetään raja, että diktaattorit tulevat järkiinsä tai syrjäytetään?

    VastaaPoista
  6. FT: Putin torjui Trumpin avokätisen tarjouksen Alaskassa
    https://www.hs.fi/maailma/art-2000011566001.html

    VastaaPoista
  7. Kiitos vierailuista ja hyvistä kommenteista! Kuten Nils-Aslak toteaa, ehkäpä Viro voisi satsata puolustukseensa edes yhden kunnollisen hävittäjälentokoneen verran ja uhota vähemmän. On melkoinen riski suomalaisille, jos suomalainen hävittäjä joutuu venäläisen kanssa hävittäjän kanssa taisteluun Viron ilmatilassaa.

    EU:ssa jotkut maksavat ja jotkut pyrkivät hyötymään kaikista yhteisistä hankkeista. Nytkin demokraattisella päätöksellä syntyy ja laajenee Venäjän rajan vastainen dronemuuri, joka varautuu jopa siihen, että itänaapurin dronet koukkaavat Espanjan ja Portugalin kautta unionin sydämeen. Näinköhän taas kerran Suomi saa maksaa.

    Tapio Suhonen tuo hyvin esille Neuvostoliiton kalustovajeen ja elintarvikepulan II-maailmansodassa. Ilman USA:ta ja sen apua Neuvostoliitolle olisi saattanut syntyä suurempikin Suomi. Nyt tilanne on hiukan toinen. Ydinaseissa ja ohjuksissa Venäjä edustaa osaamisessa maailman huippua ja sekin kannattaa huomioida, että maa on maailman suurimpia Vehnän viejiä.

    VastaaPoista
  8. Suomi riepu lilluu "deep shit" positiossa.
    Kiistanalaiset punaiset linjat on nyt myös suomen itä-rajalla , ainoastaan Trumppendaalin ja Puten jonkinlainen tilapäinen etupiirijako voi antaa lisäaikaa.
    Kyseessä olevaan haastekilpailuun Venäjä ei pitkän päälle voi olla vastaamatta.
    Länsiliittouma on jo paljastanut heikkoutensa ja haluttomuutensa.
    Suomen nurkkaan maalaus on liki täydellinen , sillat on poltettu peruuttamattomasti ja nykyinen iso waffenbruder ottaa täyden ilon riippuvaisuudesta joka ennenpitkää johtaa mahdottomaan sisä/ulkopoliittiseen tilanteeseen jenkki vaikutuksen ulottuessa kaikkiin päätöksenteon tasoihin ja toimijoihin.
    Paradoksaalisesti veikkaan päädyttävän poliittisesti patoamislinjalle suhteessa elintärkeään liittolaiseen.
    Jos ? Venäjän romahduttaminen ei onnistu edessä on rankat ajat.
    Nähtävissä ei ole minkäänlaista järkevää tapaa muuttaa tilannetta.
    Tietynlainen ajopuuteoria on hahmotettavissa väheksymättä kotikutoista transatlanttista opportunismia.
    Diplomatiaa on maassamme hoidettu amatöörien toimesta ikäänkuin vasemmalla kädellä piittaamatta vakavista syy ja seurausketjuista tai vaihtoehtoisesti täydellistä ymmärrystä vailla.




    VastaaPoista
  9. Mineraalit ja lyhyet logistiikkareitit, panos ja tuotto, sijoittaja ja rahavirta.
    Aamun uutisia
    WP: Putin vaati Trumpilta koko Donetskin aluetta https://www.hs.fi/maailma/art-2000011532246.html?post=430447

    VastaaPoista
  10. Kiitos hyvistä kommenteista ja vierailualttiudesta! Olemme todellakin hoitaneet diplomatian varsin keveyin ja rajoittunein näkemyksin. Se vaan on niin, että kyseessä on kahden kauppa, jossa USA sekä Venjä käy kauppaa ja muut EU-maat ovat kaupan välineitä. Jos USA suostuu siihen, että Venäjä saa Donetsikin, sota loppuu siihen. On se sitten moraalisesti oikein tai väärin niin näin se menee. Isot maat vievät, oikeidenmukaisuudesta viis. Kannattaako tällaisessa maailmassa taistella oikeudenmukaisuuden puolesta, jos sen seurauksena ainoa varma asia on ettei Suomikaan saa oikeudenmuksista kohtelua?

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!