torstai 5. kesäkuuta 2025

TURUSTA MAAKUNNAN RAHAT JAPANIIN



                                                                        Turku laulaa!


Turkulainen nerous on enemmänkin risti kuin suuri siunaus. Tätä todistaa ikivästi kaupungin hankkeet kuten funikulaari, joka ei toimi tai miljoonien kävelysilta, jonka toimivuutta niin ikään pidetään kyseenalaisena. Maakunnassaan Turku hallitsee valtavalla koollaan Varsinais-Suomen investointeja kuten hankkeitakin. Esim. VARHA:n päätöksenteossa maakuntien valoisat ideat ja ajatukset eivät pääse loistamaan tai edes tuikkimaan turkulaisen älyn pimeiden läpi. Jokainen voi itse poiketa vaikkapa TYKS:ssä toteamassa esittämäni väittämän.

Itse jouduin perehtymään TYKS:n toimintaan ja tekemään omia huomioitani. Rakennus kasvaa, mutta sen vanhimmat osat lienevät nähneet tsaarin vallan ajan. Vanhassa rakennuksessa pääset nousemaan, sinulle useilla kielillä tarinoivalla hissillä ylimpään kerrokseen. Siellä astut pieneen huoneeseen, jossa neljä keuhkosairasta ihmistä yrittää hengittää paksua ilmaa auringon porottaessa suoraan huoneeseen. Niinpä yksi potilaista toteaa: Voitko ottaa pyyheliinan ja kiilata sillä oven niin, että se jää auki ja ilma vaihtuu. Oven suljin/raotusmekanismi ei toimi, on ollut rikki kuulemma jo kauan. Henkilökunnalle sen sijaan täytyy antaa täydet pisteet, joskin ihmetyttää, minne ovat suomalaiset hoitajat menneet, kun yli puolet heistä ovat muualta Suomeen tulleita, mutta liekö tuolla väliä, kun homma pelaa.

Etäisyydet TYKS:ssä ovat valtavia, parkkipaikoilta saattaa joutua kulkemaan satoja metrejä, jotta pääsee haluamaansa rakennukseen. Kuulemma potilaiden operaatiot suoritetaan terveyskombinaatin toisessa päässä, joten potilaita rahdataan trukeilla leikkauksiin, kuvauksiin, kuten muihinkin vastaaviin toimenpiteisiin. Luulisi, että järkevin sijoitus po. operaatioille löytyisi mahdollisimman keskeiseltä paikalta, mutta turkulaiset päättävät ja maakunnat maksavat. Toimivuutta laitoksessa tarjoaa pysäköinti ja sen valvonta. Satoja kenties joku tuhat parkkipaikka imee autoilijoilta rahaa 24/7 2,00€/h, joten pikkubusineksesta ei voi puhua. Maakunnista tulevat vieraat rahoittavat mainittuja parkkitiloja, turkulaiset käyttävät joukkoliikennettä, jota tuetaan verottamalla mm. maakuntien autoilijoita. Luulisi, että VARHA:n hallitus, jonka puheenjohtaja tienaa 69 600€, vpj. 38 400ja 3 700vuodessa, tai aluevaltuuston, jonka puheenjohtaja kuittaa 9 000€, vpj 3 700vuodessa ja jäsen 180€/kokous palauttaisivat maakuntien parkkirahat maakuntaan, mutta kas kummaa, voitot pysäköinnistä valuvat Japaniin Aimo-parkin omistajien taskuun. Toisaalta, jokainen ei turkulainen, hoksaa miksi japanilaiset eivät investoi johonkin funikulaariin tai turkulaisiin siltoihin vaan parkkihalliin, joka tuottaa varmemmin ehtymättömästi kuin kultakaivos!

7 kommenttia:

  1. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/765a940d-cc3b-476d-8933-5b241942b104?fbclid=IwQ0xDSwKuIkNjbGNrAq4himV4dG4DYWVtAjExAAEebIJoU223VBASn2S3W2bbn1xBk1BWlJa5Ns58wqEm7iJfQJSZb5QoLigos5s_aem_QLUG_XxC76RNjBIrkzTWmA

    VastaaPoista
  2. Parkkimaksut menee varhalle. Ja varha maksaa kuukausimaksun aimolle joka on kiinteä summa.

    VastaaPoista
  3. Työntekijöiltä korotettiin parkkimaksuja vaikka ei takaa pysäköintipaikkaa tullessa töihin, outo kuvio.

    VastaaPoista
  4. https://www.is.fi/politiikka/art-2000011267060.html

    VastaaPoista
  5. Perustuslaittomassa tilassa rämpivä valtioraato ajautuu sosioekonomiseen täystuhoon , oireet näkyvät turussa kuten muuallakin "suursuomessa" .

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!