lauantai 9. syyskuuta 2017

Kiitos demareiden: PERSUT NOUSEE!

Vasemmistopuolueet  menettävät kannatustaan ja siinä sivussa Vihreä puolue vahvistuu. Näin yksinkertaisesti media selittelee vasemmistopuolueiden kannatuksen laskua. Demareille lääkkeeksi esitetään naisen valitsemista puheenjohtajaksi ja Urpilaisen-Jungerin rakkaushötön uudelleen esiin kaivamista. Rinnekin on alkanut hädissään puhumaan koulutettujen cityihmisten puolueesta. Demarien sanoma pysyy samana, ainoastaan esittäjät ja heidän sanakäänteensä muuttuvat ja tämä ei tavallista kansaa pahemmin kiinnosta.

Vasemmistopuolueiden kannatuksen lasku on täysin verrannollista äänestysprosentin laskuun. Vajaa 30% suomalaisista kannattaa vasemmistopuolueita ja samaan aikaan äänestysprosentti vaaleissamme lähenee pahimmillaan viittäkymmentä. Vasemmistossa unohdetaan, että puolueet ovat olleet alkujaan työväenpuolueita ja katkaisseet siteensä perinteisiin kannattajiinsa. Jos katsomme ja kuuntelemme vaikkapa Jungeria tai Li Anderssonia, eivät he aiheuta puheillaan juurikaan vetoa tavallisessa duunareissa - he puhuvat eri kieltä ja vääristä asioista! 

Timo Soini viime eduskuntavaalien alla vetosi duunareihin ja se teki Persuista suurpuolueen. Menemällä nykyiseen hallitukseen, söi Soini sanansa, käänsi duunareille selkänsä ja puolueen kannatuksen lasku alkoi. Sanojen syömisen ja kieroilun seurauksena Persujen kannatus on enää reilun prosentin verran. Soini kuitenkin osoitti vaalilupauksillaan, että työväenpuolueella on tilaus Suomessa. Syy tähän on melko yksinkertainen: Suomessa teollisuus kasvaa ja työllistää edelleen yli miljoona ihmistä.

Toisin kuin uumoillaan Persujen nousumahdollisuudet piilevät maahanmuuttokriittisyyden sijaan tavallisen suomalaisen duunarin arjen ymmärtämisessä ja muunkin kuin pääkaupunkiseudun huomioimisessa. Uudenkaupungin autotehtaalla on reilut kolmetuhattaviisisataa työntekijää. Käytännössä se varsinaissuomalainen ehdokas, joka saa autotehtaan väen äänet, pääsee eduskuntaan. Tätä ei saavuteta puhumalla "Tanssin talosta", Helsinki tunnelista, Länsi metrosta tai puolustamalla maahanmuuttajia. Äänestäjä on itsekäs ja äänestää omaksi ja läheistensä parhaaksi. Sille ei ole väliä, onko ehdokas nainen tai mies, kunhan hän on uskottava, äänestäjän ongelmat tunteva, tavallinen ihminen - se riittää: Tätä eivät demarit tai media ymmärrä.

Vasemmistoliitossa on duunarisiipi aloittanut äänenkorottamisen tavallisen suomalaisen puolesta. Demareissa ei moista ole havaittavissa, siksipä puolueen alamäki tulee jatkumaan ja oikein toimiessaan Persut nostavat kannatustaan jatkossa rajusti. Kuten todettu, Persujen täytyy tehdä ulostuloja muutenkin kuin pakolaisten tiimoilta. Kannattaa myös muistaa, että jos joku puolue saa mediassa unohdettujen nukkuvien äänistä edes kymmenen prosenttia se takaa JYTKYJEN JYTKYN!



4 kommenttia:

  1. Pieni korjaus muuten hyvään tekstiin. Tuolla ylempänä pitää alhaisen kannatusprosentin yhteydessä mainita Sininen tulevaisuus.

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja tarkennuksesta! Tänään demaritetteriin!

    VastaaPoista
  3. Kh on käynyt joka toinen vuosi 2-päiväisillä Kuntamarkkonoilla. Aamulla menty ja seuraavana iltapäivänä palattu. Nyt Walan vaatimuksesta mennään jo edellisenä päivänä, yövytään Royal at Grown Plazassa ja siellä nautitaan konjakinhuuruinen illallinen. Aiemmin on jokainen syönyt omaan laskuunsa Kuntatalossa. Enää ei olla köyhiä eikä kipeitä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos käynneistä ja kommentista! Niin maailma muuttuu!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!