lauantai 18. helmikuuta 2017

Perustyöpaikat mahdollistavat 30 000 asukkaan Uudenkaupungin

Uudenkaupungin pelastajana voidaan pitää teollisuutta, se on kuin ratsuväki, joka pelasti ja antoi toivoa erämaassa villien armoilla ja uskon varassa vaeltaneelle hihhulilaumalle. Kiitos autotehtaan ja Vahteruksen usko haihatteluun ja utopistiseen elinkeinopolitiikkaan konkretisoitui todellisiksi työpaikoiksi. Nyt on enää kyse siitä, tarttuuko kaupunki tarjottuun mahdollisuuteen, aloittaa kehittymisen eli puitteiden ja palveluiden rohkean plus määrätietoisen rakentamisen.

Kaupungin kehittämisestä on tehnyt realistisen vaihtoehdon oikeiston ja vapaan vasemmiston menestyksellinen yhteistyö. Tämä rintama ei ainoastaan lopettanut haihatteluihin nojaavaa elinkeinokohellusta ja surrealismin varaan rakentamista, vaan kykeni maksamaan menneen valtuustokauden miljoona haihattelut. Kaupunkimme taloudellinen pohja kestää voimakkaan puitteiden ynnä palveluiden kehittämisen. Tällä hetkellä Uusikaupunki on Suomen kiinnostavin kunta, jonka tulevaisuus on sen omissa käsissä.

Jos kaupunkimme on maksanut mittavat oppirahat siitä ettei huuhaa elinkeinopolitiikalla luotu työpaikkoja, on maksettu myös puitteiden ja palveluiden karkeasta kehittämisen laiminlyönnistä, nyt on viimeinkin aika investoida kaupunkilaisten parhaaksi.  Viime vuosina Uudenkaupungin työpaikkojen kasvu on ollut ennätyksellistä, mutta siitä huolimatta väkilukumme on vähenemään päin. Jokainen meistä haluaa asua mahdollisimman hyvissä elinoloissa ja vieläpä mahdollisimman lähellä työpaikkaa. Kyse on niin ajasta, elämisen laadusta kuin rahasta, joten meidän täytyy kyetä tarjoamaan juuri näitä perusasioita ja kaupunkimme kasvu on taattu.

Jos meillä on menneillä valtuuskausilla ollut varaa heittää kymmeniämiljoonia kaupunkilaisten euroja hyödyttömään haihatteluun ja vieläpä velaksi asti, on meillä oltava rohkeutta investoida kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi. Tämä vaatii pitkälti uusia valmistelijoita, uusia päättäjiä ja uusia ajatuksia. Jotta tämä kaikki toteutuisi, on otettava oppia herra Kirkkomäestä eli vilkaistava tulevien virheiden ehkäisemiseksi menneisyyteen ja vasta sen jälkeen painettava kirkkain ajatuksin, positiivisin mielin ja yhteistyössä kohti ,paljon nykyistä parempaa, tulevaisuutta.

Tehdyt selvitykset ja tutkimukset, joiden linkit olen aiemmin täällä julkaissut, kertovat niin Uudenkaupungin vahvuudet kuin kehittämistarpeet. Jos haluamme tänne uusia asukkaita, meidän tulee satsata elämisen puitteisiin ja etenkin vapaa-ajan mahdollisuuksien laatuun sekä määrään. Monitoimitalon rakentaminen, opetuksen, uimahallin ja kulttuuripalvelujen modernisointi eivät ole mitään mielipideasioita vaan tutkittuja juttuja, joiden avulla pystymme muuttamaan teollisten työpaikkojen potentiaalin muuttovoitoksi.

Mikäli onnistumme hyödyntämään teollisuuden uudet työpaikat yhdessä naapurikuntien kanssa, nousee koko Vakka-Suomi merkittävään kukoistukseen. Pienien kuntien elinvoima säilyy ja ne säilyttävät päätösvallan omissa asioissaan. Erilaisten kuntien välinen hedelmällinen yhteistyö on voimavara, jota ei voi jättää käyttämättä Vakka-Suomea kehitettäessä. Välistä vetämisen  ja isomman oikeudella etujen rohmuamisen aika saa jäädä taakse. Palkinto kuntien välisestä yhteistyön ja kasvun onnistumisessa on sairaalamme elpyminen parhaiden aikojen tasolle. Populistiselle adresseille viitataan kintaalla niin läänitasolla kuin ministeriössä, mutta maakunnan tuntuvaa väkimäärän kasvua ei voi heittää adressin lailla roskikseen.

Uudessakaupungissa asiat ovat oikealla tolalla. Kun kaupunkia kehitetään, löytävät oikeisto ja vapaa vasemmisto toisensa. Toivottavasti tulevissa vaaleissa tämä, kaupungin taloudellisesta suosta nostanut, rintama saa entistä jämäkämmät hartiat. Toisin kuin talous puolueet ovat vain väline. Valitsemalla oikean välineen, kuntalainen voi parantaa olotilaansa rutkasti. Kuntavaaleissa kannattaa tärkeimmäksi valintakriteeriksi nostaa tekojen ohella puolueiden välinen yhteistyö.

Valtakunnan huipulla puolueet saattavat olla etäällä toisistaan, mutta kuntatasolla ei ole samantyylistä hallitus vastaan oppositio asetelmaa eikä kuntatasolla päätetä homoavioliitoista, NATO-kannoista tai ilmastoasioista; kuntatasolla ollaan joko kehittämässä koko kaupunkia tai ottamassa kaupunkilaisilta sen verran pois, että yhden napapoliitikon  työpaikan ostoon irtoaa neljämiljoonaa euroa ....



32 kommenttia:

  1. Kyllä Kari Koski loi noin 3000,työpaikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tutkintapyynnöillä poliisiin?

      Poista
    2. Yksinkö loi? Eihän nyt sentään.

      Poista
  2. Java olet jo kymmenen vuotta itkenyt uutta koripallohallia. Vaihda jo levyä.

    VastaaPoista
  3. Niin ja entäs sitten se Tontonmäki? Siitä ei nyt ollut mitään juttua, eikä Hegestäkään. Onneksi sentään monitoimihalli tuli esille.

    VastaaPoista
  4. Jos tämä ent kj olisi luonut näin paljon työpaikkoja niin miksi ukissa on edelleen useita satoja työttömiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska hän ei muutamaan vuoteen enää ole ollut U:gin kj....

      Poista
  5. Anonyymi 18. helmikuuta 2017 klo 21.18 kommenttisi osoittaa mitä olisi pitänyt tehdä jo kymmenen vuotta sitten. Rahat hukattiin ja velkaa otettiin tuottamattomasti. Verovaroilla ja velalla aiheutettiin vahinkoa kaupungille.

    VastaaPoista
  6. Javan jutut ovat utopiaa. Haihattelun mestari.

    VastaaPoista
  7. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Kaupunkimme pisti menneellä valtuustokaudella yli kymmenenmiljoonaa euroa menemään eikä sillä saatu mitään hyödyllistä aikaiseksi- minusta se perustui haihatteluun. Ihmettelen kuinka se voi ollsa haihattelua, jos päättäjät toimivat kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi - tätä velvoittaa jo kunta laki!

    VastaaPoista
  8. Kittilä oiva esimerkki miten demokratia toimii.

    VastaaPoista
  9. Harto lähtee ehdolle vaaleihin, kun itse kirjoitti niin tänään. Mitä Java aikoo, kun kuulin että kokoonnuttu on?????

    VastaaPoista
  10. Kyllä Hartoa ja Javaa tarvittaisiin valtuustossa.Yhtään demaria ei tarvita.

    VastaaPoista
  11. Aivan, Hartoa kyllä tarvitaan.

    VastaaPoista
  12. tässä tuore pääkirjoitus joka liittyy jotenkin tähän blogijuttuun eikä henkilöihin. Jos osattaisi pysyä asioissa eikä yksittäisissä henkilöissä jotka ei ugin asioita liiemmin edistä

    http://www.ts.fi/mielipiteet/paakirjoitukset/3403151/Kova+kasvu+Uudenkaupungin+haasteena

    VastaaPoista
  13. Harto ja Java ovat hyvä esimerkki yhteistyöstä. Järkiasioita viedään yhdessä eteenpäin. Kumpikaan ei alennu keräämään irtopisteitä jollain sairaalalla.

    VastaaPoista
  14. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Aina ollaan tultu Harton kanssa hyvin juttuun. Aikoinaan mm. Ukis.fi todisti ettei ongelmia ole ollut muidenkaan kanssa. Kokonaan toinen tilanne syntyy, jos totuuden kertominen katsotaan henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi tai mielipide-ero riidan haastamiseksi.

    On vähintäänkin mainiot, että TS-yhtymän lehdet ovat muuttaneet rajusti tyyliään sitten viime vaalien. Enää ei haukuta ihmisiä valheisiin vedoten, tehdä suurimmasta riidanhaastajasta rauhantekijää tai kokouksissa nukkujaa markkinoida tolkunpäättäjänä ja hereillä olevia, asioihin perhetyviä luottamushenkilöitä julisteta tolkuttomiksi toran sie3meniksi ja kiusaajiksi. Media voisi vielä aivan avoimesti ja selkeästi paljastaa kokouksissa nukkuvan luottamushenkilön - tuskinpa kukaan tällaiselle kestonukkujalle antaisi ääntään, jos tietäisi tyypistä totuuden.

    VastaaPoista
  15. Kauan kesti Javan asiallisuus. Veti taas Walan pilkan kohteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko Java maininnut Walan jossain.

      Poista
    2. Eihän Javan kannata Walaa pilkata. ProUki olisi Javalle mitä sopivin poliittinen koti.

      Poista
    3. Walaa ei tarvi pilkata. Riittää kun kertoo totuuden.

      Poista
  16. K.Koski ei luonut yhtään työpaikkaa. Yritykset luovat työpaikkoja. Kannattaa olla tarkempi asioiden esille tuomisella. Sitä paitsi U:gissa on koko ajan ollut (Kuten blogistikin mainitsee) tietyt persutyönantajat. Kaupunginjohtaja toki on joitakin pienyrityksiä saanut houkuteltua paikkakunnalle, byrokratiaa loiventamalla. MUTTA 3000 työpaikkaa on jo vitsi.
    On myös aika vankat todistet siitä, että Kosken yltiöpäinen toiminta nollasi nekin työpaikat- esim. sen viinatehtaan konsultioihin, Tontonmäkeen yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koski hakkasi kirvestä kiveen. Kun se hajosi, mies lähti Raumalle jatkamaan samaa kirveellä kiveen tyyliään.

      Poista
    2. Ja ovelasti sitoi mm. Javan kädet pitämällä piilossa sitä työsuojelupiirin päätöstä monta viikkoa...Aika härskiä peliä

      Poista
  17. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Päätösposti oli kivasti piilossa kuukausia ja HegeWeehän sen löysi yllättäen, juuri kun valitusajat, sun muut olivat Raumalla umpeutuneet. Muistakaapa se, ettei Koskella ollut yhtään ääntä hallituksessa tai valtuustossa. Valta mitä hän käytti oli luottamushenkilöiden siunaamaa, sama pätee salaisiin päätöksiin.

    VastaaPoista
  18. Löperöt valtuutetut kävivät kaupungille hyvin kalliiksi. Olivat Kosken sätkynukkeja. Wala oli tämän porukan kärkinimi. Sai Jussilalta julkisuutta.

    VastaaPoista
  19. Otetaan asiapuoltakin välillä eli Mikäli onnistumme hyödyntämään teollisuuden uudet työpaikat yhdessä naapurikuntien kanssa, nousee koko Vakka-Suomi merkittävään kukoistukseen. Pienien kuntien elinvoima säilyy ja ne säilyttävät päätösvallan omissa asioissaan. Erilaisten kuntien välinen hedelmällinen yhteistyö on voimavara, jota ei voi jättää käyttämättä Vakka-Suomea kehitettäessä. Välistä vetämisen ja isomman oikeudella etujen rohmuamisen aika saa jäädä taakse.

    Totetan että Uki jos joku Vakka-Suomen kunnista veteli mattoja alta etenkin Laitilalta. Ei ole ihme jos ei oikein ole yhteistyö kukoistanut viimeisen 20 vuoden aikana kahden pikkukaupungin välillä.
    Tämän ajan soisi olla jo ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koski ja Alkio eivät tulleet toimeen keskenään. Heistä on päästy eroon. Nyt on uuden yhteistyön paikka.

      Poista
  20. Arvaatko mistä se pääosin johtui? Johtuiskos tästä kun Uki jos joku Vakka-Suomen kunnista veteli mattoja alta etenkin Laitilalta. Ukiin järjesteltiin erilaisia firmoja milloin milläkin porkkanalla. Se jätti jälkensä.

    VastaaPoista
  21. Paljonko Vehmaan asukasluku on kasvanut monitoimihallin rakentamisen jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä sopiva kysymys vassari Javalle.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!